«Pane tuonne«, sanoi majuri, «ja mene…«
Vaan Johannes ei mennyt; hän jäi seisomaan. Maria oli hypännyt alas isänsä sylistä, tarttunut Johannesta käteen ja huutanut samassa: «Et saa mennä; sinun pitää tulla katsomaan minun uutta nukkeani«.
Majuri nauroi. Kummastellen huoneitten kauneutta kulki Johannes Marian kamariin Marian sivulla.
«Tässä on minun uusi nukkeni, ja sen nimi on Sohvia Maria; se oli äitinikin nimi, mutta hän kuoli. Eikö Sohvia Maria ole kaunis?«
Johannes piti nukkea kädessään ja silitti sen posliinipäätä.
«Onko sinulla nukkea ollut?« kysyi Maria.
«Ei! — — O—on!« vastasi Johannes. «Minun nukkeni osasi käydä ja puhua, vaikkei kukaan hänen kieltänsä ymmärtänyt«.
«Voi, anna minulle se nukke, joka osaa käydä ja puhua, niin saat sinä tämän!» — Eikä nyt Marian uusi nukke ollut hänen mielestänsä minkään arvoinen enää.
«Ei sitä ole minulla enää. Kun halla kävi Metsämaassa, myi isäni sen«, sanoi Johannes huoaten.
»Mikä sinun nukkesi nimi oli?« kysyi Maria.