— Perhanan nainen, murisi hän itseksensä.
— Ahaa, nauroi Sorja, minä huomaan, että minä olenkin esittänyt Teille oman suunnitelmanne! Mutta nyt minä annan siihen sen ratkaisevan lisän: Minä takaan yönä, joka seuraa huomista päivää, aivan vapaan pääsyn rintaman puhki pussin pohjasta. Ja minä takaan, että ei synny mitään hälinää, ennenkuin Borealian joukot ovat Ekvatorian sivustajoukkojen takana. Tämän minä takaan, jos minun sallitaan huomenna puikahtaa vihollisen puolelle eikä siis epäillä minua petturiksi.
Turja mietti ja ihmetteli tätä takausta — ja mietti taasen. Mutta sitte hän teki päätöksen:
— Sanoitte, että tarjous kestää iltaan.
— Niin.
— Hyvä. Minä vastaan ennen iltaa.
Sorja poistui — ja hetken kuluttua tuli Sonja Turjan kutsusta.
— Neiti Sonja! Nyt haluaisivat aivoni hiukan keskustelun kylpyä.
— Vahinko, että minäkin tulen kohta yhtä vakavaksi kuin jöröimmät kansastanne. Minä osasin ennen olla hauska, mutta nyt minua vaivaavat — ajatukset. Olen käynyt sairaaloissanne, olen opetellut kieltänne ja saanut uusia ajatuksia. Olen unohtanut kevyen keskustelun taidon.
— Vakavat keskustelut ovatkin parempia.