— Vai niin, keltiäiset. No, no; tuumimme, mitä tässä on tehtävä. Jos tässä olisivat Turjan aivot työssä, niin asia olisi tiimassa selvä. Sillä on sellaiset aivot, sillä pojalla. Mutta hänen aivonsa ovat nyt siellä näiden keltiäisten kopissa. No, kyllä hän sieltä pois tulee, siitä olen varma. Mutta se voi ottaa aikaa, kun hänellä ei ole radioputkea mukana. Meidän olisi autettava häntä. Onko meillä älyä sen verran? Antakoon hän nyt aivojen hyrrätä — Taitsa herra nimittäin. Minä koetan tässä myöskin parastani. Jospa kävelemme enemmän siimekseen, jotta saamme jotain valmista, ennenkuin meidän on pakko antaa pöksyille vangitsijoitamme.
— Onko nyt varmaa, ettei päällikköä ole viety pois tuosta pesästä toista tietä? järkeili Jorma aluksi.
— Ei ollenkaan, vastasi Taitsa.
— Siinäpä se, siinäpä se — ensimmäinen pulma, Meidän on siis saatava ensin selville, missä on Turja, Borealian päällikkö. Ja sehän se onkin pulma tässä keltiäisten pesässä. Kaikki asunnot ovat sellaisia kuin pelkäisivät ihmiset toisiansa ja valoa — ne ovat samanlaisia erakonluolia kaikkityyni. Ja päällikkömme asunto taitaa olla oikein perhananmoinen luola.
— No, onko hän keksinyt mitään keinoa, tiedusti Jorma Taitsalta, heidän käveltyään jonkun aikaa ääneti.
— Olisihan minulla muuan keino, mutta — — epäröi Taitsa.
— Sepä hyvä. Onpa hänellä rivakammat aivot kuin minulla. Minulla ei ollut vielä koossa tynkääkään. Otetaanpa käsille se keino.
— Kuulin portilla odotellessani erään ylhäisen naisen sanovan, että hän aikoo keinotella Turjan pois loukostansa.
— Naiseni Se kuulostaa pahalta — perhanan pahalta. Tuskin me käytämme keinoa, joka alkaa Ekvatorian naisesta. Se alkaa silloin vielä hullummin kuin väärästä päästä.
— Mutta emmekö voisi käyttää tätä naista apunamme, saadaksemme selville missä Turja on. Suoritamme vapautuksen omin voimin.