— Kuinka ne, Kosmoksen nimessä, tyytyvät tällaiseen asemaan?
— Ne ovat olleet toisilleen vihamielisiä. Ne eivät ymmärrä toistensa kieltä. Ne eivät osaa yhdessä toimia. Ja vallassäädyllä on sotajoukkonsa, johon kootaan jäseniä kaikista kansoista, jotta sen keskuudessa ei syntyisi yhteistoimintaa, ja päällikköinä ja "piiskajoukkona" on vallassäädyn jäseniä.
— Onko tämä sotajoukko sitte yksinomaan sitävarten, että orjakansa pidettäisiin kurissa? tiedusteli Turja.
— Jos päällikkö tekee tämän kysymyksen Ekvatorian isänmaalliselle vallassäädyn jäsenelle, vastaa hän näin: Ei suinkaan! Se ei ole edes pääasiassa sitä varten. Mutta tämä sotajoukko on suuri kasvatuslaitos. Se lähentää myöskin eri luokkia toisiinsa ja opettaa niitä rakastamaan yhteistä isänmaatansa. Kun orja marssii isäntänsä rinnalla samassa tahdissa ja sama musiikki virittää heidän mielensä, niin he tuntevat olevansa keskenään vertaisia ja oppivat ymmärtämään toisiaan. Tällä tavalla lievennetään luokkavastakohtia.
— — — Turja katseli eräältä vuorelta eteläistä jäätikköä ja mietiskeli mahtoiko sen takana, sen keskellä olla joku elämästä ja kuolemasta kamppaileva kansa. Hän näki kaukoputkella lumimyrskyn riehuvan nunatakien rinteillä — ja häntä halutti mennä sen keskeen. Häntä halutti tuntea vihurin puhaltavan, kuulla sen kovan ja terävän vihellyksen. Häntä halutti saada painiskella myrskyä, lunta ja jäätä vastaan. Tämä Ekvatorian ilma, ihmiset ja tavat tympäisivät häntä, ne joskus suorastaan inhoittivat.
Kuljettuaan maata ristiin rastiin ja tarkasteltuaan oloja pikasilmäyksellä lähti Turja paluumatkalle, sillä se aika alkoi lähestyä, jolloin hallituksen piti palata mereltä. Taitsan ehdotuksesta poikettiin vielä aivan jäätikön lähellä olevaan pyhään laaksoon, missä oli suuri pyörötemppeli, suuri asuntoryhmä, jossa asui hartaudenharjoittajia yksinäisyydessä, sekä vielä erakkola. Erakkola oli pieni suurista kivistä muurattu pyöreä maja, mihin ei näyttänyt johtavan mitään muuta aukkoa, kuin pieni reikä pohjoispuolisessa seinässä. Taitsa kertoi, että siinä on oviaukko, mutta se muurataan kiinni senjälkeen kun erakko on sinne saatettu.
— Elääkö tässä luolassa siis ihminen? kysyi Turja.
— Elää. Hänet saatettiin sinne kolmekymmentä vuotta sitte.
— Viedäänkö hänet sinne väkivalloin?
— Ei. Joku papeista tahtoo itse tulla tätä tietä pyhimykseksi. Hän ilmoittaa tahtonsa olevan, että hänet vihitään erakoksi ja saatetaan majaan. Silloin kaikki kansa lähistöltä kerääntyy tähän laaksoon. Yksinpä naiset lemmen hengettären lehdoistakin saapuvat tänne. Vietetään suuria juhlia. Pappi vihitään erakoksi, hänen annetaan nähdä viimeisen kerran auringonvalo ja tuhansien saattamana, laulaen, pasuunoita puhaltaen viedään hänet tuohon kivimajaan. Maan hallitus on läsnä. Päällikkö itse panee ensimmäisen kiven oviaukkoon. Papit muuraavat oviaukon kiinni pyhän laulun kaikuessa. Ja siellä elää erakko sitte lopun ikäänsä pientä rukousmyllyä vääntäen ja henkien kanssa seurustellen. Aukkoon asetetaan hänelle niukka ravintoannos kaksi kertaa päivässä. Usein se on koskematonna.