Paikka oli asutukselle mitä soveliain. Mantereeseen tunkeutui kaunis ja syvä merenlahti. Maa oli tasaista, hyvin miedosti kauempana olevaa vuoristoa kohden kohoavaa. Vuoristosta tuli, sen valtavaksi solaksi katkaisten, suuri joki, josta oli johdettu kanavia sinne tänne asutuskeskuksen alueelle. Vuoriston rinteellä oli valtaisia koskia, joista saatiin voimaa. Maa oli hyvää kasvullisuudelle ja olikin se yltäyleensä viljelysten, puutarhojen, puistojen y.m.s. peitossa.
Hallitus oli taaskin merellä. Muuan päällikkö oli kyllä kotona, mutta hän antoi ilmoittaa, että hänellä ei ollut mitään tekemistä tällaisten asioiden kanssa. Hän oli sotajoukon pää ja piti järjestystä yllä, tukahdutti kapinoita ja rankaisi rosvojoukkoja. — — — Turjan täytyi jäädä odottamaan.
Hän käytti aikansa perehtyäkseen maahan, kansaan, oloihin ja kieliin.
— — — Eräänä iltana tuli Jorma kauhuissaan ja raivoissaan muristen heidän yhteiseen asuntoonsa. Turja havaitsi heti, että hänelle oli tapahtunut jotain aivan ällistyttävää. Mutta vasta hiljalleen hän sai häneltä nyhdetyksi tiedot tapahtumasta.
Jorma oli pitkin katuja kuljeskellessaan ja kaikkea töllistellessään poikennut eräästä kukkasin koristetusta portista sisään ja kulkenut erästä alastomia naisruumiita eri asennoissa kuvaavien veistosten reunustamaa tietä pitkin tiheään puistoon, jossa risteili samanlaisia käytäviä. Kun hän siellä käveli, ympäröi hänet yht'äkkiä parvi naisia, sellaisessa puvussa, kuten Jorma asian kuvasi, että he olivat varmaan hypänneet suoraan kylpyhuoneesta. Pari heistä kavahti kiinni Jormaan ja kiemaillen viittoi häntä mukaansa. Jorma säikähti ja lähti pakoon. Naiset kirkumaan ja nauramaan. Ehti siihen jo miehiäkin, jotka irvistelivät siinä määrin, että Jorma aikoi jo kääntyä takaisin ja antaa heitä "pöksyille". Ellei noita kirotuita naikkosia olisi siinä ollut, olisi hän pannut poikien suut toisapäin väärään, lopetti Jorma. Mutta naisten pinnan paistaessa joka puun takaa, katsoi hän parhaaksi kärsiä häpeänsä ja palata kiukuissaan asuntoonsa.
Taitsa selitti tämän seikkailun siten, että Jorma on seilannut johonkin ylhäisön huvi- ja kylpypaikkaan, ehkäpä sen kaikkein pyhimpään osaan, jossa lemmen hengetärtä palvellaan.
Pian tämän jälkeen lähti Turja seuralaisineen etelään. Hän tahtoi hallitusta odotellessaan kulkea Ekvatorian poikki ja nähdä eteläiset jäätiköt. Tällä matkalla hän havaitsi, että tässä osassa Ekvatoriaa asui useita eri kieliä puhuvia kansoja. Alkuperäinen Ekvatorian kansa oli kaikkialla vallassäätynä, eleli loisteliaasti ja kulutti aikaansa nautinnoissa, varsinkin "lemmen hengettären" palveluksessa. Pohjoisesta ja etelästä saapuneet kansat olivat heidän orjinansa, asuivat hökkeleissä ja tekivät työtä herroillensa.
Taitsalta hän sai tietää, että samoin on suurin piirtein laita koko Ekvatoriassa. Ja vallasluokan elämä maapallon toisella puolella, missä olivat Ekvatorian hedelmällisimmät ja kauneimmat osat, oli vielä paljoa loisteliaampaa ja tuhlaavaisempaa.
Kuinka ovat kansaparat taipuneet tällaiseen asemaan? Sen kysymyksen teki Turja itsellensä tuon tuostakin. Ja hänen oman kansansa asia poltti aina silloin hänen mieltänsä. — Borealian kansa ei milloinkaan astu tällaiseen asemaan, se ei taivu orjaksi, ei ikinä. Mutta kuinka ovat saattaneet kansat myödä tällä tavoin vapautensa kurjiin muruihin. Ovatko nämä kansat olleet vapaita?
— Eivät, vastasi Taitsa. Ne ovat jo vuosisatoja olleet Ekvatorian alaisia kansoja, jotka ovat aikoinaan paenneet lumen ja jään uhkaamista maista. Yksikään näistä kansoista ei ole ollut Borealian kansan veroinen, tunnusti Taitsa.