Valdez hymyili. "Tämän sodan alkuun asti olin vain vaatimaton maanviljelijä, jolla ei ollut juuri mitään yhteyttä maamme vallanpitäjien kanssa. Toverini puhuvat puhtaampaa espanjan kieltä kuin minä. Muutamat heistä ovat entisiä kauppiaita Manillasta ja muista sellaisista kaupungeista, joissa sitä alituisesti puhutaan, ja veljeni, tohtori Matteo Valdez", hän viittasi tuohon herrasmieheen kädellään, "on opiskellut Madridin yliopistossa."
Vieraamme kumarsi syvään, mumisten jonkunlaisen anteeksipyynnön oppineelle tohtorille ja noille muille, nyt kumminkin omalla kielellään.
"Entä te, herra", kysyi Valdez nyt vuorostaan, "suonette kai minulle kunnian kuulla nimenne?"
"Olen Colonel Sebastian Jeromino Lopez, entinen Leonin maaherra, mutta nyt eversti isänmaallisissa joukoissa, ja tällä haavaa", hän katsahti epäilevästi molempiin tovereihinsa, "tänne kokoontuneitten joukkojen päällikkö."
"Mitä sanotkaan? Olemmehan mekin everstejä", pistivät nuo toiset vihaisesti väliin.
"Mutta minä ainoastaan olin maaherra!" tiuskaisi tuo lihava ylpeästi, jolloin toiset vaikenivat.
Voin hyvin käsittää, millaista iloista elämää Leonin maakunnan asukkaat olivat viettäneet hänen hallituskautenaan. Nämä alimaaherran virat uskottiin mieluummin maakuntain espanjalaisten maaherrain alaisten virkamiesten hoidettaviksi, mutta joskus pyrkivät niihin innokkaasti juuri tällaiset Lopezin kaltaiset henkilöt, jotka halusivat lyhytaikaista valta-asemaa. He elivät usein tuhlaavan ylellisesti, sillä ellei joku köyhtynyt talonpoika voinut maksaa verojaan, oli maaherran täytettävä vajaus, saaden kumminkin väliajoilla käyttää kaikkia keinoja — vankeutta, pieksämistä, kovennettua työtä ja vieläpä silpomistakin — kiristääkseen tuon puuttuvan summan syntipukilta.
"Minulla on kirjeitä teille, Colonel Lopez, sekä eversteille Hapenille ja Cuevasille", (noiden molempien nöyryytettyjen kasvot kirkastuivat ja he ojensivat kätensä), "päälliköltämme, kenraali Aguinaldolta", aloitti Valdez.
"Kenen valtuuttamana on Aguinaldo ottanut tuon viran haltuunsa?" keskeytti Lopez nopeasti. "Se kuuluisi oikeastaan minulle, sillä hän oli vain maaherra, kuten minäkin, ja nyt —"
"Nyt on kansa valinnut hänet meidän johtajaksemme", jatkoi Valdez yhtä tyynesti kuin ennenkin. "Sitten kuin maamme on vapautettu, tulee hän presidentiksemme."