«Minä myönnän sen, koska koko Ranskan valtakunnan saitte näyttämään mietteenne oikeaksi«, sanoi Klaus hymyillen.
«Uh!« puhalsi majuri hyvillä mielin. «Sinun ei olisi pitänyt ottaa tätä asiaa puheeksi; minä olen saarnannut ääneni niin karkeaksi, että ihmiset pelästyvät.«
»Kun korkea muuri kaatuu, kuuluu se ylt'ympäri«. Ja Klaus nauroi. Majuri loi silmänsä häneen. Hänkin nauroi. Hän ei tiennyt tällä puheellaan näyttäneensä sydäntänsä.
IV.
Mitä tanssihuvissa majurin luona tapahtui.
Illalla lainehti väkeä majurin huoneissa. Majuri oli sama hyvä isäntä kuin aina ennenkin. Hänen karkea äänensä kuului ylt'ympäri. —
Parooni Klaus, joka näitten kahdeksan vuoden kuluessa oli tullut miehekkäämmäksi ja vakavaksi, kävi huoneesta huoneesen. Hän kaipasi jotakin. Hän ei nähnyt, miten häntä moni äiti hyvillä mielin silmäili, kun hän silloin tällöin seisahtui puhumaan jonkun nuoren neidon kanssa. Ja kun hän aina väliin vetäysi kamariin, missä Maria mustiin puettuna istui, kun hän Marian kanssa kauvan jutteli, ei hän huomannut, miten moni nainen, joka vielä toivoi saavansa toverin ja johtajan, vaikka aika jo kauvan sitten oli ollut tuossa asiassa petollinen, kadehtien silmäili Mariaa, joka vaaleudessaan oli yhtä kaunis ja suloinen kuin ennenkin. —
Tanssisoitto alkoi nyt, Parooni Klaus seisoi Marian vieressä, jonka kanssa hän oli paljon puhunut, kun kreivi G., joka ennen oli ollut kauniimpia nuorukaisia Turussa, tuli heidän luokseen. — Kreivi G. oli nyt oman itsensä varjo. Hänen mustat, kiherät hiuksensa olivat jo aikoja sitten antauneet uhriksi hänen irstaiselle elämälleen. Hänen päälakensa oli nyt paljas. Hänen poskensa olivat saaneet keltaista muistuttavan värin. Sanalla sanoen: hän oli elävä ihmisraunio.
Kreivi G. oli useammat vuodet elänyt Ruotsissa sukulaistensa tykönä. Hän oli jo aikoja sitten ottanut sotaväestä eronsa, ja isänsä jättämillä varoilla oli hän himojensa orjana elänyt, kuten aika kului, sitä irstaisemmasti. Nähtyään tavaransa supistuneen kokoon, oli hän velaksi elänyt Ruotsissa, aikoen aina rikkaalla naimisella parantaa asemaansa; vaan kun hän tuota todella rupesi miettimään, oli jo mennyt ohitse se aika, jona kreivi G. oli kaikkein suosiossa. Hänen elämänsä oli jo niin tunnettu, ettei hänen ylhäinen nimensäkään enää voinut parantaa, mitä hän ihmisenä oli rikkonut. Silloin, havaiten aikansa kuluvan turhaan Ruotsissa, palasi hän Suomeen varmasti päätettyään, ettei hän enää kihlaamattomana viettäisi nimipäiväänsä. Kreivi G. oli luullut, että mies avioliitossa joutuu orjuuteen, johon ei hänen sovi antautua, ennenkuin täytymys pakoittaa.
Kreivi-nimensä tähden oli hän majurin vieraista etevin. Hänen tuli nyt, niinkuin kahdeksan vuotta ennen, majurin salissa alkaa tanssit. Hän lähestyi Mariaa hymyillen ja ajatellen hänessä löytävänsä sen asemansa parantajan, jota hän oli kauvan takaa ajanut.