"Pitkin tätä rannikkoa suojellen joen suuta — näette sen selvästi tästä kartasta — on kuin ketjussa pieniä saaria, joiden ja mantereen välinen meri on täynnä kareja, paitsi yhdessä kanavassa."
"Niin, näen sen olevan merkityn tähän", vastasi kapteeni, seuraten sormellaan siihen merkittyä kanavaa, jonka syvyys vaihteli puolestatoista sylestä kahteen syleen.
Herra Valdez hymyili jälleen. "Mittaukset tätä karttaa varten tehtiin maakunnan viranomaisten toimesta monta vuotta sitten melko tarkasti, mutta sen jälkeen melkein heti ja ehkä muutamien pienien paikallisten maanjäristysten vaikutuksesta, muuttui meren pohja näillä paikoin omituisesti. Toisin paikoin maa kohosi ja toisin paikoin taas laskeutui sellaisin seurauksin, että tämä kanavakin kokonaan muuttui." Sanottuaan sen otti hän taskustaan muistikirjan, käänteli sen lehtiä, kunnes hän löysi hakemansa muistiinpanon ja sanoi sitten tyynesti: "Luvallanne teen tähän karttaan pieniä korjauksia", alkaen nopeasti muutella kanavan varrella olevia kuvioita toisenmuotoisiksi.
Kapteeni katseli hänen työtään tarkasti ja perämies hyvin hämmästyneenä. Selän takana nimitteli tämä viimeksimainittu Valdezien veljeksiä neekereiksi huolimatta siitä, ettei heidän ihonvärinsä ollut paljonkaan tummempi kuin monen muunkaan hänen saarilla tapaamansa espanjalaisen. Ei sekään, että nuorempi oli saavuttanut tohtorin arvon Pariisin ja Madridin yliopistoissa, ollut voinut kumota hänen ennakkoluulojaan. "Hän tulee vielä hulluksi jonakin päivänä, kuten kävi eräälle länsi-afrikalaiselle neekerille, joka oli lukenut tohtoriksi Edinburghin yliopistossa", selitti hän vain. Mutta nähdessään nyt tuon toisen veljen, joka ei voinut vedota mihinkään yliopistossa saavuttamaansa sivistykseen eikä milloinkaan ollut purjehtinut perämiehenäkään saaristoaluksessa, haluavan ja osaavankin korjata karttoja, tietävän vuoksen, luoteen ja merivirtojen ominaisuudet, joutui hän kokonaan ymmälle. "No, vie sinun!" mumisi hän vain tuijottaen suurin silmin ja avoimin suin.
"Nyt", sanoi filippiiniläinen täydennettyään työnsä, "olen varma, ettei tykkiveneen kapteeni tiedä mitään tästä kanavan muutoksesta, vaan ajaa meitä takaa sinne täydellä vauhdilla. Ellei hän silloin joudu karille niin pitkäksi aikaa kuin toinen tykkivene irroittaa heidät siitä, hämmästyn suuresti."
"Mainiota!" sanoi kapteeni, ja minä unhottaen hänen läsnäolonsa ja alotetun laivan upseerin arvoni hurrasin äänekkäästi.
Hän vain hymyili lempeästi, sillä miestemme katseet olivat kiintyneet meihin, ja hän oli epäilemättä hyvin mielissään, että he saivat nähdä ja kuulla uudistuneen toivomme. Sitten hän käski minun palata tähystyspaikalleni ja heti ilmoittaa takaa-ajajamme muuttuneista liikkeistä ja jonkun muun höyrylaivan mahdollisesta ilmestymisestä näkyviin. Ollessani tässä toimessa muutti hän laivan suuntaa hieman maihin päin.
Tykkiveneestä huomattiin kumminkin heti tämä liikkeemme. Sen piipusta tupruava paksu savu ja huomattava vauhdin lisäys ilmaisivat, että sen kapteeni oli tehnyt toivomamme johtopäätöksen siitä. Hän näytti varmasti luulevan, ettei tuhoamisemme enää ollut kuin muutaman tunnin asia, jos nyt laskuihin ollenkaan voi luottaa, ja nähtävästi peläten, että vaaralliset matkustajamme pääsevät pakenemaan rannalla oleviin viidakkoihin, jos nimittäin laivamme joutuu haaksirikkoon virran suussa olevalle matalikolle, koetti hän saada meidät tykkiensä kantomatkan sisäpuolelle, jos suinkin sellainen voi olla mahdollista, ennen meidän turvaan pääsemistämme.
Sen takana oleva taivaanranta oli puhdas. Jos nyt toinenkin tykkivene ajoi meitä takaa, täytyi sen olla kaukana jäljessä, ja niin ollen kuluisi monta tuntia, ennenkuin se voi ruveta ahdistamaan meitä toverinsa sijasta tahi ryhtyä hinaamaan tätä, jos se nimittäin täyttäisi toivomme ajamalla karille. Nyt voin jo maston huipusta erottaa tuon pienistä saarista muodostuneen ketjun tuulen puolella olevine mataloine ruskeine vesineen ja petollisine vihreine juovineen. Manner oli metsäinen, mutta näytti aivan asumattomalta, ulottuen kaukana siniseltä kajastavan vuoriston juurelle asti, joen kiemurrellessa sen läpi kuin valkoinen nauha. Tykkiveneen tähystäjä huomasi sen myöskin, jolloin piipusta rupesi tupruamaan yhä enemmän savua. Veneen keulaan äkkiä ilmestyvä valkoinen savupilvi ilmaisi kuulan tuloa ja se putosikin veteen kauas taaksemme kehoittaen meitä pysähtymään.'
Tempasin lakkini päästä ja kumarsin hurraten. Luiz Valdez vastasi kannelta toisella hurraahuudolla, joka kuulosti aivan kukon kimeältä kiekumiselta, jollaista luulen hänen otaksuneen minun tahtoneen jäljitelläkin. Hän ei nähtävästi ymmärtänyt englantilaisen hurraahuudon tarkoitusta ollenkaan. Näin kolmen kanakapoikamme rientävän keulaan käsivarret kohotettuina ylös, ikäänkuin suojellakseen itseään kuulilta, joiden he epäilemättä luulivat lentelevän laivan yli. Muut laivassa olevat eivät näyttäneet ollenkaan välittävän koko ampumisesta. Ohjaten entiseen suuntaan lähenimme vähitellen maata.