Mutta köyhyys ja kurjuus oli Metsämaassa yhä hirmuisempi.
Eräänä päivänä, kun Jaakko kävi kirkossa, kuuli hän puhuttavan, että köyhille Turussa annettaisiin apua, jos heillä on papinkirja köyhyyden todisteena. Jaakko tiesi, ettei häntä köyhempää juuri voisi löytyä. Kun hän nyt kuuli nimitettävän, kutka jo apua olivat saaneet, oli hän päättänyt lähteä — hänkin. Saman pyhän illalla meni hän pastorin luo pyytämään tuota köyhyyden todistusta. Pastori koetti kauvan näyttää hänelle, ettei puheessa perää ollut, eikä saattaisikaan olla, sillä olisihan hänen, pastorin, pitänyt tietämän siitä. Mutta Jaakko ei uskonut papin sanoja — tahi jos uskoikin, toivoi hän kumminkin pastorin olevan väärässä. Jaakko oli suomalainen talonpoika, eikä Suomen talonpojan päästä hevillä saa lähtemään, mitä sinne kerta on päässyt. Suomen talonpoika on usein aivan itsepäinen. Pastorin täytyi myöntyä, ja Jaakko sai papinkirjan.
Eevalla oli Turussa naimisissa sisar, jota hän ei kymmeniin vuosiin ollut nähnyt. Kun ei Jaakko suuresti mielinyt lähteä vaivaloiselle jalkamatkalle, niin Eevan hallussa oli jo samana pyhänä papinkirja, ja Johanneksen kanssa oli hän valmis lähtemään.
Tuosta syystä nyt tapaamme Johanneksen Turussa.
Kahdeksanvuotinen oli peräti väsynyt, kun Suomen vanhimpaan kaupunkiin tultiin. Mutta nähdessään, mitä täällä oli nähtävänä, kadotti hän väsymyksensä ja nälkänsä. Hän oli koko matkan kysellyt äidiltään ja koettanut mielessään kuvailla itselleen kaupunkia; vaan kaupunki oli, kun hän nyt sen näki, aivan toisellainen.
Eevan sisar eli miehensä kanssa ei juuri varoissa, mutta ei myöskään sanottavassa köyhyydessä. Heillä oli ainoastaan yksi lapsi, nelivuotias tytär elossa.
Tiina täti ei ensin tuntenut sisartaan: mutta kun viimein tunsi, otti hän hänen iloisesti vastaan, ja Johannes pääsi pian nelivuotisen Annan ystävyyteen, vielä samana iltana.
Eeva sai surukseen heti kuulla, että hänen matkansa oli turha. Hän jäi kuitenkin muutamaksi päiväksi sisarensa luo, Johanneksenkin vuoksi, joka tuskin olisi jaksanut heti lähteä kotimatkalle.
Näinä päivinä sitten kulki Johannes äitinsä sivulla Turun kaduilla kummastellen mitä näki.
Tämä Turun retki eli aina Johanneksen muistossa. Unessaan näki hän uudestaan, mitä hän päivällä oli nähnyt. Etenkin kummallinen oli hänen mielestään kirjakauppa; sillä niin paljon kirjoja ei hän osannut aavistaa koko maailmassa löytyvän.