Nyt oli aika toimia. Miehistö pukeutui heti valkoisiin metsästysvaippoihinsa ja saartaminen alkoi.
Kun tultiin lähemmäksi, huomattiin niitä olevan neljä miestä. He eivät huomanneet mitään, ennenkuin Turja seisoi aivan heidän edessänsä. He tuijottivat häneen äänettöminä, liikkumattomina. Mutta kun hän teki liikkeen viitatakseen ystävällisesti, kavahtivat he jaloilleen ja aikoivat pakoon. Mutta huomattuaan olevansa piiritettyjä, jäivät he kuin naulittuina seisomaan paikoilleen. He olivat pienikasvuisia, Turjan mielestä muodottomia ja kaikesta päättäen aivan pelon lamauttamia. He vapisivat, tärisivät ja hytisivät nähtävästi enemmän pelosta kuin vilusta. Turja koetti heille liikkeillä tulkita, että heille ei aiota mitään pahaa, vaaditaan ainoastaan että he seuraavat Turjaa.
Leirille tultua he hämmästyivät ja pelästyivät uudestaan. Turja oli käsittävinään, että he aluksi luulivat Turjan miehinensä olevan joitain tuntemattomia metsästäjiä Ekvatoriasta. Mutta tarkasteltuaan kasematteja ja muita varusteita havaitsivat he erehtyneensä. Turja jäi heidän kanssaan leirille ja alkoi heti yrittää rakentaa ymmärryksen siltaa itsensä ja vieraitten välille.
Seuraavana päivänä palasi Karma mukanansa viisi vankia. Nämä olivat tehneet vastarintaa. Heillä oli omituisia paukahtavia ja tappavia aseita joilla he olivat surmanneet kaksi Karman miestä ennenkuin Karma ennätti tai älysi lähettää heidän lävitsensä tainnuttavan radiosäteen. Karma oli ollut vain muutaman kerran elämässään pahalla tuulella ja nyt oli taasen yksi sellainen kerta. Hän murisi, että Ekvatorian miehistä pitäisi tehdä ilveksen ruokaa. He olivat tappaneet kaksi Borealian parhaimmista miehistä.
Paluumatka alkoi seuraavana päivänä.
XIX luku. Kuolema vaiko Ekvatoria?
Lämpimin vuodenaika oli kulunut äärimmilleen jännitetyssä työssä. Se ei oikeastaan enää ollut työtä. Se oli hurjaa rynnistystä, se oli raivokasta taistelua elämästä ja kuolemasta. Kaikki muu unohtui kansalta. Se ei soittanut eikä laulanutkaan muuta kuin jonkun kiihdyttävän, villitsevän, työtä ja kuolemata poljennoissaan ylistävän karjunnan silloin kuin tarvittiin huumausta hurjassa työssä. Se ei kertonut satuja eikä kaskuja enää, se ei ihaillut mitään eikä ketään, se tuskin rakasti ollenkaan. Lemmestä ei kukaan puhunut. Sukupuoliyhteys kävi yhä harvinaisemmaksi. Turja huomasi, että kansa kovettui ja tavallaan raaistui nopeasti.
Kaikki energia, mikä ravinnosta kehittyi, keskittyi lihaksiin ja niiden hermostoon sekä niihin aivo-osiin, joita työssä tarvittiin.
Turja, Urja sekä muutamat, joilta vielä riitti voimia ja halua, opettelivat Ekvatoriasta tuoduilta vierailta heidän kieltänsä — tai oikeastaan kahta kieltä, sillä huomattiin, että nämäkään seitsemän (kaksi oli jätetty jäätikölle, kun he olivat ensin varastaneet ruokavaroja ja lopulta yrittäneet surmata koko retkikunnan) eivät puhuneet kaikki samaa kieltä. Vieraat oppivat myöskin puolestaan Borealian kieltä.
Kun Turja oli päässyt niin pitkälle, että hän ymmärsi Taitsan, vieraista älykkäimmän ja miellyttävimmän, kuvauksia Ekvatorian oloista, kuuli hän hämmästyttävän seikan toisensa jälkeen. Ensiksikin: Ekvatoriassa ei ainakaan kansa näyttänyt tietävän mitään Avaruuden hirviöstä. Toiseksi hämmästytti Turjaa näiden vieraiden yleinen tietämättömyys. Ja kolmanneksi oli Ekvatorian oloissa suorastaan käsittämättömiä kohtia. Jos hän oikein ymmärsi Taitsaa, eli Ekvatoriassa ihmisryhmä, jonka ei ollenkaan tarvinnut tehdä työtä, mutta joka silti määräsi miten Ekvatorian elämä järjestetään.