Hän astui reippaasti ja päättävästi majaan. Aivan oikein: Turja nukkui taasen kiikaripöydän ääressä. Urja laski yksinkertaisen ystävällisesti kätensä hänen olallensa ja lausui Turjan nimen. Nukkuja heräsi. Urja katsoi häntä avoimesti silmiin pienen kiikarilampun valossa ja kysyi:
— Et pääse selville?
Turja tuijotti puolisoansa hämmästyneenä ja vastasi epäröiden, tuskaisesti:
— En.
— Sinä et usko Turja kuinka tyhmä ihminen saattaa toisinaan olla. Minä sanon sinulle yhden esimerkin eräiden aivojen sietämättömästä tuhrusmaisuudesta. — Minä kun luulin, että sinä istut ja kiikaroit ja torkut täällä — — — noin muuten vain — — — jonkunlaisesta tunteellisuudesta — — — tai oikeammin sanoen senvuoksi, että minä olen, kuinka sanoisin, ymmärräthän sinä sen ilmankin, että minä en ole kaunotar ja että sinä et viihdy seurassani — — —. Mutta minä vakuutan, että tämä johtui vain siitä, että en yrittänyt ajatella asiaa syvemmin, olin niin kiintynyt tähän työhön, tähän taisteluun saapuvaa talvea vastaan, etten oikeastaan joutanut ajattelemaan syvemmin. Kansamme tavan mukaan olet sinä, niinkuin minäkin, vapaa menemään uuteen avioon, jos selitämme valamiehille sopimuksemme — — — en sitä puolta aatoksissani halveksi. Vaan sitä, että saatoin luulla sinun kuluttavan aikaa ja voimia täällä turhanpäiten tällaisen taistelun aikana. Sinä ymmärrät. Minä halveksin näitä aatoksiani. Älkäämme puhuko sen enempää siitä.
Turja oli katsonut häntä hymyillen ihmeissään. Yhtäkkiä lausui Urja päättävästi, melkeinpä kiihkeästi:
— Minä tahdon katsoa mitä sinä näet siellä taivaalla!
— Avaruuden nimessä, etkö sinä siis tiedä, kiljasi Turja — — — mistä sinä sitten tiesit kysyä enkö saa selvää — —?
— En minä tiedä, mutta minä arvasin. Siellä täytyy olla jotain, joka on vielä enemmän, kuin energomittari, kosmillinen tomu, hiilihapon puute ja joen jäätyminen. Muuten sinä et istuisi täällä. Sinä näet siellä jotain kamalaa. Siellä näkyy varmaan kansamme loppu, kenties Kaiken Loppu, niinkuin kansamme sanoo. Minä tahdon katsoa, tahdon tietää, millä Avaruus meitä uhkaa. Minä en tahdo kuolla tietämättömänä.
Turja kiersi kiikarin entisestä asennosta, pysäytti sen kellokoneiston ja siirsi linssejä. Sitte hän kääntyi Urjaan päin ja puheli, yrittäen hymytä: