Täällä kävelevät mies ja vaimo, joilla oli maata ja kunnollinen asunto kun he olivat nuoria, mutta heidät ajettiin pois maaltansa senvuoksi, että heidän isäntänsä kielsi saaneensa hänelle tulevia kymmenyksiä, vaikka hän oli ne saanut. Taitsa tapasi vaimon silloin muinoin sillä matkalla, jonka hän miehensä tietämättä teki isännän luo rukoillakseen häneltä lupaa saada edelleenkin pitää maan. Taitsa muistaa vielä sen suuren puun tien vieressä tuolla metsässä, jonka kohdalla kalpea nainen tuli häntä vastaan. Taitsa muisti kuulleensa jälestäpäin, että isäntä oli vaatinut tältä nuorelta naiselta hänen kunniaansa ennenkuin lupasi ottaa asian harkittavakseen. Ja mies löi vaimoansa, kuultuaan kerrottavan hänen käynnistään. Nämäkin toivoivat varmaan oikeutta itselleen.
Tällä tavalla Taitsan mieleen palautui monien vanhojen tuttaviensa elämä vuosien takaa, koko se puutteista ja kärsimyksistä kudottu kuva, joka oli häntä lapsena ja poikana ympäröinyt. Ja nyt ovat nämä sen kuvan elonkipunat, sen hermokeskukset, lähteneet liikkeelle ja yrittävät irtautua entisestä kudoksestaan. Se paine, joka on litistänyt heitä harmaata toivotonta elämän seinää vasten, on nyt poissa ja he yrittävät heti kimmoisuutensa voimasta ponnahtaa irti kidutuspenkistänsä.
Mutta Taitsa näki myöskin toisenlaisia tuttuja puikkelehtimassa joukoissa. Hän näki hämärien hommien mestareja, varkaita ja syntymästään saakka roistoja. Ja Taitsa arvasi heidän miettivän, miten voisivat käyttää tätä myllerrystä hyväkseen.
* * * * *
Jonkun ajan kuluttua olivat Ekvatoriassa koolla Sorja, Taitsa ja Karma. Turja oli lähtiessään kuvannut Karmalle lyhyesti aseman ja jättänyt hänen omaan harkintaansa, olisiko hänen edullista lähteä läheltä seuraamaan tapahtumia. Sonjan vaikutuksesta oli hän vihdoin tehnyt päätöksensä ja lähtenyt Ekvatoriaan pienen vapaaehtoisen joukon kanssa.
— Mikä onni, että tulitte, puhui hänelle Sorja. Vaikeimmat ajat ovat tulossa. Jotain kamalaa on ilmassa.
— Niin, puuttui puheeseen Taitsa. Tähän saakka on kaikki ollut enemmän vain ilmaan pidettyä kohinaa ja tunnekuohua. Mutta meidän väkemme on saanut selville, että jokin salainen voima tekee työtä muuttaakseen kaiken keskinäiseksi perinpohjaiseksi hävitykseksi. Tämä on kuin mahtavan joen padon murtuminen ja sitä seurannut tulva. Paine on kerääntynyt vuosisadasta vuosisataan. On nähty jo kauan sitte, että ennemmin tai myöhemmin sulku räjähtää rikki ja kauhistava tulva alkaa. Mutta sulun isännät eivät sittekään suostuneet avaamaan veden juoksulle pienintäkään rakoa. Nyt tässä tulvassa toimii sekä varsinainen joen uomassa juokseva vesi, että myöskin sen sivustoilla tuhojansa tekevä villi vesi, joka vyöryy pelloille, kasvitarhoihin, asumuksiin, joka hävittää mitä eteen sattuu. Vedellä on kyllä uomansa, mutta se ei mahdu siihen ennenkuin taas jonkun ajan kuluttua. Tässä myllerryksessäkin tuntuu eräänlainen yhtenäinen uoma. On pieni ydinjoukko, joka tuntee ja tunnustaa kehityksen uoman. Mutta tämän joukon liepeillä seuraa aivan villejä joukkoja, jotka eivät tunne eivätkä tunnusta muuta kuin omia kielteisiä, hävittäviä vaistojansa. Tähän saakka on näyttänyt siltä kuin tulva tasaantuisi hiljalleen, mutta äskettäin olemme huomanneet, että sitä aiotaan kuohuttaa vielä hirmuisemmaksi. Nyt on saatava selville mitä on tekeillä ja mistä nämä kummalliset voimat lähtevät, ja sitte iskettävä suoraan pesäpaikkaan. Omin voimin olisi meille ollut sangen vaikeata suorittaa tämä tehtävä, mutta apua saatuamme olemme varmat voitostamme.
Nyt olivat liittoutuneet liikkeellä yötä päivää. He värväsivät vapauden puolustajia, järjestivät joukkoja, levittivät oikeita tietoja mitä mielettömämpien huhujen vastapainoksi ja — ennen kaikkea — he hankkivat tietoja tapahtumien kulusta. Heillä oli urkkijoita kaikissa keskuksissa, kaikissa seuroissa ja yhdistyksissä, he paljastivat juonen toisensa perästä, he saarnasivat, puhuivat ja kirjoittivat. He koettivat kaikin voimin pitää näitä huumautuneita massoja järjen tiellä ja luoda pohjaa uudelle yhteiskunnalle.
Kerran saapuu heidän yhteiseen neuvotteluunsa tiedustelija orjien kokouksesta ja ilmoittaa, että siellä puhui hänelle tuntematon mies, tarjosi aseita orjille ja kehoitti heitä surmaamaan tyyten vallassäädyn, "verenimijälauman".
— Millainen oli tämä mies? kysyi Karma.