— Ken siellä?
Jorma vastasi kolmella uudella lyönnillä. Avain pistettiin porttiin ja se avautui raolleen. Sen reunan takaa näkyi vanhan ukon pää, käsi ja lyhty, jonka valossa nuorempi pää tarkasteli ulos. Rautaketju esti portin avautumasta sen enempää ilman noiden päiden tahtoa.
Jorma otti vauhtia kuin jäätikkötiikeri ja ryntäsi porttia vastaan. Se lensi auki, lyhty särkyi ja molemmat äijät löysi Jorma kaukaa pihamaalta tainnuksissa. Hän otti heidät kainaloonsa, heitti portista ulos, väänsi portin lukkoon ja pisti avaimen taskuunsa.
Rakennuksen pienelle ovelle ilmestyi kaksi miestä, toisella lyhty ja molemmilla paukahtavat rautaputket.
— Näistä voisi olla apua, välähti Jorman mielessä.
Hän kaatoi heidät pienellä säteellä radioputkesta, nakkasi heidän paukkunsa kauas kiviaidan yli, herätti toisen, otti lyhdyn ja jyrisi onnettomalle vapisevalle miehelle: "Turja, Borealia" sekä viittoi sisälle rakennukseen.
Onneton pudisti päätänsä. Ei tiedä, ei ymmärrä.
Nyt kokosi Jorma kaikki sanat, mitä hän näiden keltiäisten kielellä osasi ja löysi niiden joukosta mielestänsä sopivat:
— Suuri, kova mies, pulska mies, eilen — — — ja viittoi sitte käsillä, että hän oli sidottu, ja päällä, että hänet tuotiin tähän rakennukseen.
Ja onnettoman, vapisevan miehen mieli ilahtuu: