Oli useita, jotka ilmoittivat hyväksyvänsä Karman ja Turjan kannan.
Mutta sitte heräsi vastustus. Ja se oli purkausta se! Käytettiin rajua kieltä. Vainottiin täysillä latauksilla näitä "taivaan nuuskijoita", tätä "etelän henkeä", näitä "pehmoisen etsijöitä". Se sähisi, rätisi, räiskyi ja paukahteli kuin jättiläisakkumulaattorin vihainen voimalataus, tämä kansan vuosisataisten vaistojen uumenista ammentava oppositsioni.
Turja kuunteli tyynenä. Hän oli jo varma voitostansa, vaikka päätös tehtäisiin vasta seuraavalla kerralla. Mutta Karma ei voinut hillitä itseänsä vaan kimmahti lopulta ylös, hyppäsi pöydällensä ja kiljasi vastustajille:
— Avaruuden nimessä, tappakaa itsenne! Mutta vaikka kaikki muut kumartaisivat kuolemalle, niin minä en tee seuraa. Enkä minä aio jäädyttää jäätiköllä vaimoani ja lapsiani. Minä vien heidät Ekvatoriaan. Ja kun Borealia jälleen sulaa, palaavat minun lapseni tänne. Ja sitte täällä elää Karman kansa.
Miksi te odottelette? Kun kerran aijotte tehdä itsemurhan, niin tehkää se heti. Mutta petoja te olette, jos aiotte tappaa myöskin vaimonne ja lapsenne.
Vastustus vaikeni ja Turja lopetti istunnon.
XX luku. Kuolemaa pakoon.
"Ja hän sanoi: Tämä on Passukin matkan loppu, mutta sinun tiesi, Charley, kulkee yhä eteenpäin monen auringon nousun ja laskun aikana, yli tuntemattomien maiden ja outojen vesien ja se on täynnä vuosia ja kunniaa ja mainetta. Se vie sinut monen naisen majaan ja hyvän naisen, mutta koskaan ei se johdata sinua suurempaan rakkauteen kuin Passukin rakkaus — — Aina on Passuk ollut ylpeä miehestään. Nouskoon hän ylös, sitokoon lumikengät jalkoihinsa ja lähteköön, jotta hän saisi pitää ylpeytensä."
Jack Londonin "Naisen rakkaus".
Sitte tuli se vuosi jona Borealian maasta ei enää paljastunut täydellisesti kuin pieni täplä. Seuraavana talvena osa kansasta kuolisi varmasti sen vuoksi, että energia ei riittäisi asumusten lämmitykseen. Myöhemmin uhkaisi nälkäkuolema.