— Hän ei näe auringonvaloa senjälkeen kuin luolaan suljettiin? tiedusti Turja.
— Ei.
— Eikä kuule ihmisääntä?
— Ei. Tavallisesti kuolee erakko kenenkään tietämättä. Ja ovi avataan vasta kun ruoka-annos on ollut koskematta kauan aikaa. Muuan erakko eräässä toisessa erakkolassa ilmoitti kuitenkin, vuosikymmeniä kivimajassa oltuaan, haluavansa nähdä vielä auringon ennen kuolemaansa. Kun oviaukon muuraus särjettiin ja erakko tuotiin ulos, huomattiin hänen kutistuneen pienen pieneksi ja luiden päällä oli vain harmaa kovettunut nahka. Hän oli kuin kurttuinen matelija, joka hitaasti ryömi vatsallaan eteenpäin. Hän kuoli valoon jouduttuaan.
Turja palasi matkaltansa mietiskellen näkemiänsä. Tuntui kuin Ekvatorian kansasta olisi "veto loppunut", kuin olisi siinä elämän ponnevoima lauennut ja se olisi pysähtynyt siihen kohtaan kehityksessään, missä oli sattunut olemaan vieterin loppuessa. Nyt se horjutteli eteenpäin vain jatkuvaisuudesta, kuin houreessa. Se näki henkiä ja näkyjä, sitä ohjasivat vaistot, Se kylpi nautinnoissa tai kurjuudessa. Viimeiset elämän ponnevoiman nytkähdykset pukeutuivat omituisiin muotoihin, johtivat meikilliseen sankaruuteen — niinkuin tuon erakonkin.
Avaruuden Hirviöstä ei kukaan tuntunut tietävän mitään. Kukaan ei näyttänyt ajattelevan naapuriansa. Kuinka olisi silloin huolehdittu maapallon ja aurinkokunnan kohtaloista?
IV luku. Satimessa.
Kun Turja palasi keskuspaikkaan, ilmoitettiin, että hallitus oli palannut. Vihdoinkin saisi hän tietää ratkaisun. Tulkoon se mikä hyvänsä. — Borealian kansan tehtävä oli selvä. Se ei koskaan voisi hetkeäkään olla tällaisen yhteiskunnan orja, ei edes millään tavalla sen määräysvallan alaisena. Sellainen ajatus saattoi kehittyä ainoastaan tämän maan vallasluokan ihraisissa aivoissa, kun se ei tuntenut Borealian kansaa.
Ei tarvinnut muuta kuin katsella Jorman ilmeitä ja kuulla hänen puheitansa, saadakseen käsityksen Ekvatorian ja Borealian vastakohtaisuudesta. Jorma ei katsellut tämän kansan elämää niinkuin lasten leikkiä eikä aivan niinkään kuin mielipuolten järjettömiä puuhia. Hänen ilmeensä, puheensa ja suhtautumisensa oli jotain siltä väliltä, mutta lisäpiirteenä oli vielä ilmeinen vastenmielisyys, jota oli hyvällä tahdollakaan mahdotonta peittää. Tuolla jättiläisellä oli nähtävästi ainainen halu "antaa pöksyille" näitä "keltiäisiä". "He ovat kaikki hassuja tai roistoja tai roiston poikia". Se oli Jorman käsitys.
Turjan ei siis tarvinnut valmistautua astuessaan Ekvatorian päällikön eteen ilmoittamaan kansansa tahdon. Se voitiin ilmaista parilla sanalla ja oli selvä kuin päivä.