Johannes meni.
Hän meni suoraan majuri —sen luo; hän silmäili Marian kamarin akkunaa.
Hän löi kädellään otsaansa ja lähti kulkemaan kiireesti tätinsä luo.
Tällä tiellään tapasi hän luutnantti Leistin ja Annan.
Kun Aappo, Mikko ja Sakari seuraavana päivänä tulivat kaupunkiin, ei
Johannesta löytynyt mistään. Tätinsä luona ei hän ollut käynyt.
«Hän oli sittenkin hullu«, sanoi Aappo, «ja nyt minä varmaan pelkään, että hän on mennyt viimeiselle retkelleen.«
Juuri kun Aappo Jonstonin Tiinalle tätä puhui, tuli Mikko kaupungilta.
«Mitäs minä sanoin!« huusi hän. «Johannes oli hullu; hän on hukuttanut itsensä. Eräs herra on löydetty tänä aamuna joesta. — Eukko, joka sitä minulle puhui, sanoi hukkunutta sotaherraksi; sen lienee hän valehdellut. Hukkunut ei saata olla kukaan muu kuin Johannes«. —
Seuraavana päivänä lähti Turun satamasta suuri laiva. Aappo seisoi rannalla katsoen, miten kauniisti se levitti suuret, valkoiset purjeensa tuulelle. —
Vaan mihin Johannes oli kadonnut, sitä ei tiennyt kukaan. —
* * * * *