— Onko tapahtunut räjähdys, vai onko tulossa hirmumyrsky? tutkisteli hän Taitsalta. Sanohan nyt toki yksi selvä sana tällä minun kielelläni. Mikä paikka on vinossa? Onko Turja sittenkin vangittu?
— On. Ne kirotut ovat hyljänneet sen viimeisenkin ihmisellisen tapansa. Ne vangitsevat nyt uhrinsa jo heti, sisällä, oman kattonsa alla. Olisihan minun pitänyt epäillä sitä. Minä olen ollut jo useita vuosia poissa, minun olisi pitänyt tietää, että tällä aikaa ovat viimeisetkin kunniallisuuden kuivettumat rapisseet pois hallituksen menettelystä. — Ne etanat, ne tuonelan toukat ovat vanginneet päällikön. Ja se on minun syyni. Tämä on helvetillistä!
Taitsa osasi huonosti kieltä, hän puhui sekaisin eri kieliä, hän ei joutanut raivoissaan etsimään sanoja. Hän lateli kaikki voimasanat, mitä osasi Borealian kielellä. Jorma ei voinut olla nauraa murahtamatta tälle "räähkänälle", niin hassunkurinen hän oli hänen mielestään.
— Jos hän nyt jo lopettaisi kiroilemisen ja palattaisi asiaan, ehdotti tyyni jättiläinen. Hän sanoo siis, että Turja on vangittu.
— Niin, nyökkäsi Taitsa.
— Ei portilla, vaan seinien sisässä?
— Niin.
— Vai niin, keltiäiset, murisi Jorma.
— Ja nyt kai etsitään meitä?
— Varmasti!