Ensiksi romahti Venäjä. Gawronsky selittää, että sodan ensi vuosina tsarismin syvä vääryys ja ryöväriolemus keskittyi polttopisteeseensä. Kehittymättömät jä huonosti varustetut työläis- ja talonpoikaisjoukot ajettiin suurina laumoina saksalaisten tekniikkaa vastaan, raskasta tykistöä ja myrkkykaasuja vastaan. Ja rintaman takana vietti sotakeinottelu bakkanaalioitaan. Virkamiesten lahjottavuus oli jo kauan ollut sananpartena, nyt hävisi viimeinenkin hävyn tunne. Huonot kulkuneuvot ja huono organisatsioni loi elintarvepulan. Rikkaita koski mobilisointi vain paperilla. Viimeisen sysäyksen lienee kumoukselle antanut se seikka, että byrokraattinen Venäjä kurotti kättänsä n.s. demokraattisen Venäjän, s.o. kultasiteillä länsivaltoihin sidottujen teollisuuden ja kaupan harjoittajain päiden yli Saksan byrokratialle, Oli hankkeissa keisarillinen erikoisrauha. Muistetaanhan sitten vielä nuo häpeälliset paljastukset hovista, Rasputinin jutut j.n.e.
Ja maaliskuussa 1917 kaikki romahti.
Nyt olisi ollut sitten aika demokraattisten voimien tarttua peräsimeen.
Mutta ensinnäkin oli tilanne erinomaisen vaikea. Hajaannus ja sekasorto oli jo kaikilla aloilla suuri. Maa, jonka vielä ennen sotaa tarvitsi saada 60 % teollisuustavaroistaan ulkomailta, oli jokseenkin eristettynä. Kulkuneuvot pilalla. Ja oltiin sidottuja länsivaltojen sotaohjelmaan. Tämän lisäksi huomattiin pian, että todellista demokraattista ainesta, kansanvallan aatteille kouliintunutta voimaa oli kovin vähän. Talonpojat olivat kehittymättömiä ja suureksi osaksi proletaarista ja anarkistista ainesta. Varsinaista keskiluokkaa ei juuri ollenkaan löytynyt. Ei ollut pikkuteollisuutta, ei todellista talonpoikaisluokkaa länsimaiseen malliin, ja virkamiehistö oli mätää. Ja kävikin niin, että kun demokratian hallituselimet ja johtomiehet oli asetettu paikoilleen, lähtivät kansanjoukot omille teilleen. Gawronsky kuvaa väliaikaisen hallituksen asemaa samaksi, kuin perämiehen sellaisen laivan ruotelissa, joka on rikotuin konein joutunut myrskyyn.
Tätä hajaantumista, nurkkakuntaisuutta ja penseyttä edistämään saapuivat vielä holshevikijohtajat ulkomailta. Huhtikuussa sivuuttivat Lenin, Sinovjev, Radek y.m. Tukholman matkalla Venäjälle. Fredrik Ström kertoo, että kun hän meni, matkustajain levätessä Tukholmassa muutaman tunnin, Leninin luo, tapasi hän hänet Pohjois-Europan karttaa tutkimassa. "Hän mittaili sormillaan matkaa Pietariin ja sitten hän kääntyi minuun:
"— Olemme 48 tunnissa Pietarissa. Matkustamme tänä iltana. Jokainen tunti on kallis. Venäjän vallankumous alkaa nyt. Meidän täytyy tehdä selväksi laskumme porvariston ja imperialistien kanssa, muuten on vallankumous hukassa. Kuljemme nyt maailmanvallankumousta kohti."
Ja niin tuli Lenin Pietariin. Edellisestä tunnemme jo, että hänen teoriaansa kuului suunnata kaikki hajoittavat ja hävittävät voimat porvarillista hallitusta vastaan, jollaisena hän piti myöskin Kerenskin hallitusta. Taistelun vaiheet ovat vielä kaikkien muistissa. Ensimmäinen yritys temmata valta neuvostoille heinäkuussa ei onnistunut. Mutta Kornilowin päinvastainen yritys joudutti kehitystä. Ja marraskuussa kaappaus onnistui bolshevikeille.
Tarkastelemme nyt ensinnäkin heidän yli kaksi vuotta kestäneen hallitusaikansa ulkonaista puolta: järjestysmuotoa ja taistelua sen puolesta.
Aluksi näyttivät bolshevikit olevan epäselvällä kannalla perustavaan kansalliskokoukseen nähden. Bucharin selittää, että tämä johtui siitä, että ei ollut vielä aika oikein kypsä neuvostovallalle, mutta ei suinkaan periaatteellisesta epäselvyydestä. Pian sitten hajoittivatkin bolshevikit perustavan kokouksen, "lörpöttelyseuran", niinkuin he parlamenttia yleensä nimittävät, ja julistivat neuvostovallan. Tammikuussa 1918 antoi kolmas yleisvenälämen neuvostojen kongressi "työtätekevien ja riistettyjen luokkien oikeuksien julistuksen", jonka heinäkuussa 1918 pidetty viides neuvostojen yleisvenäläinen kongressi liitti perustavana asiakirjana säätämänsä Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan valtiosäännön alkuun. Tämä valtiosääntö kokonaisuudessaan otettuna julistaa yksityisomistuksen poistetuksi ja säätää periaatteessa tuotannon välineiden siirron "koko kansan" omaisuudeksi ja niiden jakamisen "työtätekeväin" käytettäväksi sekä säätää neuvostovallan rakenteen. Panemme tästä valtiosäännöstä ensinnäkin merkille, että sen toisessa artiklassa lausutaan:
"Ensimmäiseksi iskuksi pankki- ja finanssipääomaa vastaan katsoo neuvostokongressi lakia tsaarihallituksen ja porvariston ottamain lainain annulloimisesta (pätemättömäksi julistamisesta), ja on vakuutettu, että neuvostohallitus yhä edelleen jatkaa tätä tietä, kunnes kansainvälinen työläisvallankumous on vienyt pääoman lopulliseen voittamiseen." Huomautettakoon tässä jo, että tästä huolimatta neuvostohallitus oli valmis maksamaan keisarilliselle Saksalle vanhoja saatavia, tosin eri nimillä, ja että jos on totta, mitä ranskalainen sotakirjeenvaihtaja Ludovic Naudeau kertoi viime vuonna "Temps'issa" keskustelustaan Leninin kanssa, olisi neuvostovalta nyttemmin valmis tunnustamaan ententenkin lainat, jotka perustuslaissa ovat julistetut mitättömiksi. [Sen jälkeen, kun ylläoleva kirjoitettiin, on neuvostohallitus ilmoittanut julkisesti, että kysymys lainojen maksamisesta, ainakin osittain, ratkaistaan rauhanneuvottelujen yhteydessä.] Jokaisessa maassa, missä kansa herkästi seuraa hallituksensa toimia, olisi hallitus tällaisista käänteistä kukistunut. Saamme tästä jo yhden langan käsiimme arvioidaksemme neuvostohallituksen suhdetta kansaan.