Mainitsemillamme toimenpiteillään saattoi Pietari Venäjän kirkonkin toiseen asemaan. Hän katsoi kaikki asiat valtion edun kannalta. Niin tässäkin. Uskonnon asioissakaan hän ei ollut samalla käsityskannalla kuin hänen kansansa. Hän moitti tekopyhyyttä, jota hän luuli kansassa näkevänsä. Kymmeniä käskyjä lukeissaan sanoi hän kaivanneensa yhden: "Sinun ei pidä teeskentelemän". Taikauskon vaikuttamaksi hän sanoo sen suuren pappisvallan synnyn, mikä kirkossa oli olemassa. Hän vaati todellista uskoa — niin hän ainakin sanoi uskonnon asioita julkisesti käsitellessään — sekä töitä ja ennen kaikkia suurempaa sivistystä ja oppia papistolta. Itse hän noudatti kirkkonsa vaatimuksia; hän paastosikin sen määräyksien mukaan. Kerrotaan, ettei hän syönyt paaston aikana lihaa ennenkun sai siihen luvan Konstantinoopelin patriarkalta. Mutta tuo uskonnollisuus näyttää hänessä olleen ainoastaan pintapuolista; se ei syvään ollut juurtunut häneen. Hän teki joskus ivaa kirkon menoista, pilkkasi kirkon pyhänä pitämiä seikkoja; useimmiten se kuitenkin tapahtui paavin ja hänen kirkkonsa kustannuksella. Oli erityinen "juomapaavi" valittuna ja eri paavin neuvosto, johon kuului Pietarin kumppania. Kaduilla tämä joukko usein esiintyi, kaikki hullunkurisissa pukimissa; tynnyrin päällä rehenteli paavi Bacchukseksi puettuna; sikoja, pukkia, karhuja, susia tai lehmiä olivat hänen vaunujansa vetämässä. Toisinaan oli "Paavi" taas puettuna kirkonruhtinaan pukuun, ratsastaen sian selässä. Juomapidoissa oli joskus abedissa palvelemassa j.n.e. Mutta ei aina omaakaan kirkkoa säästetty.
Pietari ei kuitenkaan sallinut antaa Venäjän kirkon opista huonoja arvosteluja eikä hän myöskään siitä luopumista sallinut. Storovertsejä eli vanhan kirkkojärjestelmän puolustajia kohtaan hän ylipäänsä oli suvaitsevainen; mutta ryhtyi joskus niitä vainoamaankin, välistä julmalla tavalla, mutta silloin se tavallisesti tapahtui valtiollisista syistä; heidän erilainen katsantotapansa oli silloin joutunut valtion kanssa ristiriitaan.
Muun-uskolaisia kohtaan hän oli täydellisesti suvaitsevainen. Hän seurusteli ulkomaalaisten kanssa, kutsui heitä Venäjälle ja he saivat vapaasti uskonnossaan pysyä. V. 1702 hän julkaisi ukaasin, jossa hän lausuu, "ettei hän tahdo ihmisten omaatuntoa sortaa, sekä sanoo suvaitsevansa, että jokainen kristitty omalla edesvastuullaan pitäköön huolta autuudestaan". Tällä lupauksella hän kyllä tahtoi saada ulkomaalaisia siirtymään Venäjälle, mutta samassa se osottaa myöskin hänen omaa katsantotapaansa uskonnon asioissa. Hän oli järjen mies ja jo sen johdosta suvaitsevainen. Kansaansa hän myöskin tahtoi siihen totuttaa, mutta se ei vielä hänen aikanansa voinut tapahtua.
XXVI. Taloudellisia parannuspuuhia.
Ulkomailla matkustaessaan oli Pietari nähnyt toimeliaisuutta taloudellisella alalla ja siitä johtuvaa hyvinvointia ja varallisuutta; Venäjällä taas oli velttous, taitamattomuus sekä siitä johtuva puute ja köyhyys vastakohtana. Tämän auttamiseksi tarvittiin apua hallituksen puolelta. Muissakin maissa oli hallituksen tapana 17:llä ja 18:lla vuosisadalla ohjata paljon suuremmassa määrässä kuin nykyaikana taloudellisia asioita; se järjesti kaupan ja teollisuuden harjottamisen pienimpiin yksityisseikkoihin meneviin säädöksiin asti; kansaa pidettiin tässä kohden taitamattoman lapsen kaltaisena, jota täytyi neuvoa; ja samassa myöskin valtion etua pidettiin silmällä. Olipa Ranskan suuri ministeri Colbert antanut neuvoja nikkareille, miten heidän tuli höylää käyttää; Preussin kuningas Fredrik II pakotti talonpoikia poliisin valvonnan alla perunoita istuttamaan; perunain viljelys oli silloin näet vasta saanut alkunsa. Eipä siis ole ihmettelemistä, jos Pietari, jonka valvonta joka paikkaan ulottui, esiintyi talouden opettajana ja johtajana ja antoi määräyksiä, jotka meistä tuntuvat vähäpätöisiltä. Hän kielsi esim. saappaiden alle suuria nauloja lyömästä, koska ne ovat jalkapohjalle haitallisia; hän antoi neuvoja, mitenkä myllynkatot saadaan sellaisiksi, että ne sateelta hyvin suojelevat; miten puita oli kaadettava, miten ohraa leikattava, teitä rakennettava; hän pakotti talonpoikia käyttämään uudenlaisia kuokkia j.n.e.; lukemattomia samantapaisia seikkoja koskevia määräyksiä hän antoi. Mutta tärkeimmät olivat ne määräykset, jotka koskivat Venäjän kaupan ja teollisuuden järjestämistä.
