Venäjän teollisuuden luojana on Pietarin ansio suurempi kuin kaupan alalla. Hän harrasti sitä sen vuoksi, että Venäjä olisi riippumaton ulkomaista; sillä sen tuli itse kaikki tarvittavansa valmistaa. Teollisuuden alalla hän oli itse hyvin perehtynyt ja siinä hän saattoi opettajana esiintyä. Pakotusta siinäkin tarvittiin. "Meidän kansamme on", kirjottaa hän kerran, "kuin lapset, jotka vastenmielisesti käyvät aakkosiin käsiksi, joten opettajan täytyy heitä pakottaa; ensin se tuntuu heistä tukalalta; mutta kun he ovat oppineet, ovat he opettajalleen kiitollisia, niinkuin tähänastinen kokemus osottaa. Eikö kaikki ole pakosta tapahtunut? ja jo kuulee tuloksista kiitettävän".
Teollisuudessa tarvittiin enemmän kuin muissa kohden ulkomaalaisten apua ja siinä ne suuremman hyödyn tuottivatkin; niitä tavallisesti otettiin opettajiksi tai suurempien yritysten johtajiksi; heidän tuli esim. neuvoa Venäläisiä kaikellaisia koneita käyttämään tehtaissa. Eräs Englantilainen kutsuttiin antamaan opetusta nahkaletkujen valmistuksessa. Paperinvalmistusta ruvettiin harrastamaan. Ruotsalaiset sotavangit opettivat sepäntyötä y.m. käsitöitä. Teollisuutta edistäkseen tahtoi Pietari Suomestakin ison vihan aikana viedä kaikki käsityöläiset Venäjälle. V. 1721 tuli noin tuhatmäärä nuoria Tataarilaisia, jotka rupesivat eri ammattitaitoa jakamaan.
Seurauksena tästä toimesta oli, että sellaisia teollisuudenhaaroja aljettiin harrastaa, joita ei ennen tunnettu Venäjällä: satulasepän, rautasepän, miekantekijöiden tuotteita saatiin nyt kotimaasta; villa-, pumpuli ja liinakankaita valmistettiin, silkkikankaitakin kudottiin. V. 1705 kirjottaa Pietari ylpeänä, että hänellä oli Venäjällä valmistetusta kankaasta tehty takki. Rautakaivoksia aljettiin käyttää; Siperian hopea- ja kultakaivokset tulivat tunnetuksi. Tulan kaupunkiin perustettiin asetehdas. Tuotiinpa Schlesiasta hienompivillaisia lampaitakin; hevosrodun parantamiseksi tuotettiin Preussista toisenrotuisia; tupakanviljelystä aljettiin. Sanalla sanoen, Venäjän nykyinen teollisuus sai Pietarin kautta alkunsa. Erityiset teollisuus-, vuori- ja kamarikolleegit sekä muutkin virastot olivat teollisuutta ohjaamassa ja järjestämässä. Ankaraa valvontaa pidettiin. Nahan valmistamisessa esim. annettiin määräyksiä, että jokaisen tuli uudella tavalla oppia valmistamaan n.s. juhtinahkaa; jos joku vielä kahden vuoden oppiajan perästä valmisti vanhalla tavalla, otettiin hänen omaisuutensa ja hän itse tuomittiin pakkotyöhön.
Pietarin tarkka silmä huomasi kaikki maansa monet rikkaudet; hän oivalsi sen suuren hyödyn, mikä Venäjällä vastaisuudessa tulisi olemaan maassa kätketyistä kivihiilikerroksista; hän tahtoi jo metsiä säästää, joita sitä ennen oli kevytmielisesti haaskattu. Ankaria määräyksiä annettiin sen johdosta. Nevan ja Suomenlahden rannalla pystytti hän joka viiden virstan päähän hirsipuita, johon metsänvarkaat ripustettiin varoitukseksi ja peloitukseksi muille. Koettipa hän istutuksillakin saada harvinaisempia puita leviämään.
Käsityöläiset jaettiin eri ammattikuntiin; hallitus antoi tarkkoja määräyksiä, joiden mukaan ammattikunnat työskentelivät; niissä oli oppivuosista, tavarain valmistustavasta, kelvottoman tavaran takavarikkoon ottamisesta j.n.e. Ammattilaitos samoin kuin kauppiasten jako eri kiltoihin oli Länsi-Euroopassa kehittynyt keskiajalta asti; Pietari tahtoi sen siirtää ilman edellistä olojen kehitystä Venäjälle; mutta suurempaa merkitystä ei kumpikaan laitos täällä saavuttanut, ja usein täytyi muistutuksia niiden järjestämisestä antaa.
Porvaristo pysyi kauan aikaa suhteellisesti vähäpätöisenä kansanluokkana, vaikkapa Pietari etupäässä sitä ennen muita tahtoi edistää. Talonpojista se ei saanut lisää voimia; aatelisto taas ei porvarillisiin toimiin ryhtynyt sen enempää kuin muissakaan maissa. Mutta Juutalaisia ei Pietari laskenut kaupunkielämän avuksi Venäjälle: hänen käytännöllinen älynsä huomasi heidän hyödyttömän toimensa maalle; ja sen lisäksi Puolan esimerkki, jossa Juutalaiset 14:llä vuosisadalla saaneet oikeudet, osotti turmion, jonka ne maalle saattavat tuottaa.
