— Minullakin nähkääs on muuan "oikeus". Minulla on oikeus halveksia miehiä jotka pelkäävät mörköjä, ja minulla on oikeus myöskin sanoa se silloin kun haluan. Mutta minä tahdon tässä nyt kerran puheisiin ruvettuamme sanoa asian pohjaan saakka: Minua suututti teidän käytöksenne sen vuoksi, että jonkun ajan kuluttua meidän ja koko meidän kansamme on pakko mennä tuohon maahan. Minä olin ajatellut, että teistä kehittyy tällä nykyisellä retkellä miehiä, jotka johtavat kansaamme jäätikön yli, pois varman kuoleman kynsistä, tuohon maahan, joka taivaanrannalla näkyy. Mutta nyt minä näen, että olen pettynyt, että minulla ei ollutkaan matkassani oikeita miehiä.
— Se on Tarjan oppia, lausui joku miehistä uhkaavasti. Päällikkö kai muistaa, miten Tarjan kävi.
Turja oli nyt jo täysin mielensä herra ja alkoi tyynesti ohjata keskustelua.
— Tarjan oppia, aivan niin. Tarja on viisas mies. Tarja ei pelkää mörköjä. Hän on nähnyt ensimmäisenä sen minkä tuleman pitää, mikä tapahtuu aivan yhtä varmasti kuin tähti kiertää radallaan. — Mitä te aiotte ehdottaa kansalle siltä varalta että Borealia muutaman vuoden kuluttua on jäätikön peitossa? Itsemurhaako? Ehkä te aiotte kannattaa sitä, että juostaan kaikki rivissä Borealian lahteen. Kokonainen kansa ei voi jäätiköllä kauan elää. Ja ilvesten ruuaksihan lähetetään vain pahantekijät.
— Mutta kansa tuskin taipuu lähtemään Ekvatoriaan. Kertomus vanhasta valasta on kulkenut polvesta polveen ja Ekvatoria on aina merkinnyt jokaiselle miehelle ja naiselle jo lapsesta pitäen samaa kuin salaperäinen pahan pesä, kaiken kärsimyksen ja ilkeyden alku. Vanhemmat ovat sen aina lapsilleen opettaneet.
— Jonkinlaisen lupauksen ovat esi-isämme antaneet. Se on tosiasia. Mutta tiedätte kai myöskin, että silloin ei tämä lupaus merkinnyt lupausta kuolla jäätiköllä. Nyt sensijaan kansamme kuolee jäätiköllä, ellei se palaa Ekvatoriaan. Silloin tämä lupaus merkitsi vain sitä, että kansamme jäsenet eivät palaa salaa Ekvatoriaan uudestaan taistelemaan silloisia vallanpitäjiä vastaan. Nyt me sen sijaan palaamme kansana, neuvoteltuamme Ekvatorian kanssa. Me emme pyydä palata Ekvatorian yhteiskuntaan, me pyydämme ja vaadimme vain maapalaa, millä elää. Meillä on oikeus vedota Ekvatorian kansaan, ennenkuin kuolemme jäätiköllä. Meillä on oikeus alkaa uudestaan se oikeudenkäynti, jossa kansamme tuomittiin joko orjaksi tai jäätiköille, sillä tuomion toinen vaihtoehto on muuttanut merkitystään. Se merkitsee nyt kuolemaa. — Minä näen, että Karmalla on jotain sanottavaa?
— Sitä vain, että tämähän on aivan turhaa puhetta. Meidän on nyt mentävä Ekvatoriaan. Päällikkö sanoo, että se merkitsee pelkuruutta jollei sinne mene. Mitäs me tässä turhia — — —. Onhan selvää, että sinne on silloin mentävä. Minä luulen, että se mies ei palaa Borealiaan, josta Turjalla on se käsitys, että hän on pelkuri.
Itse asia on minulle lyhyt ja selvä juttu, jatkoi Karma. Minä itse elän kyllä jäätikölläkin. Mutta minulla on vaimo ja pari lasta. Niitä en minä aio tappaa pitämällä heitä jäätiköllä. Minä kuljetan heidät tänne ja pyydän maata. Ellei anneta, jatkoi Karma, niin minä otan, vaatimattoman asumattoman pienen palasen. Kenelläkään ei ole ollut ikimaailmassa oikeutta luvata, että minä tappaisin vaimoni ja lapseni jäätiköllä, kun on vielä sulaakin maata.
Vähitellen alkoivat mielet kääntyä. Useat olivat samaa mieltä kuin Karma ja halusivat heti Ekvatoriaan. Mutta Turja selitti, että matka sinne on nyt turha. He eivät osaa kieltä eikä heillä ole kansansa valtuutusta. Ja nyt hän ilmaisi tämän matkan varsinaisen tarkoituksen. Ihmismetsästys alkoi.
— — — Eräänä päivänä oli Turja joukkueineen juuri lähdössä leiriltä ja katseli kaukoputkella Ekvatoriaan viettävää jäätikkörinnettä. Hänen huomionsa kiintyi mustaan pisteeseen aivan lähellä sulaa. Se liikkui. Se kohosi pitkin rinnettä, laskeutui laaksoon ja kohosi taasen seuraavaa rinnettä. Ei epäilemistäkään: siellä tuli ihmisiä. Ja kun Karman joukkue oli aivan toisaalla ja Jorman joukkue juuri saapunut leirille, niin täytyi tämän joukkueen olla peräisin Ekvatoriasta. — Turja seurasi edelleen ryhmän liikkeitä. Nyt se pysähtyy. Pysähdys kesti hyvän aikaa. Turjasta näytti, niinkuin muuan olisi siellä neuvotellut ja puhunut toisten kanssa. Välimatka oli kuitenkin liian pitkä, jotta olisi voinut nähdä tapahtumat tarkasti. Yhtäkkiä hajaantui ryhmä kahtia. Toiset lähtivät palaamaan takaisin, toiset jäivät paikoilleen. Jälelle jääneet näyttivät katselevan ympärilleen, kulkivat sitte jonkun matkaa Turjan leirille päin ja istuutuivat neuvottelemaan. Turja oli varma, että tässä oli se saalis, jota he olivat etsineet monta päivää: tuomittuja Ekvatorian kansalaisia, jotka tuotiin jäätikölle elämään — tai kuolemaan.