— Teille ei ole nähtävästi koskaan puhunut Borealian mies, koska te epäilette miehen sanaa. Mutta nyt puhuu. Ja hän sanoo teille miehet, että teidän on soudettava kun käsketään tai te ette tuhdoltanne ikänä nouse.
— Minä kysyn, kiljasi hän niille, jotka kauhuissaan katselivat tovereittensa elottomia ruumiita ja peräkannelta pauhaavaa hirmuista miestä, aiotteko te totella vai ette? Kädet ylös ja kunniasana!
Kädet kohosivat ehdottomasti.
— Hyvä, lausui Turja ja lähetti Jorman herättämään taintuneet.
Nyt oli miehistö Turjan vallassa. Kaikki huomio voitiin kohdistaa sotasoutuun — ja myrskyyn, joka läheni kohisten ja jyristen. Vielä näkyi takaa-ajava laiva ja oli enää vain kenties parin tuhannen mitan päässä, kun ensimmäinen salama paukahti Turjan pään päällä ja lähenevä sade nielaisi koko laivan peittoonsa. Turja käski heti kääntää aluksen vasten tuulta ja soutaa mahdollisimman joutuisaan. Hän aikoi pyrkiä laitatuulta länteen ja siten kiertää pyörteen keskuksen ohi tyynemmälle puolelle. Täten jäisi pyörremyrsky hänen aluksensa ja takaa-ajavan soudun väliin ja voitaisiin kenties välttää taistelu näin epäedullisissa olosuhteissa.
Mutta meri alkoi käsitellä heitä sangen uhkaavasti. Aallot kävivät yhä jyrkemmiksi ja alkoivat valella vettä soudun yli. Airot alkoivat soutaa kauhistuvien miesten käsissä tyhjää ja soutu alkoi tärähdellä ja rusahdella uhkaavasti. Turja seisoi reelingin suojassa peräkannella pidellen köydestä kiinni ja tarkasteli mahtavaa meren pauhua. Hän ei ollut vielä koskaan tehnyt tuttavuutta tällä tavalla raivoavan meren kanssa. Lyhykäiset matkat Borealian lahdella pienillä aluksilla suoritettiin silloin kun oli tyven aika. Myrskyjen raivotessa oli Borealian lahti jo jäässä.
Kun alus hyppeli ja tärskähteli hänen allansa, kun vastaan vyöryi aalto niinkuin nunatakijono jäätiköllä, kun soudun keula toisinaan sukelsi kuohuun ja kun alus taasen soljahti esiin kohoten valtavalla liikkeellä korkeuksiin, niin vaikutti se Turjaan omituisen kiihoittavasti. Hänen ruumiinsa liikehti aluksen tahdissa, hänen silmänsä säteilivät valtavan tunteen kiihkoa, hänen jäsenissään tuntui kuin olisi hän johtanut juohevilla liikkeillään koko myrskyn pauhua.
Mutta hän heräsi pian tästä huumaustilastaan ja alkoi harkita asemaa kylmästi. Alus kieppui yhä avuttomampana ja vesivyöryt yrittivät jo pyyhkiä miehiä mukaansa. Satoi, salamoi ja jyrisi. Sotasoutua ei näkynyt missään.
Turja käsitti vihdoin, että jos myrskyä jonkun aikaa jatkuu, ei tästä aluksesta saavu maihin naulaakaan. Miehistä tulee kalojen ruokaa.
Kun tuuli pysyi yhä lounaassa eikä syklonin keskustaa siis vieläkään oltu sivuutettu, viittasi Turja luoksensa soutajain päällikön, sai hänelle huudoilla ja eleillä selväksi mielipiteensä sekä ilmoitti, että on käännyttävä takaisin, koetettava etsiä sotasoutu ja he ottavat Jorman kanssa tehtäväkseen yrittää vallata se. Sillä voitaisiin kestää myrskyssä.