Sellainen oli asema meidän tullessamme pohjoiseen yhtyäksemme Manillan läheisyyteen kokoutuneihin vallankumouksellisiin joukkoihin edistämään voimiemme mukaan asiaa, joka oli niin kallis meille jokaiselle.
Olimme kyllin onnellisia saadessamme auttaa ystäviämme juuri silloin kun meitä parhaiten tarvittiin. Erästä ampumatarpeita kuljettavaa pientä kapinallisjoukkoa ahdisti voimakkaampi espanjalainen joukko-osasto, ja meikäläisten oli hyvin vaikea puolustautua. Ampuminen toi meidät paikalle. Etujoukkomme, jossa minäkin satuin olemaan, tuli paikalle kiertotietä ja huomasi taistelun olevan käynnissä muutamassa tien mutkassa, jonka kummallakin puolella kasvoi tiheää vesakkoa. Kapinalliset olivat kokoutuneet yhteen joukkoon karkeasti kyhättyjen vaunujensa luo, joissa heidän arvokas suojeltavansa oli, ja juuri kun saavuimme paikalle, oli espanjalaisten johtaja lähettänyt puolet joukostaan kiertämään metsän kautta ja hyökkäämään kapinallisten selkään. Yllätys oli luultavasti heistä hyvin vastenmielinen, kun he tapasivatkin meidät.
Cuevas toimi päällikkönä, mutta hänen vaikutusvaltansa miehiin oli aina ollut hyvin vähäinen. Syöksyimme paikalle nyt, odottamatta käskyä ja järjestymättä, ja hyökkäsimme vihollisen kimppuun. Tapeltiin noin kymmenen minuuttia hyvin tuimasti ja muutamia miehiä kaatui kummaltakin puolelta. Kaatuneiden lukumäärä olisi ollut suurempikin, mutta minun on suoraan tunnustettava, että sotilaamme olivat huonoimpia ampujia, mitä milloinkaan olen tavannut, lukuunottamatta vastustajiamme. Molemmat puolet paukuttelivat komeasti, osaten kumminkin useammasti puihin kuin vihollisiin ja sitten tarttuivat miehet pyssyihin kuin nuijiin syöksyen toistensa kimppuun kuin villit, jollaisia he todellisuudessa olivatkin. Kummallakaan puolella ei ollut juuri sanottavaa kuria. Huusin käskyjä, kunnes huomasin, ettei niitä kukaan kuunnellut, ja hyökkäsin sitten joukkoon yhtä hurjasti kuin muutkin lyöden miekallani oikeaan ja vasempaan ja ampuen revolverillani silloin kun satuin muistamaan.
Suurenmoistahan se kyllä oli, mutta se ei ollut sotaa. Tappelu oli paras sana kuvailemaan sitä, mutta sellaista olivat miehemme juuri odottaneetkin taisteluintonsa herättämiseksi. Murrettuamme nämä hyökkääjien rivit niin että he hajosivat ja pakenivat autoimme tovereitamme lyömään muutkin perin pohjin. Nekin hajosivat ja pakenivat, ja me läksimme ajamaan niitä takaa huutaen kuin paholaiset ja ampuen aina tämän tästä. Muistan laukaisseeni kolme kertaa pientä lihavaa upseeria kohti, mutta ammuin sivu joka kerta. Kuta vähemmän puhumme tästä taistelusta kerskaillaksemme ampumataidollamme, sitä parempi, sillä se ei sovi muuksi kuin verrattomaksi näytteeksi kummankinpuolisesta kurin puutteesta.
Silloin kuulin kapteeni Hemingwayn huutavan meitä takaisin jyrisevimmällä merimiesäänellään, ja minä kokosin kaikki näkyvissä ja kuuluvissa olevat mieheni ja palasin vaunujen luo hengästyneenä ja riemuissani. Siellä tapasin pääjoukkomme ja otin vastaan ansaitsemani nuhteet, etten ollut pitänyt joukkoani koossa, luulemieni kiitosten asemesta, että olin hajottanut viholliset. Seuraava puolituntinen kului muiden miehieni kokoamisessa, ja sitten kuin tämä työ oli saatu tehdyksi, ymmärsin täydellisesti, miksi olin ansainnut niin ankarat moitteet, joita puolueettomasti tuli Cuevasinkin osaksi. Jos nimittäin joku vihollisten joukko-osasto olisi keräytynyt uudelleen ja palannut taistelunpaikalle, olisi meidän kuriton villijoukkomme ajaessaan huutaen takaa pakolaisia hajautunut aivan tietymättömiin.
Mutta kaikesta huolimatta päästi päällikkömme meidät asiasta helpommalla kuin olisimme ansainneet. Palatessamme huomasin hänen keskustelevan kuormaston päällikön kanssa ja näin samalla, että hänen poskensa hehkuivat ja silmät loistivat. Sitten kuin hän oli lopettanut melko lempeät moitteensa, muuttui hänen käytöksensä. "Minulla on tärkeitä uutisia meille kaikille!" huusi hän. "Luullakseni voi isänmaamme toivoa nyt parasta, eversti Cuevas, sillä Yhdysvallat ovat julistaneet sodan Espanjaa vastaan. Jumala siunatkoon tähtilippuamme ja sallikoon sen liehua kauan!"
Hän oli ainoa läsnäoleva amerikkalainen, mutta me hurrasimme kaikki hänelle ja hänen erinomaiselle isänmaalleen niin että vaarat raikuivat. Jos se vain voittaa sodan, tiesimme sen merkitsevän vapautta Cuballe ja siedettäviä oloja filippiiniläisille, mutta luullakseni ei näillä saarilla tällä haavaa ollut ainoatakaan henkilöä, joka olisi todellakin käsittänyt näiden uutisten suuren merkityksen heille.
Kaikissa tapauksissa emme ainakaan me. Englantilaiset, filippiiniläiset, malaijit vieläpä ranskalais-siiamilainen merimiehemmekin huusivat: "Eläkööt amerikkalaiset! Kuolema espanjalaisille! Filippiineille vapaus!" niin yksimielisesti ja sydämestään, ettei se ollenkaan näyttänyt ennustavan päivää, jolloin filippiiniläiset tulisivat taistelemaan amerikkalaisia vastaan melkein tässä samassa paikassa.