«No, jos sen varmaan tietää tahdot, niin minä olen ollut Korvessa,
Korven Tahvanan töllissä«.
«Otetaan hänet Turkuun. Majuri —s pitää hänestä kyllä huolen«, sanoi
Aappo Sakarille. —
Se oli päätös. Johannes vietiin Turkuun. —
Tiellä ei Johannes puhunut mitään. Miehet päättivät, ettei hänen laitansa ollut niin aivan oikea; mutta sen he näkivät, ettei hän ollut hullu eikä humalassa. «Hän on muistaakseni aina ollut tuollainen«, sanoi Sakari Aapolle syöttötalossa. —
Kun he myöhään illalla olivat Turkuun pääsemässä, sanoi äkkiä Johannes, joka oli ymmärtänyt miesten puheet, vaikka ei ollut niitä kuulevinaan: «Ottakaa minut kanssanne merelle; meri-ilma ehkä tekisi hyvää minulle«. —
Taasen silmäilivät miehet toisiaan, vaan Aappo vastasi vihdoin: «Siitä ei nyt ainakaan tule mitään. Te ette saa olla hullu, tekin, niinkuin Sakari«. —
Ja siihen se puhe jäi.
Miehet jäivät yöksi erään merimiehen luo, jonka hyvä ystävä Mikko oli. Heillä oli ollut aikomus mennä Jonstonille, jonka leski oli Johanneksen ja Sakarin täti, mutta ehtoo oli jo kulunut ja ukkonen jyrisi uhaten kovalla sateella. — «Huomenaamuna, kun kapteeni tulee laivaan, olemme me siellä. Ollaan täällä tulevan toverimme luona tämä yö!« oli Mikko sanonut. —
Vaan kun Aappo oli riisunut hevosen valjaista, tuli Johannes tuvasta.
«Minä menen kaupunkiin, majurin luo«, sanoi hän. —
Aappo pudisti päätään arvellen, ettei Johanneksen järki kumminkaan ollut oikein selvä. Hän antoi hänen kumminkin mennä, luvaten seuraavana päivänä tulla katsomaan häntä.