— No, no. Nyt mennään avaamaan äijäparoille. Siellä on paha ilma ulkona. Ja minä nakkasin heidät vain pois jaloista siksi aikaa kuin asiat täällä sisällä selviäisivät. Päästäkäämme heidät jälleen sisään. Ja minä annan avaimen sille vanhalle äijälle ja kiitän lainasta, puheli Jorma.
Hän oli nyt erinomaisella tuulella.
Mies näytti tietä ja he tulivat jälleen pihamaalle. Myrsky raivosi entisellään. Jorma työnsi avaimen lukkoon. Mutta hänen mielensä leiskahteli iloisesti ja hänen päähänsä pälähti kujeilla hiukan äijien kanssa.
— Ken siellä? hän kysyi Ekvatorian kielellä.
Hän ei ymmärtänyt vastausta, mutta oli tuntevinaan äänen. Hän avasi portin ja näki lyhdyn valossa edessään Taitsan. Jorma lasketteli hänelle tervehdykseksi:
— No, no. Häntä varten on täällä kyllä koppi varattu. Mutta jos hän nyt aikoinaan livistää, ennenkuin minä annan tämän avaimen sille, jonka virkaa olen väliaikaisesti joutunut toimittamaan, niin joutuu hänen karkaamisensa minun tililleni.
Mutta Taitsa oli synkän näköinen eikä näyttänyt ollenkaan ymmärtävän enää Borealian kieltä. Jormasta välittämättä hän kääntyi tämän seuralaisen puoleen ja lausui juhlallisesti:
— Hallituksen nimessä tulen noutamaan vankia n:o 10, joka tuotiin tänne viimeistä edellisenä päivänä. Niinkuin näette on minulla hallituksen vartijaosasto mukana. Taitsa viittasi aseistettuihin miehiin, jotka Jorma nyt vasta huomasi pimeällä tiellä.
Kun Jorma ei ymmärtänyt mitään Taitsan puheesta, päätti hän katsella ääneti, mitä tästä tulee.
Lyhtyä kantava mies selitti taas Taitsalle, että vanki n:o 10 oli päässyt karkuun tämän yön alkaessa eikä häntä ole vielä saatu kiinni.