«Marian syliin ja sanoisitte: Sinä olet hyvä, yleväsydäminen neito! Ole aina Marian ystävä!«
«Hm, hm!« mumisi majuri. «Nyt ei ollut kysymystä Annasta. — «Sinulla on siinä oikein, että Marian…«
«Tahto on teidän, ja tietäen Marialla olevan samat ajatukset ihmisen arvosta kuin minullakin saatan minä varmaan sanoa, että jos Johannes tulisi, niin majuri —s panisi hänen käteensä tyttärensä käden ja siunaisi heitä. Sillä Marian onni on majurin silmissä suuremmasta arvosta kuin kunnottomain, tyhmäin ihmisten tuomio«.
«Hm!« mumisi taasen majuri. «Se ei ole nähtynä vielä; mutta tästä sinun lauseestasi näkyy selvästi, että Harmaalan kuuluisan suvun pää ei ole sama kuin ennen«.
«Korkea muuri kaatuu, sanoitte äsken, ja siinä lauseessa oli enemmän totuutta kuin luulittekaan. Muuri kaatuu, kun se liian korkeaksi rakennetaan. Perustus pettää. Se mullistuu, ja jos kivet muurin ylimmissä kerroksissa ovat ylpeilleet, saavat ne nyt nähdä, etteivät nekään kiviä parempia ole. Kivi pysyy kivenä, ihminen ihmisenä, parooni ja tölliläinen, kuningas ja kerjäläinen, kaikki ovat ihmisiä, ja ainoastaan se ihminen on ihmisarvossa toista ylevämpi, joka on avujen tiellä etemmäs ennättänyt — se on minun uskontunnustukseni tässä asiassa«.
«Herra Jumala siunatkoon! Kuningas ja kerjäläinen samanarvoisia!« huusi majuri ja löi saappaansa korkoa kiivaasti lattiaan. «Kiitä onneasi, parooni, ettet ole päätäsi poikki puhunut; kiitä Jumalaa, ettei ollut täällä muita kuin minä tuota kuulemassa«.
Klaus nauroi majurin innolle. «Oletteko kuuro?« kysyi hän iloisesti. «Vai kiellättekö, että kuningas ja kerjäläinen ovat molemmat ihmisiä, että hurskas kerjäläinen on ihmisenä parempi kuin konna kuningas?«
«Jumala nähköön! Silmäimme edessä on esimerkki mihin sellaiset opetukset vievät. Vaan nuoruus on aina myöntymätön nuoruus. — Sinä muistat tapaukset Ranskanmaalla, etkä kumminkaan ole viisaampi!«
«Ja vanhuus on aina vanhuus. Kuuluu, että olette Kustaa kolmannen miehiä, vaikkei hänen aikakautensa turhuus ole teihin tarttunut. Heitetään nyt riitamme tähän; me emme kumminkaan tule päätökseen«.
«Myönnä kuitenkin, että minulla on oikein!«