Tykkivene lähestyi kumminkin lähestymistään ampuen silloin tällöin nähtävästi vain peloittaakseen meitä, sillä olimme vielä ampumamatkan ulkopuolella. Se saavutti kumminkin meitä joka hetki. Minuutit tuntuivat aivan tuntien pituisilta, ennenkuin todellakin pääsimme kanavaan, ja silloin, vaikka tiesinkin tavattoman hyvän näköni vuoksi olevani enemmän hyödyksi täällä ylhäällä, halusin laskeutua kannelle ottamaan tehokkaammin osaa muiden hommiin.
Sillä tietysti ei kulkumme tuon kanavan kauttakaan ollut aivan vaaraton. Vaikka Annabel Lee ei näin lastissakaan ollessaan tarvinnut kuutta jalkaa enempää vettä ja kanavan matalimmassa kohdassa oli sanottu olevan kahdeksan jalkaa, oli ehkä sen jälkeen kuin herra Valdez oli purjehtinut siitä niin usein, joko toinen vaipuminen tahi kohoaminen voinut tapahtua, ja niin ollen voimme odottaa, että laivamme keula milloin tahansa raapaisee pohjaa. Eikä se ollut ainoa vaara. Tuuli oli niin puuskainen ja kieppuva, että pieninkin erehdys ohjaamisessa ja purjeiden hoitamisessa voi aiheuttaa pienen, hyvän laivamme tuhon.
Vihdoin saavuimme virran suuhun ja tykkivene oli tullut kanavaan jäljessämme. Näimme sen miehistön kokoutuvan keulaan, kuulimme sen koneiden jyskytyksen ja miesten huudot, sen ampumien kuulien putoillessa vaarallisesti lähellemme. Muutamia satoja metrejä vielä eteenpäin ja se ajaisi matalikolle, joka nyt oli sen karttaan merkityn kanavan sijalla. Voidakseen paremmin kestää mahdollisesti siihen osuvat luodit oli kuunarin keula käännetty suoraan rantaa kohti. Nyt ryhtyi tykkivene hyökkäykseen tullen meitä kohti hirmuista vauhtia ja ampuen samalla kuulan isonpurjeemme läpi osumatta kumminkaan köysistöön. Silloin kääntyi kuunari jälleen tuuleen, ja tuulen alkaessa pullistaa sen lepattavia purjeita huusivat miehemme äkkiä riemusta, sillä tykkivene oli heiluttuaan hetkisen pysähtynyt, hypähdellyt hetkisen paikoillaan ja linkoutunut sitten taasen muutamia jalkoja pysähtyäkseen lopulta kokonaan.
"Hurraa, hurraa!" huusin. "Nyt se on kiinni!"
Kuulimme sen koneiden työskentelevän hurjasti propellien myllertäessä mutaa pohjasta, mutta siinä se vain pysyi avutonna ja liikkumatonna, kunnes joku ystävällinen höyrylaiva nousuveden aikana hinaisi sen syvälle vedelle jälleen. Ja Annabel Lee tervehdittyään lipullaan ivallisesti purjehti turvallisesti tiehensä.
Tykkivene ampui muutamia laukauksia jälkeemme repien purjeitamme ja köysistöämme hieman, saamatta kumminkaan mitään suurempaa vahinkoa aikaan. Siihen se jäi paikoilleen ikävöimään kostoa ja lähettelemään merkkejä yhä vieläkin näkymättömissä olevalle toverilleen.
VIII.
TUMABONGIN MAHTIMIEHET.
"Heille suotu valta oli lyhytaikainen."
Saavuimme Tumabongiin enemmittä seikkailuitta ennen päivänkoittoa seuraavana aamuna, ja ankkuroimme melkein parin sylen vedelle sopivan matkan päähän särkästä. Siinä oli kyllä aukko muutamien upoksissa olevien kallioiden vieressä, mutta särkän sisäpuolella oleva tyyni lannas ei sopinut niinkään pienten laivain kuin Annabel Leen ankkuripaikaksi, ja meidän oli siis tyydyttävä ulkopuolella olevaan, hieman vaaralliseen satamaan. Pieninkin olettaminen myrskyn alkamisesta tahi tuulen kääntyminen voivat milloin tahansa pakottaa meidät nostamaan ankkurin ja purjehtimaan merelle. Tähystäjän piti siis tarkastaa ilmaa ja pitää silmällä mahdollisesti näkyviin ilmestyviä tykkiveneitä.