Johannes seisoi ihmisjoukossa raamattu kädessä. Hän oli avannut ensimäisen sivun, jolla olivat Mooses ja Aaron kuvattuina. Hän luki kuvan alla: «Niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen poika pitää ylennettämän«. Tuo innostutti häntä; hän unhotti lukkarin käskyn. Hän meni äkkiä kirjoineen kivenheiton päässä olevaan tölliin ja rupesi lukemaan. Kuta enemmän hän luki, sitä enemmän halusi hän lukea.
Päivä oli puolessa. Vanha väki oli luetettu, lasten vuoro alkoi.
Johanneksen sisarukset, Metsämaan Jaakon poika Jaakko ja tytär Kaisa tulivat kirkkoherran eteen. Vaan näiden lukutaito oli aivan kehno. Kirkkoherra nuhteli heitä ja käski heidän tulevaksi talveksi parantaa lukuaan.
Kirkkoherra katsoi kirkonkirjaan. «Teillä on vielä poika — Johannes, nuorin; onko hän saapuvilla?«
«Tuli se kanssamme aamulla«, sanoi Eeva, joka turhaan oli Johannesta hakenut; «mutta mihin hän on kadonnut, en minä ymmärrä«.
«Johannes Jaakonpoika Metsämaa!« huusi kirkkoherra.
Ei vastausta.
«Ellei se vaan ole sama poika, joka äsken vei raamattuni ja jota turhaan olen hakenut«, sanoi lukkari.
«Kyösti-suutarin töllissä istuu poika ja lukee raamattua«, sanoi joku joukosta.
Eeva riensi kiireesti sinne. Vaan hän tapasi jo tiellä kaivatun.
Kyösti-suutari oli tullut kotiin ja herättänyt lukian hänen innostaan.