— Mutta emmekö voi rakentaa koneita ja perehtyä tähtitieteeseen?
— Kyllä, jos annat meille aikaa ja energiaa, Urja hyvä. Mutta minä pelkään, että se massa siellä Avaruudessa ei odota kunnes me opimme tähtitieteen. Se on toimessa yötä päivää. Luulen saaneeni selville, että aurinkomme on poikennut radaltaan, luulen saaneeni selville, että oma pallomme jo tottelee massan käskyjä. Pelkään, että ei ole aikaa enää opetella tähtitiedettä ja kokeilla tuhansia koneita, niinkuin täytyisi, ennenkuin on Avaruuden salaisuuksien tuntija. Avaruus ei luovuta salaisuuksiansa vuodessa eikä parissa. Se vaatii maksuksi miespolvien työn. Minä pelkään, että tuho tulee, jos se tulee, tämän miespolven aikana. — Ja silloin me emme tiedä yhtään, miten se tulee, millainen se on ja onko siitä väkevimmälläkään kansalla pelastumisen mahdollisuutta ja millainen on se mahdollinen mahdollisuus — — —. Piru vieköön tähtitieteilijät, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon liian aikaisin. Miksi eivät he kirjoittaneet kirjaa meille tästä tapauksesta. Heidän olisi pitänyt, jos he ammattinsa oikein osasivat, tietää tästä massasta jo satoja vuosia sitte.
Meidän täytyy saada selko siitä, mikä on massan vaikutus aurinkokuntaamme ja mikä on oman tähtemme kohtalo. Mutta miten — siinä kysymys.
XIII luku. Kansa edelleen myrskyssä.
Myrsky raivosi kymmenettä päivää. Se oli muuttunut äkäisistä vihuripäisistä puuskista, pienistä, päivässä ohi kulkevista rajuista pyörteistä mahtavaksi jymiseväksi voimavirraksi, jonka teho nousi ja laski hitaassa jykevässä tahdissa. Se toi entistä enemmän lunta, mutta vähemmän rakeita ja jäälohkareita. Myrskyn, metallin ja voima-asemien piippujen melu ei ollut niin helvetillistä kuin ensimmäisinä päivinä. Se oli juhlallisempaa, siedettävämpää.
Lumivetureja möyri siellä ja täällä Borealian alueella. Lunta oli kymmeniä mittoja vahvassa siellä missä oli pidikkeitä ja epätasaisuuksia. Mutta tasaisilla paikoilla saattoi silloin tällöin pöllähtää ilmaan muraa ja kiviä. Paljon asuntoja maan äärillä oli hautautunut lumeen ja jäähän. Tiedettiin, että muutamia hautautuneita asuntoja ei oltu tyhjennetty eikä asukkaista tiedetty mitään. Ei niistä liioin vastattu radioon. Osa jäätiköillä olleista metsästäjistä oli pelastettu. Mutta suurin osa oli vielä siellä myrskyn käsissä.
Taistelu myrskyä vastaan kävi yhä ankarammaksi. Se vaati uhreja yhä enemmän. Se alkaa tuntua raskaalta kansasta, vaikka se oli satoja vuosia saanut tuta luonnon rautaista julmuutta. Tehdessään päiväkierrostansa lumiveturissa huomasi Turja ihmisten olevan vähemmän äänekkäitä kuin ennen. Puhuttiin myrskystä ja sen vaatimista uhreista. Kukaan ei muistanut sellaista luonnonvoimain raivoa nähneensä. Eräs kertoi äidistä lapsineen, jotka olivat hukkuneet lumeen. Toinen kertoi veljestään, joka nähtävästi oli kenenkään huomaamatta jäänyt lumiveturista ja hautautunut. Kolmas kertoi miehestä, jonka pään putoava jäälohkare murskasi. J.n.e.
Voima-asemista kävi enää puolet. Joki alkoi nopeasti kuivua. Tuulivoima-asemat toimivat kaikki, kun muutamia oli aamulla korjattu. Turja tarkasti niitä ja hänen mielessään välähti, että ne saataisiin kenties kestävämmiksi, jos systeemi käännettäisiin, niin että ne toimisivat tuulen aikaansaamalla ilmavedolla eikä suoraan tuulen voimalla.
XIV luku. Ongelma alkaa olla selvillä.
Illalla keskustelivat Turja ja Urja taasen pienessä suojamassansa. Urjakin oli saanut tuta taistelun vakavuuden. Hän oli järjestänyt ja johtanut sairaiden, loukkaantuneiden ja turvattomiksi jääneiden lasten hoitoa. Hän puheli kokemuksistaan Turjalle ja kysyi lopuksi: