Hyvää yötä!
XV luku. Myrsky lakkaa.
Kaksikymmentä päivää raivosi myrsky. Sitte se lakkasi tuokiossa ja jätti jälkeensä vonkuvan pakkasen.
Kaikki lahdekkeet ja vuonot jäätikön reunoissa olivat täyttyneet lumesta ja jäästä. Ja suunnattoman vahva lumi- ja jääpeite oli valunut varsinaisen jäätikön rinteiltä kauas Borealian keskustaa kohti. Myöskin maan keskiosassa oli vahvalta lunta. Asumukset olivat muodostaneet usein korkuisiansa lumiharjanteita, jotka kulkivat idästä länteen ja joita asumusten läntisille seinustoille muodostuneet solat katkoivat.
Kaksikymmentä päivää takaperin oli elämä Borealiassa ollut verrattain vilkasta. Kun myrsky lakkasi, näytti ensin kuin maassa vallitseisi täydellinen liikkumattomuus ja hiljaisuus. Kuolemanrauha näytti laskeutuneen tähän aavan jäätikön laaksoon myrskyn pauhun jälkeen. Mutta tarkemmin katsoen huomasi, että vielä siellä sykähteli elon suoni. Elämä oli sittekin säilynyt raivoavan ja mylvivän myrskyn, lumen, jään ja pakkasen keskessä. Siellä täällä liikahteli katoilla ihminen katsellen yli lumisen maan. Siellä täällä möyri, rätisi ja kiljui lumiveturi. Vielä oli eloa yhdessä voima-asemassakin. Ja vähitellen kaivautui elämä esille lumesta ja jäästä ja tarkasteli tappioitansa.
Ne olivat suuret, voi sanoa hirvittävät. Asumuksista oli viidennes auttamattomasti ja ijäksi hautautunut, toiset kokonaan, toiset niin ettei niissä voinut asua. Jälellä olevista asumuksista olivat monet rikki. Kaikki koneistot, etenkin lumiveturit olivat kärsineet vaikeita vaurioita.
Mutta kaikkein vaikein oli ihmishukka. Oli sittekin hautautunut kokonaisia asuntokuntia. Yksityisiä henkilöitä paleltui, hautautui taipaleille tai ruhjoutui niin paljo, että lukua ei voitu pitkään aikaan tarkalleen ilmoittaa. Jäätiköiltä palasi tai pelastettiin myrskyn lakattua ainoastaan viisi joukkiota, kahdeksan jäi sille tielle.
Viimeisenä palasi Jorman joukko, tuoden saaliinsa mukanaan.
— Eukkoasiko sinun tuli ikävä, vai mitä pirua sinä sieltä kesken karkasit kotiin? tokaisi Jorma Karmalle heidän tavatessaan.
— Ei. Minä tulin pitelemään sinun eukkoasi, ettei sitä tuuli veisi — se kun on niin pieni ja laiha.