"Mitä sen on väliä", sanoi perämies välinpitämättömästi. "Olen pelastanut parhaan miehen, ja se riittää." Sitten rupesi häntä yskittämään eikä hän voinut sanoa enempää.
"Williams, satuloi hevoseni ja ratsasta noutamaan tohtori Valdez tänne", aloitti kapteeni, mutta Livingston esti hänet viittauksella.
"Joutavia, sillä nyt se on jo liian myöhäistä", mumisi hän. "Seikkailuni ovat loppuneet, Hemingway. 'Seikkailijoita molemmat, seikkailijoita kaikki!' Sanoit kerran niin, muistat kai sen?" Sanat kuuluivat heikosti pitkin väliajoin. "Asia on ollut sen arvoinenkin, erittäinkin tämä viimeinen tapaus!"
Hän vaikeni. Sitten hän haukkoi vielä kerran ilmaa ja verta pursusi hänen suustaan. Muutamia minuutteja myöhemmin oli kaikki ohi.
XXV.
SEIKKAILUJEN LOPPU.
Kapteeni ei halunnut poistua paikaltaan, vaan lähetti minut noin tuntia myöhemmin ilmoittamaan tapahtumat kenraali Aguinaldolle.
Tämän suuttumus oli väärentämätön ja peittelemättä ilmaistu. Mitkä hänen mielipiteensä sitten lienevät olleetkin isänmaansa tulevasta hallinnosta, ei hän kumminkaan suosinut kavaltajia eikä harkittuja murhia, eikä hän väheksynyt niitä palveluksia, joita kenraali Hemingway ja tuo uskollinen vanhus, joka oli uhrannut henkensä ystävänsä ja päällikkönsä puolesta, olivat tehneet vallankumouksellisten asialle.
Hän tuli henkilökohtaisesti esikuntineen vanhan Livingstonin hautajaisiin, rangaistakseen samalla hänen murhaajansa kannattajia. Vanhemmat upseerit erotettiin ja kaksi kolmasosaa miehistöstä siirrettiin muihin joukkoihin pienissä ryhmissä ja omat uskolliset miehemme Leonista ja Tumabongista tuotiin heidän sijaansa. Hyvitys oli niin täydellinen kuin suinkin vain voimme toivoa, emmekä muuta halunneetkaan.
Mutta kapteeni Hemingwayn päällikkyys ei ollut pitkäaikainen. Heinäkuun viidentenätoista päivänä julistautui kenraali Aguinaldo Filippiinien tasavallan presidentiksi, ja hänen amerikkalainen kenraalinsa päätti heti erota toimestaan.