I. Silmäys Venäjän vanhimpiin valtiollisiin oloihin.
Mahtavan aseman, joka Venäjän valtakunnalla nykyään on, on se verrattain myöhään saavuttanut. Vielä kaksi vuosisataa takaperin oli se sivistyneen maailman syrjässä; se oli melkein samanarvoinen kuin Kiinan tai Persian valtakunta meidän aikanamme. Euroopan valtiollisissa oloissa ei Venäjän hallitsijalla ollut mitään sanomista eikä häntä eurooppalaiseksi ruhtinaaksi luettukaan. Venäjä oli aasialainen raakalaisvaltio, sen oloista ja tavoista ei tiedetty muuta paitsi mitä joku lähettiläs, kauppamatkustaja tai seikkailija, joka siellä oli kulkenut, tiesi kertoa kotimaahansa palattuaan. Tässä asemassa oli Venäjä viime vuosisadan alkuun asti.
Että Venäjä näin syrjään muusta Euroopasta oli joutunut, siihen vaikutti sen edelliset vaiheet. Luomme niihin lyhyen silmäyksen.
Venäjän varhaisin menneisyys on hämärässä, niinkuin useiden muidenkin kansojen. Se vaan tiedetään, että monien eri kansojen yhteensulautumisesta se muodostui. Sillä alalla, joka nykyään kuuluu Venäjään, asui noin tuhat vuotta sitten useita kansoja; pohjoisessa, koillisessa ja keskiosissa asui suomalaisia kansoja, lännessä liettualaisia ja lättiläisiä, etelässä turkkilaisia kansoja ja vihdoin slaavilaisia heimoja, jotka etelämpää Dnieper-virran seuduilta tunkeutuivat keskustaa kohden suomalaisten asumille seuduille. Hallitsevaksi kansaksi, joka yhdisti kaikki mainitut kansat yhteen, tuli Itämeren yli Norrmannit, joita täällä kutsuttiin Varjaageiksi. V. 862, niin vanhat kronikat kertovat, tuli kolme veljestä, joista vanhin oli Rurik, ja rupesivat täällä olevia kansoja hallitsemaan. Novgorod Ilma-järven rannalla oli vanhin pääkaupunki. Suurin osa valtakunnan väestöstä oli suomalaista; mutta pian levisi valtakunnan ala eteläänpäin, jossa asui slaavilaisia heimoja; Kiiova tuli pääkaupungiksi. Slaavilaisten kieli tuli pääkieleksi, Norrmannit, Suomalaiset ja Turkkilaiset sulautuivat niihin; mutta valtakunnan nimi jäi Norrmaneilta säilymään. Yleinen nimi Ryssä johtuu näet Rhos (Ruotsin) kansasta, johon Rurik ja hänen seurueensa kuuluivat.
Rurikin seuraajat laajensivat valtaansa vähitellen Volgan ja Uralin seuduille, Tonavaan ja Karpatheihin asti; mutta lujaa valtiota ei siitä vielä muodostunut. Siihen aikaan ei näet tunnettu Länsi-Euroopassakaan lujaa valtio-aatetta; ruhtinaat pitivät valtion maata yksityisomaisuutenaan; se jaettiin ja taas yhdistettiin sen mukaan kuin tahdottiin. Länsi-Euroopassa jakoivat ruhtinaat maan vasalleillensa, josta muodostui läänityslaitos; Venäjällä taas ruhtinaat jakoivat maan poikiensa kesken. Varsinkin sen jälkeen kuin suuriruhtinas Jaroslav v. 1054 oli jakanut valtakunnan viiden poikansa kesken, tuli hajanaisuus Venäjällä suureksi; se jakaantui jakaantumistaan, kunnes vihdoin oli noin 70 ruhtinaskuntaa, Kiiovan suuriruhtinalla oli yliherruus, niinkuin länsimailla kuninkaalla vasallien yli; mutta riitoja, levottomuuksia, sisällisiä sotia oli alituisesti. Ja näihin ruhtinasten sotiin katsuttiin vieraitakin kansoja apuun. Ainoa yhdysside, jospa heikkokin, joka kuitenkin aina oli olemassa, oli se, että kaikki ruhtinaat tiesivät kuuluvansa samaan sukuun.
Mutta tällä n.s. norrmannilaisella aikakaudella oli yhteys vilkas länsimaitten kanssa. Rurikin jälkeenkin tuli yhäti Skandinaviasta miehiä ruhtinasten palvelukseen. Kun Vladimir taisteli vallastaan, lähti hän sinne apua hankkimaan; Skandinaviasta kutsui Jaroslavkin apumiehiä 11:nen vuosisadan alussa. Tämä lienee kuitenkin ollut viimeinen kerta, Ruhtinaat olivat sukulaisuussuhteessa Länsi-Euroopan hallitsijoiden kanssa. Niinpä suuriruhtinas Jaroslavin yksi tytär oli Ranskan kuninkaan Henrik I:sen puoliso, toinen tytär oli Norjan kuninkaan Harald Hårdråden ja kolmas Unkarin kuninkaan Andreas II:sen puoliso. Saksan keisari Henrik IV:nen puoliso Agnes oli Venäjältä kotosin. Venäjän ruhtinaat ottivat usein puolisoja itselleen joko Itä-Roomasta tai Saksasta. Venäjän kaupungit olivat tärkeitä Euroopan kaupalle. Novgorod oli jo aikaisin tärkeä kauppapaikka. Suomenlahdesta Nevajokea myöten Laatokkaan ja sieltä Olhova-jokea pitkin Ilma-järvelle kulki Hansakauppiasten laivat. Smolenskin ja Tschernigovin kaupungit olivat yhtä tärkeitä kuin Saksan kaupungit. Kiiovan markkinoille saapui kauppiaita eri maista. Siellä oli saksalaisia, venetsialaisia, genualaisia ja norrmanneja; sinne saapui niinikään tavaroineen turkkilaisia, arapialaisia ja juutalaisia kauppiaita. Venäjän kaupungit olivat kaupan välittäjänä Idän ja Lännen välillä. Volga-virtaa pitkin kulki vanha kauppatie, jota myöten Intian tavaroita kuljetettiin. Venäjälle tuli Kreikasta, Italiasta ja Saksasta käsityöläisiä, rakennusmestaria y.m. Kouluja perustettiin; ruhtinaat osottivat itse opinharrastusta. Sanalla sanoen, Venäjällä oli alkamassa samallainen sekä henkinen että aineellinen elämä kuin muuallakin Euroopassa. Mutta ennenkun se pääsi tarpeeksi juurtumaan ja vakaantumaan, niin se katkesi ja tukehtui.
