Turja ja Urja kävivät katsomassa sairaita ja loukkautuneita. Niitä hoidettiin sitä varten varatussa asumuksessa. Siellä oli miehiä ja naisia, joilta oli paleltunut raajoja. Siellä hoidettiin miestä, jolta suuri terävä jäälevy oli pudotessaan leikannut pois oikean käsivarren. Siellä oli räjähdyksessä pahemmin ja lievemmin palaneita. Ja niin yhä edelleen.
Eräissä suojissa säilytettiin niitä, jotka olivat menettäneet jäätiköllä myrskyn käsissä järkensä.
Kaikki, jotka huomasivat, että heistä ei tule enää taistelukuntoisia, pyysivät "unijuomaa" — kuolemanjuomaa. Ja monelle se annettiin. Muutamat kuolivat ilman juomaa. Toiset paranivat.
Myöskin mielenvikaisista parani muutamia, toisille annettiin unijuoma.
Borealia alkoi asettua talviteloilleen. Silloin tällöin tulla tupsahti myrsky milloin mistäkin päin. Mutta ne olivat vain pieniä, sen 20-päiväisen myrskyn poikia.
Pakkanen yltyi yltymistään. Ja kävi niinkuin oli aavistettu: viimeinenkin voima-asema pysähtyi. Elettiin akkumulaattorien ja tuulivoima-asemien varassa. Mutta elettiin kuitenkin. Vieläpä vahvistuttiin ja karaistuttiin. Heikommat kuolivat, vahvimmat jäivät.
Turja suunnitteli kolmea retkikuntaa Ekvatorian rajoille. Niiden piti lähteä heti kun talven selkä taittui — päälliköinä Karma, Jorma ja Turja itse.
Urja ensin vastusteli Turjan lähtöä. Mutta kun Turja osoitti miten tärkeätä hänen oli tulevien ratkaisevien tapahtumien varalta tuntea tarkoin jäätikköelämä ja tie Ekvatoriaan, niin varusti hän innokkaasti Turjaa matkaan. Turjan poissaolon ajaksi valittiin Urja työpäälliköksi.
XVI luku. Jäätikkömatka alkaa.
Aurinko kumotti jäätikön huipuilta melko kirkkaana. Pakkanen oli parhaalla tuulella. Kaikki voima-asemat seisoivat. Lumi oli jo kovettunut kaikkialla kannattavaksi. Tiet ja kadut oli jättiläisjyrillä ja lapioilla tasoitettu ja kovetettu. Ellipsoidi Kapitolion katolla paistoi punaisena.