Veturi alkaa nousta maalle pitkin sitä kohtaa, missä ennen on kulkenut
Borealian uljas tie.
Lönköttää vastaan kaksi ilvestä asunnoilta päin kantaen jotain suussaan. Salama Turjan putkesta kaataa ne ja niiden saalis tarkastetaan. Toisella oli miehen pää, toisella nuoren naisen jalka. Jalassa oli vielä jalkine. — — —
Pysähdyttiin asumuksen edustalle ja astuttiin sisään valaisten tietä lyhdyillä. Asumuksen edusta ja eteinen oli lunta täynnä. Vaivoin päästiin sisään. Vielä sisälläkin narisi kuura ja jää ja se kaikui monin kerroin omegametallisista seinistä. Asunto oli aivan kylmä. Miehet jäivät seisomaan ensimmäiseen suojamaan, Turja jatkoi matkaa. Kun hän valaisi lyhdyllänsä erästä suojamaa, näkyi sieltä nurkassa istuvan miehen kasvot lasittuneine silmineen. Hänen vieressään lattialla oli käppyrässä, kasvot Turjaan päin, nainen ikäänkuin suojellen ruumillaan pientä lasta, joka oli poikkipuolin nojaten hänen uumiensa kohdalla. Kaikki kolme jäätyneitä. Muut suojamat olivat tyhjiä.
Seuraavasta talosta löytyi kokonainen jäätynyt kasa ihmisiä. He olivat kauhuissaan ahtautuneet yhteen, kieritelleet ja kouristuneet toistensa päälle ja lopulta heittäneet henkensä.
Muutamassa asunnossa olivat ovet auki ja siellä olivat ilvekset käyneet aterioimassa. Oli vain jätteitä jälellä, vaatteita ja muutamia ruumiinosia.
Ja niin edelleen jatkui tämä kauhun matka asunto asunnolta, suojama suojamaita. Turja oli kuin unissakävijä. Hän ei puhunut sanaakaan, tuli ja meni vain. Hänen silmänsä verestivät, hän hengitti raskaasti ja käynti oli hoipertelevaa. Mutta yhä hän kulki asunnolta asunnolle, vaikka miehet olivat jo vakuutettuja, ettei ollut täällä enää ketään pelastettavaa.
— Eivät olleet ihmiset nälkään kuolleet. He olivat kyllä kuihtuneita, harmaita ja kurttuisia, mutta selvästi näki, etteivät he olleet kuolleet yksinomaan ravinnon puutteeseen. Ei liioin ollut tämä yksinomaan nälän ja pakkasen työtä. On ollut jokin muu — — —jokin muu surma on kävellyt täällä nälän ja pakkasen apurina. Se tietoisuus painui Turjan päähän. Täällä on ollut mielipuolia, täällä ovat ihmiset kieritelleet tuskissaan ja saaneet kouristuskohtauksia. Mutta Turja ei jaksanut tätä sen pitemmälle miettiä. Hän kulki vain yhä edelleen ja lähestyi Kapitoliota.
Vihdoin astuttiin sisälle tähän rakennukseen. Kylmä, hirvittävän kylmä oli sekin. Kuura ja jää narisivat lattialla. Tuttuja olivat paikat. — Tuossa Urjan vanha kypärä. Tuossa hänen työpöytänsä. Sen ääressä syntyi kerran "Urjan koneen" suunnitelma. Tässä hän tapasi päivisin ottaa vastaan kansan naisia ja muita vieraita. Siinä on hänen mieli-istuimensa, verhottuna hänen väreillänsä. Kas tuossa hänen vaippansa. Siinä on vielä seinällä se suuri kuivunut seppele, joka koristi heidän suojamansa seinää heidän hääyönänsä.
Turja kulki autiosta suojasta toiseen tehden tällaisia havainnoita.
Vihdoin hän löysi Tarjan erään suojaman lattialta pääkallo halki lyötynä ja jäätyneenä.