"Ah, voin myöntää sen, mutta siinä onkin sitten kaikki", sanoi perämies vastahakoisesti. "Ja mitä noihin muihin tulee, niin —" Hän sylkäisi mereen tavalla, joka hyvin osoitti hänen mielipiteensä heistä.
"Luulen voivani kasvattaa heistä hyviä merimiehiä ennen heidän eroamistaan minusta", sanoi kapteeni vakavasti.
"Niin, elleivät he katkaise kurkkuanne sitä ennen!"
"Sellaista en pelkää", vastasi kapteeni nauraen. "Olemmehan olleet tällaisessa leikissä mukana ennenkin, vanha veikko, enkä ole sinun vielä milloinkaan ennen huomannut pelkäävän miehistöä, josta sinun, koira vieköön, ei tarvitse nytkään välittää. Kun pestasin nuo miehet, tiesin millaisia he ovat ja valitsin heidät juuri senvuoksi tähän tarkoitukseen. Kun tehtävämme supistuvat purjehtimiseen paikasta paikkaan ja pieneen tavaran vaihtoon näiden ja kiinalaisten kanssa, jolloin voimme näyttää niin viattomilta kuin ikinä vain ilkeämme, ei kenelläkään ole siinä puupenninkään edestä tekemistä, millaista väkeä meillä on laivassa. Asiat ovat hyvin nyt, mutta luulen liikkeemme muuttuvan toisenlaiseksi saatuamme määräyksemme ja lähdettyämme purjehtimaan saaria kohti. Olet ollut siellä pari kolme kertaa, kun olot siellä olivat rauhalliset tahi ainakin melkein säännölliset, ja sinä tiedät, millaisia he ovat. Kun sinä nuriset kaikenlaisille määräyksille aina silloin tällöin, kunnioitat sinä kumminkin oman pienen saarimaasi metsästyslakeja, jotka määräävät säästämään riistaa, määräävät suuria metsiä hirvilaitumiksi ja muuta sellaista." Perämies vaihtoi nyt levottomasti jalkaa ja punastui vihasta. Koska kapteeni tästä tiesi hänen nyt rupeavan purkamaan sisuaan, jatkoi hän nopeasti hymyillen, antamatta perämiehelle ollenkaan tilaisuutta aloittamaankaan: "Niin, luullakseni ei maailmassa nyt tällä haavaa olekaan Filippiinien saariryhmää suurempaa eläinpuistoa, jota eivät muukalaiset saa lähestyäkään ja jonka kaikki portit on heiltä suljettu. Espanjalaiset anastavat kaiken tietämättä oikein, mihin he saalistaan käyttäisivät. He eivät ole milloinkaan tehneet siellä mitään hyvää eivätkä he anna muidenkaan koettaa. Sinä et voi nousta siellä maihin luvatta eikä kukaan alkuasukaskaan voi matkustaa saarelta saarelle tahi maakunnasta maakuntaan cédulatta, eräänlaisetta lupakirjatta. Kun olosuhteet ovat tällaiset säännöllisinä aikoina, niin millaiset luulet niiden nyt olevan, kun koko Luzonin saari ja ehkäpä muutkin saaret ovat nousseet kapinaan? Ja juuri tuohon vakoilijain ja epäluulojen maahan olemme suostuneet purjehtimaan laivallamme ja viemään tavaramme maihin joutumatta kiinni. Pojat, aion antautua tuohon onnenkauppaan, kuten luullakseni tekin molemmat ja miehistökin, kunhan se vain saa selville, mistä on kysymys. Mutta meidän ei pidä kumminkaan kuuluttaa asioitamme liiaksi ja vaikka me olemmekin saaneet muutamia hurskaita, lakia pelkääviä merimiehiä laivaamme, jollaisten kanssa olen purjehtinut melkein alituisesti ja yleensä molemminpuoliseksi mielipahaksemme, hiipivät he heti ensimmäiseksi työkseen maihin, kun saavumme ensimmäiseen espanjalaiseen satamaan, juorutakseen pienistä mukavista asioista, joita he luulevat tietävänsä ja pitävät merkityksellisinä, vaatien sitten palkkansa kiemurtelematta. Ei, herra, tuollaista en aio sallia, jos vain voin sen estää."
"Mutta kuinka —?"
"Kuinkako?" sanoi kapteeni ivallisesti. "Kuulehan nyt, niin selitän. Jos otaksumme, että meillä on laivassa muutamia roistoja, niin luuletko sinä heidän omasta aloitteestaan menevän minkään maakunnan viranomaisten puheille?"
"Eivät tietystikään, sillä niin tyhmiä eivät he suinkaan ole. Luullakseni kaivataan heitä jokaista kaikissa paikoissa, joissa he joskus ovat olleet."
"Varmasti! Laivan kapteenikin tarvitsee joskus tuollaisia hurjia roistoja suunnitelmiensa toteuttajiksi ja nämä meidänkin miehemme saavat nyt näyttää, mihin he kelpaavat. Tiedän, ettei miehistöni kavalla suunnitelmiani, vaikka heidän palkkansa onkin pieni, ja, kuten jo äsken sanoin, teen heistä merimiehiä ennen eroamistamme. Muuta en heiltä vaadikaan, paitsi hieman terveellistä pelkoa kapteeniaan kohtaan. Ja mitä laivaamme tulee, en kehukaan sitä täydelliseksi enkä kiellä, että mieluummin olisin ottanut höyrylaivan tähän tarkoitukseen, mutta kerjäläisellä ei ole varaa valita, ja luullakseni ovat rahat melkein yhtä vähissä tämän omistajalla kuin sen miehistölläkin. Kuunarimme on aika näppärä laiva, eikä meidän nyt tarvitse pelätä amerikkalaisia risteilijöitä, kuten saarronmurtajien nuoruuteni aikoina, jolloin ei auttanut turvautuakaan hätätilassa purjeisiin. Mutta näiden herrain käsistä me kyllä livahdamme ja ainahan on mukava tietää, ettemme ole menettäneet rahaa. Annabel Lee on täydellisesti sen arvoinen, mitä yhtymä siitä maksoikin."
"Vai niin!" sanoi perämies vihaisesti. "Niin, hieno laivahan se epäilemättä on ja hienothan sillä on tarkoituksetkin. Ihmettelen vain, millaisia hulluja me oikeastaan olemme, kun aiomme antautua niin päättömään seikkailuun."
"Seikkailuunko?" toisti kapteeni hitaasti. "Niin, luullakseni on tuo oikea nimitys sille, vanha saapas, ja olen iloinen, että sen keksit. Siitä kehittyykin erinomainen seikkailu ja me, päällystö ja miehistö, olemme kaikki seikkailijoita. Sinä ja minä olemme tunteneet toisemme jo monta vuotta, Amos, ja kokeneet yhtä ja toista elämässämme. Mitä teit ennen tutustumistamme, et ole kertonut enkä minäkään ole milloinkaan kysynyt."