Maan keskilämpö laski laskemistaan senjälkeen kuin Auringossa oli tapahtunut Borealian asukkaille tuntematon mullistus ja sen valo- ja lämpövoima oli alkanut nopeasti aleta. Tästä huolimatta olisi vaatimaton ja sitkeä kansa voinut pitkittää elämisen taistelua Borealiassa kuitenkin vielä vuosituhansia, mutta lisäksi tuli muita järkähtämättömiä luonnontapahtumia, jotka kuivattivat "ikuisen voiman", auringosta virtaavan energian vuota ja ohjasivat sitä yhä enemmän toisaanne kuin elimellisen maailman piiriin, elon portista sisään. Hiilihappomäärä väheni peloittavasti ilmakehästä, ilmakehä ohentui ja, mikä pahinta, kosmillinen tomu, jota viimeaikoina oli ilmaantunut suunnattomat määrät, oli vuosituhansien kuluessa tasoittanut Borealian melkein aavikoksi.
Hiilihappoa kuluttivat kasvit ja rapautuminen — sen tiesivät Borealian asukkaat. Hiilihappo oli sitoutunut maan kamaraan. Se oli hiljalleen tapahtunut vuosituhansien ja -miljoonien kuluessa. Luonnon kiertokulku ei ihmisten avustamanakaan palauttanut kaikkea kasvien ottamaa hiiltä ilmakehään, vaan jäi se maan kerrostumiin. Täten imi maa lapsiltansa elämän alkuaineen. "Elämän myllyn" energiavirta kuivui kuivumistaan. Kulttuuri palautui taaksepäin vuosisata vuosisadalta.
Mitään muuta kookkaampaa eläinkuntaa ei Borealiassa enää ollut kuin ihmiset ja heidän vetojuhtansa. Ravinto oli pääasiassa otettava kemiallisesti elottomasta luonnosta tai siitä vähäisestä kasvikunnasta, mitä vielä voitiin ylläpitää. Eteläisillä jääkentillä ja varsinkin sulan merenlahden rannoilla tapasi täällä elämään mukautunutta eläinkuntaa, kaikki pienikokoisia lajeja. Ainoastaan yksi suuri eläin oli säilynyt ravinnonpuutteen uhallakin. Kun tämä, jäätikköilves, karjui valtavat ääniaallot koleaan kevyeen ilmaan, oli kuin olisi menneiden aikojen ilmestys pasuunaa soittanut. Merenlahdessa oli kaloja. — —
Kosmillisen tomun täytyi olla peräisin jostain pimeästä tähtiryhmästä tai pyrstötähdestä, jonka läheisyydessä maapallo on käynyt. Borealiassa ei tosin voitu enää harjoittaa tieteitä, ei myöskään tähtitiedettä, sillä kansan koko voima oli käytettävä ravinnon hankkimiseen. Tieteellä ei ollut enää mitään mahdollisuuksia avartaa elämän puitteita, auttaa taistelua olemassaolosta. Kaikki Borealian mahdollisuudet olivat tunnettuja, kaikki rajat näkyvissä. Vanhan perimätiedon kautta olivat kuitenkin tieteellisen maailmankuvan pääkohdat säilyneet kansan tajunnassa ja näiden varassa elettiin. Vanhaa tietoa käyttäen pääteltiin m.m. kosmillisen tomun alkuperä.
II luku. Iltatunnelma.
Turja, Borealian päällikkö, asteli joelta asunnoille. Antoi katseensa liitää pitkin taivaanrantaa, pysähtyi, katsoi taaksensa, pudisti päätänsä niin että omegametallinen päähine heläsi valittavalla äänellä. Joka haaralla, paitsi lounaassa, kumotti jäätikön uhkaava vyö. Koillisessa ei tosin näkynyt muuta kuin korkean nunatakin, jäisen vuoren, lumipeitteinen huippu, mutta Turja tiesi sielläkin katkeamattoman jäätikön, tuhat mittaa vahvan, hiipivän Borealian asuntoja kohti. Takanansa oli hänellä koillisen jäätiköiltä alkunsa saava joki, Borealian "elämänlanka". Joki ja aurinko antoivat Borealialle jokseenkin kaiken energian: valon, lämmön, käyttövoiman j.n.e.
Turja tuli juuri putoukselta, jonka kohina kaikui ohuessa kellertävänvaloisessa ilmassa joen takana sangen lähellä olevasta jäätiköstä valtaisana pauhuna. Siellä putouksen äärellä kimaltelivat voima-asemat, Borealian "sydän", valtaisat holvit, läpinäkyvästä kevyestä omegametallista. Tummasta raskaammasta ja kiinteämmästä metallista, teräksestä, tehdyt koneistot niiden sisällä kuvastuivat jäätikköä vasten mahtavana ryhmänä. Viimeisen putouksen työskentelyn tasainen jyske kuului selvimmin. Siellä toimi Urjan suunnittelema jättiläislämmityskone, joka otti talteen 95 prosenttia putouksen energiasta ja muutti sen lämmöksi, jolla lämmitettiin 75 prosenttia Borealian asunnoista. Turja oli taaskin ihmetellyt sen nerokkaan yksinkertaista rakennetta. Vain jättiläissiipiratas putouksen niskassa, joka joen juoksun kääntämänä automaattisesti sulki koko putouksen viideksi sekunniksi ja taasen avasi, sekä männällä varustettu suunnaton sylinteri, johon vesi putosi ja puristi männän alapuolella ilman kuumaksi. Lämpöä johtamattomasta aineesta tehtyjä torvia myöten johdetaan tämä kuuma ilma asumuksiin.
— Ainoastaan nerokkaan naisen käytännöllinen järki on voinut luoda tuollaisen ihmeen, niin päätteli Turja.
Lounaassa näkyi sula vesi. Turja ihmetteli itseksensä vieläkin kerran, että se oli sula. Siinä kiersi lämpimän merivirran haara. Mutta kun päävirtakin hävisi merellä ajelehtivan jääpeitteen alle, niin olisi luullut lahdenkin jäätyvän. Ainoa selitys sen sulana pysymiselle oli se, että lahden rannoilla ja pohjassa oli lämpimiä lähteitä.
Oli lämpimin aika vuodesta. Aurinko läheni himmeänä, punertavalla valolla paistaen läntisen jäätikön huippuja ja puistattavan kolea yökylmä valui jäätiköiltä yli Borealian. Turja tunsi sen hyvin käsiinsä ja kasvoihinsa vaikka puvun vuorina oleva pienen radioakkumalaattorin lämmittämä johtoverkkokangas suojeli muuta ruumista ja piti sen hauskan lämpimänä. Lähimmistä asunnoista kuului omegametallin heläjämistä. Kasvismaiden yli levisivät kuin näkymättömän käden kosketuksesta suojaverhot, jotka olivat olleet kasaan vedettyinä. Kaukaa kaakosta kajahti jäätikköilveksen karjunta.