Viimeisinä hallitusvuosinaan perusti Pietari tiedeakatemian, samantapaisen kuin hän oli nähnyt Berliinissä, Pariisissa ja Lontoossa. Suuri saksalainen filosoofi ja oppinut Leibnitz, joka monessa kohden antoi ehdotuksia Pietarin uudistuspuuhiin, teki ehdotuksen myöskin tiedeakatemian perustamiseen. Sen tuli olla koko valtakunnan sivistyslaitosten pääpaikka ja keskusta ja siellä opettajienkin tuli valmistua toimeensa. Vaikeata oli itse Venäläisistä saada ensi aluksi jäseniä tällaiseen laitokseen, sillä se edellyttää kehittyneitä oloja ja korkeata sivistystä, jota Venäjällä ei ollut, koska alempi koululaitos oli varsin alussa. Ulkomaalaisia, etenkin saksalaisia oppineita, siihen ensiksi kutsuttiinkin.
Varsinaista kansanopetusta ei Pietari harrastanut. Käytännöllisen hyödyn vuoksi, saadakseen valtiolle hyviä insinöörejä, upsiereja y.m. hän oppia tahtoi edistää, eikä kansan sivistämistä varten.
Kirjojen hankkimiseen käänsi Pietari jo hallituksensa alusta asti huomiotansa, Vuonna 1700 oli hän tehnyt sopimuksen kirjanpainaja Tessingin kanssa Amsterdamissa, että tämä saisi myydä Venäjällä venäjänkielisiä ja muitakin kirjoja, "kuitenkaan ei hänen kirjoissaan saisi olla mitään tsaaria ja tsaarin valtaa vastustavaa, vaan kaikki tarkottaa sen mainetta ja kunniaa". V. 1701 perustettiin kirjapaino Venäjälle.
Venäjällä ei luonnollisesti kirjailijoita ollut, jotka olisivat kyenneet jotakin uutta luomaan; sen vuoksi täytyi käännöksiä toimittaa muista kielistä. Ensimmäisiä kirjoja oli mittausoppi, ja eräs kirja, jossa seurustelutapoja opetettiin. Linnoituslaitosta koskevia teoksia käännettiin, muun muassa kuuluisan ranskalaisen sotainsinöörin Vaubanin kirjoitukset; rakennustaitoa, myllyjen rakentamista y.m. koskevaa kirjallisuutta myöskin; historiallisia teoksia niinikään ilmestyi sekä joitakuita käännöksiä klassillisista kirjailijoista. Pietari itse oli kirjailijatoimenkin johdossa; hän antoi neuvoja käännösten tekijöille ja valvoi usein itse painattamistyötä. Hänen omaa osanottoansa kirjallisuuden hankkimisessa sekä hänen käytännöllistä älyänsä osottaa seuraava ukaasi "niille, jotka työskentelevät ekonoomisten kirjojen kääntämisessä".
"Koska Saksalaisilla on tapana", sanotaan siinä "täyttää kirjojansa monilla joutavilla selityksillä, saadakseen ainoastaan kirjansa suureksi, niin ei sellaisia saa kokonaisuudessaan kääntää, ainoastaan itse aine ja lyhyt selitys jokaisen aineen edellä; mutta ei mainittu selityskään ole ainoastaan kauneuden vuoksi, vaan jotta lukija tulisi sen kautta ymmärtämään ja käsittämään aineen käsittelyn. Sentähden on myös tämä kirjoitus maanviljelyksestä (kun hyödytön on pois pyyhitty) parannettava ja minä sen malliksi lähetän, jotta tämän mukaan kirjat käännettäisiin ilman hyödyttömiä selityksiä, jotka vaan kuluttavat aikaa ja tekevät lukijan haluttomaksi".
Myöskin ensimmäisen sanomalehden Pietari pani toimeen. Se ilmestyi v. 1703 ja sisälsi pääasiallisesti "sota-asioita sekä muita tietoon- ja mieleenpantavia asioita".
Ennen Pietarin aikoja ei Venäjällä ollut muuta kirjakieltä paitsi n. n. slavooninen, joka Venäjälle oli tullut kristinuskon mukana Tonavan Slaaveilta. Se oli kirkon kielenä ja myöskin hengellisessä kirjallisuudessa käytetty, eikä muuta ollutkaan. Pietarin aikana ruvettiin uudempaa Venäjän kieltä käyttämään maallisessa kirjallisuudessa ja myöskin toista kirjaimistoa. Slavooninen pysyi sen jälkeenkin vielä kirkon kielenä.
Euroopan sivistysmaissa oli Pietari nähnyt suuria kirjastoja, kokoelmia sekä tiedettä että taidetta varten. Ja sellaisia tahtoi hän Venäjällekin. Puhumattakaan siitä, että kaikellaisia koneita hankittiin fysikaalisia ja anatoomisia kokeita varten y.m. käytännöllisimpiin tieteisiin kuuluvia, niin hankki Pietari muinaistieteellisiä esineitä. Hän lähetti miehiä ulkomaille hankkimaan mineraaleja kokoelmiinsa, kirjoja y.m. "harvinaisuuksia" ostamaan. Suomestakin hän antoi viedä ison vihan aikana arvokkaita muinaisjäännöksiä, muun muassa pyhän Henrikin luut Turun tuomiokirkosta. Hän osti niinikään taideteoksia Italiasta. Ei hän yksinomaan sen vuoksi näitä asioita harrastanut, että hän olisi itse nauttinut taiteista, vaan sen vuoksi että länsimaiden sivistysvaltioissa sellaisia kokoelmia oli, ja niiden mukaan Venäjän piti muodostua.
Jo Pietarin isän Aleksein aikana oli saksalainen näyttelijäjoukko Venäjällä ollut. Pietarikin kutsui sellaisen Moskoovaan. Lautakojussa Moskoovan torilla näyttelijät esittelivät näytelmiä, joissa esiintyi sankareita, niinkuin Julius Caesar, Herkules, Bajazet ja Tamerlan; kerrotaanpa siellä näytetyn meilläkin hyvin tunnettua Molièren huvinäytelmää "Lääkäri vasten tahtoaan". Venäläisillekin tahtoi tsaari hankkia näytelmätaidossa oppia; saksalaisen tirehtöörin piti näet opettaa muutamille Venäläisille, joita tavallisesti kirjurien joukosta hänen luokseen lähetettiin, "kaikkia komediioja".
Pietarin määräykset ulottuivat vieläkin laajemmalle; hän tahtoi ulkonaiset tavatkin niiden kautta saada muutetuksi. Ulkonaisessa esiintymisessä tavattiin paljon raakuutta ylhäisimmissäkin henkilöissä; niinpä senaatorit sanoivat toisilleen haukkumasanoja senaatin istunnoissa ja loivatkin joskus toisiaan; samallaisia tapahtumia kerrotaan pyhän synoodin kokouksista. Tämäntapaisen käytöksen hän kielsi eräässä v. 1724 antamassaan ukaasissa.