Tumabongin taloja ei voitu nähdä rannalta. Särkän sisäpuolellakin voivat satunnaisen myrskyn seuraukset tuntua, ja sen vuoksi olikin kylä rakennettu noin puolen peninkulman päähän kukkuloilta virtaavan joen rannalle. Se teki sen aseman vieläkin edullisemmaksi vallankumouksellisten joukkojen ja tavarain varastopaikaksi, sillä ei mikään ahdisteleva tykkivene uskaltanut tulla särkän Sisäpuolelle, ja virran suu ja kylän välissä oleva raivaamaton viidakko oli mainio suoja tarkka-ampujille, joiden tehtäväksi oli annettu ampua kaikki veneihin maihinnousua varten sijoittuneet sotamiehet.
Annabel Leestä ammuttu laukaus toi kaikki kylän asukkaat heidän asuntojensa oville haukottelemaan ja tarkastelemaan, säikäytettyään ehkä heitä hieman. Mutta jos niin olikin laita, emme kumminkaan nähneet heistä jälkeäkään. Pian kuitenkin saapui eräs vartiovene virtaa alaspäin ja sen miehistö huudahti ilosta nähdessään kuunarin, jonka mastoon vedetyn tähtilipun vieressä liehui Filippiinien tasavallan äsken suunniteltu omaperäinen lippu aurinkoineen, kolmine tähtineen ja valkoisine kolmioineen punaisella ja sinisellä pohjalla, merkki, joka mielestäni oli melko pöyhkeilevä. Huuto oli kuulunut varmaankin kylään asti, sillä pian alkoi viidakosta ilmestyä miehiä, naisia ja lapsia, jotka nauroivat ja lausuivat meidät huutaen tervetulleiksi heiluttaen käsivarsiaan, aseitaan ja vaatteitaan, näitä viimeksimainittuja erittäinkin lapset, jotka näyttivät ajattelevan, etteivät he voi likaisia rääsyjään muuhun käyttääkään.
Miesten joukossa ei voitu huomata kurista eikä järjestyksestä jälkeäkään. Metsästä ilmestyi kumminkin pian kolme eurooppalaisiin vaatteihin pukeutunutta miestä, jotka kävelivät verkalleen ja jonkunmoisella oman arvon tunnolla joukon läpi, astuivat veneeseen, joka jo odotti heitä joen suussa, ja tulivat laivaan.
"Luullakseni ovat nuo paikallispäälliköitä", sanoi herra Valdez asettautuen kapteenin viereen ottaakseen heidät vastaan, hänen veljensä ja nuoren Luizin sijoittuessa hänen taakseen jonkunlaisiksi adjutanteiksi. Heidän taakseen olivat taasen järjestäytyneet nuo epäilyttävät "Kymmenen", jotka olivat nyt aivan erinäköiset kuin nuo pari vuorokautta sitten laivaamme hiipineet väsyneet ja kurjat olennot. Kapteeni oli nimittäin saanut käskyn luovuttaa lastin herra Valdezille, jonka käskystä oli avattu eräs khakiunivormuja sisältävä laatikko ja puvut lahjoitettu matkustavaisille. Sitäpaitsi oli heille vielä annettu pyssyt ja patruunavyöt, joten he nyt, peseydyttyään, syötyään kyllikseen ja vapautuneina hieman luonnollisesta pelostaan, muodostivat melko käyttökelpoisen ryhmän vallankumouksellisia sotilaita.
Kun nuo kolme hämäräperäistä henkilöä tulivat laivaan, kumarsimme kaikki kohteliaasti. He olivat pukeutuneet eurooppalaisiin univormuihin kiinnittäen pitkät miekat ja silmiinpistävät sapelitaskut kupeilleen. Tervehdykseemme vastasivat hekin kumartaen nostaen kätensä otsalleen alkuasukasten tavalliseen tapaan. Muudan muita pitempi, pöyhkeilevä ja suuri mies astui etummaiseksi ruveten puheenjohtajaksi välittämättä toveriensa vastustavasta muminasta.
"Hyvää huomenta, herrat! Onko minulla kunnia puhutella herra Marcos Valdezia?" kysyi hän puhtaalla espanjan kielellä, katsellen hieman epäilevästi edessään olevaa pientä hiljaista miestä, joka niin vähän muistutti noita tyypillisiä kapinan johtajia.
"Kyllä, olen Marcos Valdez", kuului tyyni vastaus tagalogin kielellä. Kaikkien arvonimien poisjättäminen ja alkuasukasten kielen käyttäminen sisälsivät pienen moitteen, jota ei tuo toinen tyhmyyksissään kuitenkaan huomannut.
"Ettekö puhu espanjan kieltä?" kysyi hän hämmästyneenä.
"Kyllä", vastasi Valdez kylmästi, "mutta se on vihollistemme kieli. Puhun mieluummin omaamme, paitsi silloin kun puhun sellaisten kanssa, jotka eivät sitä ymmärrä." Nyt oli nuhtelu jo aivan silmiinpistävä.
Lihava mies punastui. "Tietysti minäkin puhun omaa kieltämme", sanoi hän nopeasti, lisäten kumminkin espanjan kielellä: "Mutta joskus on kumminkin johtajien edullisempi keskustella kielellä, jota eivät heidän seuralaisensa ymmärrä", ja hän katsoi tarkoittavasti Valdezien taakse kokoutuneeseen pieneen miesjoukkoon ja silmäsi melkein pahansuovasti molempiin suuttuneihin tovereihinsa. Epäilemättä eivät he osanneet muuta kieltä kuin omaansa, ja voi hyvin käsittää, että tämä pöyhkeilevä olio oli antanut sen heidän hyvin ymmärtääkin.