Jonkun ajan kuluttua he astuivat alukseen, joka kulki purjeilla ja sadan soutajan airoilla, ja laskivat merelle. Maa häipyi näkyvistä ja laiva hyppeli pian aavan meren aalloilla. Jäitä näkyi oikealla ja lintuparvi seurasi laivaa. Katsellessaan kahleisiin kytkettyjä soutajia, tuli Turja ajatelleeksi, eikö akkumulaattorin energialla voitaisi kuljettaa tällaista laivaa. Hän ei ennättänyt kuitenkaan kauan ongelmaa pohtia, sillä edestäpäin nousi maa merestä ja hän tahtoi pitää silmänsä auki.
Pian he olivat muutamassa Ekvatorian asutuskeskuksessa.
— — — Turja näki ympärillänsä loistoa ja merkillisyyksiä. Tämä oli kaikkialla Vanhan Borealian puhdasviivaisen karun ja tasasuhtaisen ympäristön vastakohtaa. Rakennukset suuria, Turjan mielestä muodottomia — ainakin kaikki eri muotoa, niinkuin jokaisen rakentaja olisi vihannut toista rakennusta eikä senvuoksi olisi halunnut millään muotoa luoda mitään sen muotoihin sointuvaa. Kasvitarhat, puutarhat ja puistot ihmeellisiä hempeyden ja aistillisuuden ilmauksia. Kummallisia kasveja, kummallisia sukupuolielämää kuvailevia veistoksia! Puiden varjossa kulki hyvinvoipia miehiä ja naisia parittain, puolialastomina kesäpäivän lämmittäessä lehvästöä — sekä sen lisäksi muutamia synkkiä varjoja, jotka liikuskelivat työtoimissa. Kaduilla koristettuja ajopelejä, kanavilla punaverhoisia veneitä, joiden peräkannella katoksen alla puolialastomia miehiä ja naisia veltoissa asennoissa.
Toisinaan kuljettiin suurten pyöreiden rakennusten ohi, jotka olivat aukottomia, ikkunattomia, värillisistä kivistä rakennettuja. Pieni matala oviaukko johti tähän ihmeelliseen pyöriöön. Taitsa kertoi, että niissä palveli Ekvatorian kansa suurta henkeä, maailman luojaa.
— Miten ja miksi häntä palvellaan? kysyi Turja.
— Temppelissä on paljon pyöriä, joiden kehissä on salaperäisiä merkkejä, joita vain suuri henki ja papit ymmärtävät. Kun palvelus alkaa, istuutuu kukin sisällä olija tällaisen pyörän ääreen, valot sammutetaan ja täydellisessä pimeydessä on jokaisen kuviteltava itsensä joksikin eläimeksi ja väännettävä pyörää. Välillä tarjoavat papit masmaa ja yleisö antaa heille lahjoja. Tällä tavalla pyydetään suuren hengen suosiota ja samalla pitäisi asianomaisen itsensä tulla paremmaksi ihmiseksi.
Turja nauroi. Mutta Taitsa selitti vakavana, että näille asioille ei kukaan saa nauraa. Se on pilkkaa, joka rangaistaan.
Turja teki sen havainnon, että Ekvatoriassa ei tunnettu radiovoimaa eikä yleensäkään osattu käsitellä säteilevää energiaa. Kaikki heidän voimalaitteensa ja energiansiirtonsa perustui johtoihin vangitun energian käsittelyyn. Tämä häntä ihmetytti, kun hän tiesi, että toisilla aloilla oli Ekvatoriassa jo viisisataa vuotta sitte oltu sangen pitkällä. Vanhoista tähtitieteen käsikirjoista oli hän m.m. havainnut, että Ekvatoria tuolloin jo teki sangen tarkkoja havaintoja Avaruuden ilmiöistä.
Ei täällä liioin — sehän oli luonnollistakin — osattu varastoida energiaa, muuta kuin aivan rajoitettuja määriä. Johtuiko tämä siitä, että luonto ei ollut pakoittanut Ekvatorian kansaa ottamaan energiaa täysin haltuunsa? Sitä oli täällä vielä runsaasti tarjona kesällä ja talvella. Oli jokia ja putouksia, oli auringonlämpöä, oli polttoaineita, oli ihmisvoimaa nähtävästi aivan tuhlaten käyttää. Parhaana työaikana käyskennellä lehdoissa ja soudatella kanavilla kiimaisina kuherrellen — se oli jo tuhlausta, jota Turja ei ollut odottanut enää tapaavansa jäätyvän maan pinnalla, Avaruuden Hirviötä lähestyttäessä.
Tosin kuljeskeli asutuskeskuksen laitaseuduilla väkeä, jossa näkyivät työn jäljet sitä selvemmin. Siellä kulki parvissa aivan kuin toinen kansa, muodoton, likainen, laiha, ryppyinen ja takkuinen. Se oli sitä väkeä, joka piti voima-asemat käynnissä, souti laivoja, puhdisti tiet, kadut, pihat ja puistot, tyhjensi käymälät, rakensi, kutoi, takoi, ajoi juhdilla j.n.e. Sanalla sanoen näissä ihmisissä toimi energia jotain luoden, noissa toisissa se kului vatsan, aivojen ja — niinkuin Turja myöhemmin havaitsi — sangen suureksi osaksi sukuelinten toimintaan.