Katoolisen kirkon suojassa kehittyi länsimaiden sivistys keskiajalla. Rooma oli sen pääpaikkana ja latinankieli sen välittäjä ja ylläpitäjä; kirkko se oli, joka liitti kansat yhteen. Venäjä ei omistanut Rooman paavin oppia, sillä Vladimir suuri 10:nen vuosisadan lopulla, luopuessaan pakanuudesta, valitsi kreikan-katoolisen uskon. Näihin aikoihin oli Rooman ja Konstantinoopelin patriarkat jo kauan olleet riitaisella kannalla ja pian molemmat kirkot näennäisestikin erosivat toisistaan (1054). Tämän johdosta Venäjä jo vieraantui länsimaista. Latinankieli, sivistyksen välikappale, oli siellä jotenkin tuntematon; Venäjän kirkossa tuli n.s. slavonian kieli käytäntöön, se kun lainattiin Tonavan slaavilaisilta kansoilta, jossa se jo aikaisemmin oli muodostunut. Länsimaiden tuoma sivistys jäi sen vuoksi Venäjälle vieraaksi; se ei tuntenut sen filosofiiaa, eikä taiteita; ristiretkien innostus ei ulottunut sinne, ritarisuuden herättämä kunniantunto ei tullut kansan tapoja ja katsantotapaa jalostamaan niinkuin Länsi-Euroopan kansoissa.
Vielä suuremmassa määrässä Venäjän vieraantumiseen länsimaista, vaikuttivat valtiolliset seikat.
Noin vuoden 1200 vaiheilla lähti eräs paimentolaiskansa Mongoolit asuinpaikoiltaan Itä-Siperiasta liikkeelle. Äärettömän suurissa joukoissa hurjien johtajiensa kanssa ne kulkivat hävittäen ja valloittaen Aasian maita, aina Kiinasta Välimereen asti. Kaukasus-vuorten yli, josta paljon raakalaiskansoja on Eurooppaan tullut, Mongoolitkin hyökkäsivät Venäjälle. Venäjän ruhtinaat koettivat kyllä vastusta tehdä, mutta heidät voitettiin v. 1227. Venäjä joutui nyt Mongoolien valtaan; ainoastaan Novgorodin valtio, johon kuului pohjoinen ja luoteinen osa, jäi vapaaksi. Keski-Eurooppaan tahtoivat samat rajut joukot tunkeutua, mutta Saksan kehittyneempi sotalaitos oli vastassa ja sille he eivät saattaneet vertoja vetää. Unkarin ja Puolan he hävittivät perin pohjin, mutta nämätkin maat pääsivät heidän vallastaan vapaaksi.
Venäjä oli Mongoolin vallan-alaisuudessa kolmatta vuosisataa, ja tämä aikakausi sen Euroopasta kokonaan vieroitti. Valtakunnan pääpaikka oli idässä, suurkhaani asui joko Kiinassa tai Keski-Aasiassa ja sinne päin Venäjänkin täytyi kääntyä. Myöhemmin, kun tuo suuri valtakunta oli jakaantunut, muodosti Venäjä eri osan, n.s. Kiptschakin khaanikunnan, jonka pääpaikka oli Volgan-suussa Sarai-nimisessä kaupungissa. Siellä asui "kultaisen hoordin" khaani itämaalaisen loiston ympäröimänä, sieltä he lähettivät veronkokoojiansa Venäjän ruhtinaskuntiin; sinne, saapuivat ruhtinaat kunnioitustaan ja uskollisuuttaan osottamaan; maahan lankeamalla täytyi heidän alamaisuuttaan näyttää khaanin edessä ollessaan. Viisaudella ja taidolla useat ruhtinaat osasivat maansa asioita valvoa; mutta myöskin halpamaisella imartelulla monet koettivat khaanin suosioon päästä, ja toiset katsoivat vaan omia etujaan ja panettelemalla toisia ruhtinaita hankkia itselleen hyötyä. Meidänkin historiassa tunnettu Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski kävi usein khaanin luona maansa asioita puolustamassa ja suurella älyllä ja viisaudella sai aina ne edukseen ajetuksi. Useat Moskovan ruhtinaat taas olivat kavalia ja älykkäitä miehiä, jotka khaanin välityksellä saivat herruuden muiden ruhtinasten yli. He hankkivat itselleen muun muassa veronkokoamis-oikeuden koko valtakunnassa; he sitoutuivat näet maksamaan khaaneille määrätyn summan ja saivat lähettää omia virkamiehiään niitä kokoomaan. Tämän johdosta Moskoovan ruhtinaita pidettiin jonkinlaisina herroina, muita korkeampina, ja 1328 tuli Moskoova pääkaupungiksi; sen ruhtinaat saivat suuriruhtinaan arvon.