Mutta Maria, tuo entinen riehakas, vallaton Maria nojausi Johanneksen rintaa vastaan, ja suuret, kirkkaat kyyneleet välkkyivät hänen silmissään. Hänenkin muistiinsa nousi tapauksia, joita hän lapsuudestansa saakka oli elänyt. Ei imartelua, vaan sydämen vakaumus ilmaantui niissä sanoissa, jotka hän lausui hiljaa puristaen Johanneksen kättä:
«Sinä olet taistellut ja olet voittanut«.
«Minäkö voittanut?« huudahti Johannes. «En, en vielä, ennenkuin tuolla. Siellä selkenee, mikä täällä on pimeätä; siellä töllin poika saavuttaa sen viisauden, jota hän täällä on turhaan hakenut; tuolla, vasta tuolla on hän voittonsa voittanut!« Ja Johannes viittasi taivaaseen päin.
«Ja siellä on se ruusutarha, jonka ruusut eivät lakastu« — lisäsi vanha rouva hiljaisella äänellä.
«Niin, siellä, siellä!«
«Ja siellä on jo neiti Anna!« lausui nuori kuusivuotias.
«Siellä, — siellä hän on!« sanoi parooni Klaus.