Johannes hymyili.
»Niin! Vasta nykyään olen saanut tietää, että niin on. Sinä, Sakari, tiedät tuon, enkä kumminkaan usko, että itse ymmärrät mitä tiedät. Tieto on, näet, kahtalainen: järjen ja sydämen«.
Sakari ei puhunut mitään.
«En minä sinun tietojasi ymmärrä«, sanoi vähän ajan kuluttua Klaus.
«Mutta sen minä ymmärrän, ettei hyvää paremmaksi ihminen voi tulla.
Harmaalassa eli Anna, Harmaala näki, mitkä avut hänessä vallitsivat. Hän
oli suurempi, ylevämpi kuin kukaan muu ihminen maailmassa«.
«Niin! Alhainen olen minä hänen rinnallaan« — lausui hiljaa Johannes.
Silloin tuli puutarhaan kymmenvuotinen poika. Hän oli vähäisten rattaiden eteen asettanut porsaan.
Kaikki rupesivat nauramaan; pieni kuusivuotinen Anna taputti ilosta käsiään.
»Älkää naurako!« sanoi Johannes itse nauramasta lakaten. «Pieni Aappo saa muistooni elämäni aamun. Näillä samoilla paikoilla olen minä porsaan kanssa leikkinyt, ja sinä, Mariani, kun Turussa sinut ensi kerran tapasin, pyysit sitä omaksesi, saman ikäisenä kuin Anna nyt on«.
Johannes taputti Aappoa, sisarensa Liisan nuorinta poikaa, ystävällisesti poskelle. «Kiitoksia, Aappo!« sanoi hän. «Sinä olet tätisi syntymäpäivänä hyvän lahjan sedällesi antanut. Sinä olet saanut minun selvästi muistamaan elämäni vaiheita«.
«Niin oikein, pieni veljeni!« sanoi Sakari.