"Pimeässä on myyrällä silmät."
Vanha espanjalainen sananlasku.
Iloitseminen loppui ja jännitys laukesi pienimpään määrään, joka oli mahdollinen juuri voiton, vaikkakin pienen, ja hyvien uutisten saaneille miehille. Jonkun ajan kuluttua kutsui päällikkö minut puheilleen.
"Arvaan, että sinulla ja miehilläsi on vielä paljon tarmoa jäljellä, poikaseni, ja senvuoksi aion antaa teille tilaisuuden sen käyttämiseen", sanoi hän ystävällisesti. "Olen luvannut muutamia miehiä tämän saattojoukon lisäksi, sillä voihan sattua, että heidän kimppuunsa vieläkin hyökätään, ja uskon ne sinun johdettaviksesi, jos vain lupaat minulle, ettei tuollainen sinne tänne juoksenteleminen enää uudistu."
"Kyllä, kenraali, kiitoksia vain!" änkytin punastuen kovasti.
"Hyvä on. Kuormasto on matkalla erääseen Cavitén tuolla puolen sijaitsevaan kylään, jossa suuri joukko vallankumouksellisia odottaa vain näitä ampumatarpeita lähteäkseen eteenpäin ja yhtyäkseen samaan joukkoon kuin mekin. Sinun on asettauduttava siellä olevan komentavan upseerin käskyjen alaiseksi ja tultava hänen miestensä mukana yhtyäksenne minuun. Saat mukaasi neljäkolmatta miestä. Onko ketään, jonka erikoisesti haluat joukkoosi?"
Kaksi terävää ruskeata silmää ja pari hehkuvaa tummaa katsoivat minuun pyytävästi. Niiden omistajat eivät olleet olleet mukana tässä viimeisessä pienessä kahakassa ja pelkäsivät nyt jäävänsä pois toisestakin. "Saanko Felipen ja Kasimin mukaani, herra kenraali?" kysyin.
"Felipen varmasti, mutta Kasimin —", vastasi hän viivytellen. "No, olkoon menneeksi! Hän on verraton odottamattomien tapausten sattuessa, mutta muistakin varoa, ettei hänen kuuma malaijilainen verensä johda häntä väkivaltaisuuksiin."
Lupasin jälleen innokkaasti ja valitsemani miehet tulivat luokseni ripeästi. En silloin aavistanut, miten kiitollinen myöhemmin tulisin olemaan heidän tulostaan mukaamme. Sitten kuin muut miehet oli valittu, johtajat lausuneet tavanmukaiset kohteliaisuudet toisilleen ja kumpikin joukkue veljellisesti hurrannut hyvästiksi, läksimme matkalle tomuista tietä pitkin vaunujen pyörien kitinän ja puhvelien ammumisen säestäessä kulkuamme.
Matkamme muodostui kumminkin hyvin yksitoikkoiseksi ja ikäväksi. Emme nähneet jälkeäkään vihollisista, joista ei nähtävästi ollut tarpeellista ahdistaa meitä uudestaan. Ehkä he olivat matkalla Manillaan ilmoittamaan toisesta voitostaan? Ahersimme koko päivän muristen melkein yhtä paljon kuin vahvat pienet puhvelimme, vaikka en tahdokaan vihjata, että nämä viimeksi mainitut olivat pahoillaan taistelun puutteesta, kuten me. Juuri ennen pimeätä kohtasimme ystäviemme etuvartijat ja olimme yhtä iloiset tavatessamme heidät kuin hekin tavatessaan meidät.