Borealia oli pimeä. Ainoastaan sairassuojamissa oli siellä täällä valoja ja jos joutui niitä lähelle, kuuli sieltä liikettä ja jonkun valittavan äänen. Tässä tukehduttavassa pimeässä yössä liikkui varjoja. Joukkoja kerääntyi teille ja veturit hyrisivät hiljaa, kuului tyyntä tasaista puhelua, käskyjä, kysymyksiä ja vastauksia.
Kapitoliokin oli pimeä, ainoastaan ellipsoidi hohti katolla. Mutta jos tarkkaan katsoi sen suojamiin jotain valoisampaa taivaan kohtaa taustana käyttäen, niin näki sielläkin varjojen liikkuvan, näki tarkattavan ulos, näki käytettävän koneistoja, näki soitettavan koskettimia.
— — — Turja istui veturissa läntisessä metsässä. Lähellä liikahteli silloin tällöin joku varjo ja kaukaa tieltä kuului, kun tuuli sen salli, lukemattomien veturien hiljainen hurina ja askelten tahti. Kun metsä taas yltyi kohisemaan ja puut kumarrellessaan kahisivat toisiinsa, ei kuulunut muuta kuin tahdikas naukuva ja nariseva ääni, joka lähti siitä, että kaksi toisiinsa takertunutta puuta hankasi yhteen tuulen käsissä kumarrellessaan.
Turja koetti tähystellä pitkin tietä länteen päin ja alkoi käydä kärsimättömäksi. Mutta pian tuikahti tiellä pieni punainen tuli. Turjan lyhdystä tuikahti samanlainen vastaan. Hetken perästä vaihdettiin siellä muutaman askeleen päässä pari sanaa ja samassa seisoikin Turjan vierellä varjo, jonka piirteet hän tunsi pimeässäkin. Hän päästi himmeätä valoa lyhdystänsä ja silmäsi tulijan kasvoihin. Ne hohtivat ja säteilivät reippaan kulun jäljeltä terveyttä ja voimaa ja silmät paloivat suurina ja hymyilevinä. Hänellä oli taas aivan sama metsästäjän puku, kuin silloinkin, kun Turja hänet vangitsi lännessä meren rannikolla.
— Myöhästyin pienen hetken, puheli Sorja. Se on tämän pimeyden syy.
Minun täytyi kulkea varovasti, etten eksyisi oikeasta suunnasta.
— Me tulimme puolestamme hiukan liian aikaisin. Mutta meillä olikin selvä tie kuljettavana. Kohta ovat etujoukot täällä. Onko tie auki?
— On. Kaikki on niinkuin olla pitää. Koko tämä läntinen metsä on tyhjä ihmisen suvusta. Ja voin ilmoittaa tarkalleen joukkojen sijoituksen sivustoilla.
Ensimmäiset joukot saapuivat kohdalle ja eteneminen alkoi.
Edellä kulkevan tiedustelujoukon päällikkönä oli Karma ja hän oli saanut ohjeen pitää silmät auki joka puolella. Ja hän saikin tietoja alituisesti oikealta ja vasemmalta ja edestä — mutta hänen täytyi tunnustaa aina jonkun ajan kuluttua Turjalle, että metsä oli tosiaan tyhjä.
Sorja istui Turjan veturissa ja antoi tietoja ja ohjeita teistä, matkan pituudesta, vihollisen joukkojen sijoituksesta j.m.s. Ja Turjan täytyi tunnustaa, että hänen käyttäytymisensä oli kaunista, miellyttävää ja mielenkiintoista. Ei ainoatakaan kerskailun tai kiitoksen etsinnän piirrettä, ei merkkiäkään siitä, että hän haluaisi huomauttaa ansioistaan tai edes liialla innostuksella tai paisuttelulla tyrkyttäisi apuansa ja — itseänsä. Hän istui pimennossa näyttelemättä liikoja sen enempää ruumistansa kuin tietojansakaan. Hän antoi yksinkertaisesti juuri ne tiedot, mitä tarvittiin ja puheli sitte kaikennäköisistä pikkuhavainnoista matkalla — tai oli vaiti.