XXVII. Pietarin harrastus sivistyksen edistämiseksi.
Kertoessamme Venäjän oloista ennen Pietarin aikoja, mainitsimme että sivistys siellä oli sangen alhaisella kannalla; eikä sivistyksen puute ollut yksinomaan varsinaisen kansan tunnusmerkkinä, vaan se oli yleinen ylhäisissäkin sääty-luokissa, harvoja henkilöitä lukuunottamatta. Taikausko oli tavallinen, kaikkia petturia ja ennustajia uskottiin. Valistusta ja oppia ei kuitenkaan kaivattu, päinvastoin sitä vihattiin; se oli ulkomaalaista, vierasta, ja sen vuoksi oli synti sitä omistaa. Tässäkin oli siis Pietarilla luja vastus voitettavana, sillä ilman pakkoa ei saatu sellaista kansaa niihin sivistysharrastuksiin taipumaan, joilla tsaari tahtoi muuttaa entisyyttä.
Ainoat oppilaitokset, joita Venäjällä oli ennen Pietaria, olivat pappissivistystä varten n.s. seminaarit, jotka tavallisesti olivat arkkipiispojen johdossa. Pietari perusti kouluja käytännöllistä elämää varten. Hän edisti etupäässä reaalista sivistystä, se kun soveltui kokonaan hänen katsantotapaansa. Jo ensimmäiseltä ulkomaan matkaltaan tultuaan alkoi hän kouluja toimeen panemaan ja myöhemminkin niitä perustettiin yhä useampia. Niinpä v. 1707 palattuaan eräältä ulkomaan matkaltaan, perusti hän Moskoovaan n.s. "matemaatisia" ja "merimieskouluja". Edellisten koulujen tarkoitus oli valmistaa upsiereja, jälkimmäisten taas, niinkuin nimikin sanoo, merielämätä varten antaa oppia. V. 1715 perustettiin meriakatemiia. Alussa oli kouluissa ulkomaalaisia opettajia; merikouluissa etupäässä englantilaisia. Oppilaiksi kouluihin täytyi varakkaiden lähettää poikiansa, ja pian useammasta varakkaasta perheestä tavataankin poika koulussa. Jo heti Narvan tappelun jälkeen kirjottaa eräs Pietarin uuttera apumies Vinius riemuiten, että kouluihin oli kerätty 250 poikaa, joista valmistuisi oivia insinöörejä, upsiereja ja mestareja. Näitä koulunkäyneitä otettiin osaksi valtion palvelukseen; muutamia lähetettiin myöskin oppia antamaan maakuntiin; 2 kuhunkiin kahdeksaan maakuntaan. Jokaisen perheen isän tuli lähettää 10—15 ikävuosien välillä olevat lapsensa saamaan opetusta kirjoituksessa, luvunlaskussa ja mittausopissa. Kun ei lapsia muuten lähetetty, pakotettiin niitä, ja antoipa Pietari myöhemmin määräyksen, etteivät sellaiset saaneet mennä naimisiin, joilla ei todistusta saamastaan opista ollut.
Paitsi valtion kouluja perustettiin yksityisiäkin, ja nämät koulut olivat ylimalkaan yleistä sivistystä eikä ainoastaan käytännöllistä hyötyä varten. Monet ulkomaalaiset perustivat kouluja, jotka jonkun ylhäisen Venäläisen valvonnassa ja suojassa työskentelivät. Löytyi Italialaisten, Ranskalaisten ja Saksalaisten perustamia ja vieläpä Ruotsalaistenkin. Niinpä Marienburgissa vangittu provasti Glück, Pietarin toisen puolison Katariinan kasvatusisä, rupesi vankina Moskoovassa ollessaan pitämään koulua, jossa opetettiin filosofiaa, historiaa, uskontoa, kieliä j.n.e. Näihin saatamme lukea myöskin Tobolskiin, Siperian pääkaupunkiin, perustetun koulun. Sen alkuunpanijana ja johtajana oli eräs Kaarle XII:nen armeijassa palvellut upsieri, Wreech, joka oli saksalaista syntyperää. Opettajina Wreechin koulussa oli melkein yksinomaan upsiereja, sekä ruotsalaisia että suomalaisia, ja ankara uskonnollinen henki oli siinä vallitsemassa. Alkuansa se muodostettiin vangittujen lapsia varten, mutta vähitellen tuotiin siihen Venäläistenkin lapsia, se kun saavutti hyvän maineen. — Kaikkia näitä ulkomaalaistenkin kouluja. Pietari suosi ja antoi apuakin niiden ylläpitämiseksi: niinpä lausui hän mielihyvänsä Tobolskin koulusta ja lupasi antaa sille vuotuista kannatusta. Mutta se loppui v. 1721 rauhan tultua, sillä upsierit palasivat silloin vankeudesta.