— Tiedän, tiedän, ymmärtää Jorma hänen selittävän. Mutta jatko ei miellytä Jormaa. Kiihkeillä liikkeillä koettaa mies tulkita, että suuri kova mies ei ole enää täällä, hän pois on, ei tiedä missä, mutta poissa on suuri kova mies, pulska mies, joka eilen tuotiin.
— Se peijakas aikoo täten päästä minusta — narraamalla. No no keltiäiset! Vai sillä tavalla! Ei sinne päinkään. Ja Jorma litistää miehen seinää vasten, näyttää hänelle, miten hän murskaa nyrkillään hänen päänsä, jos hän vielä viisastelee, vetää naamansa, joka itse asiassa muhoili hyväntahtoisena, mielestään mahdollisimman julmiin kurttuihin sekä viitaten rakennuksen sisäsuojiin karjasi vielä kerran:
— Suuri, kova mies, pulska mies, eilen!
— Kyllä, kyllä, piipitti mies ja lähti hoipertelemaan edellä.
Tuli vastaan ovi. Mies viittoi epätoivoisena, ettei hänellä ollut avaimia, ei hän saa auki tätä. Ensin Jorma aikoi lähteä hänen kanssansa hakemaan avaimia. Mutta kun ovi oli vain puuovi, katsoi tämän turhaksi. Se voisi hänen käsittääkseen herättää vain tarpeetonta melua. Ja välttääkseen tätä melua hän iski nyrkillänsä ovea, niin että koko rakennus tärisi. Ovi avautui. Jatkettiin matkaa.
Tuli taasen ovi. Sama temppu.
Jorma arvosteli tämän oven suoraa päätä hartiainsa arvoiseksi. Hän asettui tanaan, löysi käytävän permannosta sopivan kivensyrjän ponnistuskohdaksi ja sitte alkoivat lihakset toimia. Tutiseva mies katseli kuin naulittuna tätä mahtavaa näytöstä pidellen koreasti lyhtyä, jonka Jorma oli hänen käteensä asettanut. Oven raudoitus valitti ja vinkui ja ovi taipui. Jorma muutti hiukan ponnistuskohtaa ja lisäsi hivenen jännitystä. Puuosa rätisi, raudat taipuivat, ovi oli kouru ja aukeni hetken kuluttua. Taas eteenpäin ja alaspäin.
Vihdoin tultiin pienen kopin ovelle leveässä käytävässä, jossa kivipilarit kannattivat kattoa. Jorman päähän pälkähti tarkastaa permantoa nitoniputkella. Ja katso, tämän oven alla tuikahti useita tähtiä. Vihdoinkin siis näin pitkällä! Jorma taputti seuralaistaan olalle, niin että tämä lyyhistyi kasaan, koputti sitte reippaasti ovelle ja kuunteli. Samalla hän piti varalla radioputkea tehdäkseen vaarattomiksi mahdollisesti käytävään saapuvat liiat tämän luolan isännät.
Kopista ei kuulunut hiiskahdustakaan.
Jorma koputti uudestaan tai pikemmin jyskytti. Ei hiiskahdustakaan.