Koko sivistyneessä Euroopassa oli viime vuosisadalla valtiotaloudessa n.s. merkantiilijärjestelmä vallitsemassa. Perusajatus siinä oli se, että valtiota oli koettaminen rikastuttaa mahdollisuuden mukaan; raha tai kulta ja hopea olivat rikkauden merkkinä. Jotta näitä saataisiin, oli talous siten järjestettävä, että maan tavaroiden vientiä edistettäisiin, mutta tuontia supistettaisiin. Sen aikaansaamiseksi otti hallitus talouden asiat ohjatakseen; se suosi yksipuolisesti teollisuutta ja kauppaa, koska niistä rahaa saatiin, se määräsi kaupan kulkemaan määrättyjä teitä, ulkomaan kaupan taas määrättyihin satamakaupunkeihin; se sääsi korkeita suojelustulleja ulkomaan tavaroille, antoi yksityisille kauppaoikeuksia j.n.e. Vapaa kilpailu, nykyajan tunnussana, oli siihen aikaan kammottu; arveltiin etteivät yksityiset osaisi järjestää niin että valtio hyötyisi; ja se oli tärkein. Näitä periaatteita Pietarikin suosi ja ne soveltuivat hyvin hänen muutenkin mielivaltaiseen hallitustapaansa.
Ulkomaan kauppa oli ennen ollut ulkomaalaisten käsissä, etupäässä Hollantilaisten ja Englantilaisten. Pietari tahtoi saada sen Venäläisille kauppiaille siirretyksi. Hän antoi ukaasia, joissa käskettiin Venäläisiä muodostamaan kauppaseuroja länsimaiden tapaan. Hän koetti saada ne liitetyksi kansainväliseen kauppaan. Tsaari itse kävi esimerkillään edellä, ryhtyen kauppayrityksiin ulkomaalaisten kanssa. Hän asetti konsulia suuriin kauppakaupunkeihin kuten Toulon'in, Cadiz'iin y.m., teki kauppasopimuksia länsivaltojen kanssa. Mutta eivät nämät yritykset onnistuneet. Venäjän kauppiailla ei ollut tarpeeksi taitoa ja sivistystä voidakseen kilpailla ulkomaalaisten kanssa. Eikä ollut helppoa, niinkuin Pietari oli kuvitellut, muuttaa venäläistä pikkukauppiasta taitavan englantilaisen tai hollantilaisen suurkauppiaan kaltaiseksi, joka tunsi koko maailman kauppasuhteet ja osasi sen mukaan asiansa järjestää. Maan ulkopuolella eivät venäläiset kauppiaat juuri kunniaa maalleen tuottaneet. Niinpä kertoo Venäjän lähettiläs Tukholmassa, että hänen täytyi hävetä maanmiestensä puolesta, he kun markkinoilla, jolloin myivät avonaisissa puodeissaan pähkinöitä, muita hedelmiä ja liinakangasta y.m.s., olivat päihtymisellään ja muutenkin huonolla käytöksellään saavuttaneet kansan ivaa ja halveksimista. Joku harva pääsi ulkomaalaisten tasalle; niinpä eräs Solovieff piti suurta tavara- ja pankkiliikettä Amsterdamissa.
Ennen oli Arkangeli ollut ainoa satamakaupunki Venäjällä. Ja tämän kaupungin kautta määräsi Pietari hallituksensa ensi aikoina kaiken ulkomaan kaupan kulkemaan. Etäämpääkin kuljetettiin tavarat sinne. Ankarilla määräyksillä kiellettiin kauppa Riiassa ja Räävelissä, koska ne olivat Ruotsin hallussa. Mutta kun hän perusti Pietarin, ruvettiin kauppaliikettä siirtämään sinne, ja Arkangeli jäi syrjään. Kun ensimmäinen hollantilainen laiva tuli Nevan suulle, lähti Pietari itse sitä vastaanottamaan, johti laivan hiekkasärkkien välitse kaupunkiin; sen jälkeen piti hän suuret pidot Menschikovin luona laivan kapteenille. Laivuri sai tullitta myydä koko lastinsa, ja tsaari itse osti suuren osan siitä. — Hän pakotti nyt Arkangelissa olevat kauppiaat siirtymään Pietariin; armoa pyydettiin, mutta sitä ei annettu. Tavarain kuljetus Pietariin oli paljon vaikeampi, kuin Arkangeliin, huonojen teitten vuoksi; mutta senkin piti tapahtua. Usein tavarain kuljettajat jättivät matkalle tavaransa ja karkasivat tai myöskin ryöstivät ne mennessään. Liikkeen parantamiseksi rupesi tsaari kanavia tuumimaan; hän aikoi yhdistää Volgan Nevan kanssa ja alkoi jo Laatokan etelä-rannoitse kanavaa kaivattamaan. — Monta vastusta oli, mutta ankaruudellaan sai Pietari kuitenkin uuden pääkaupunkinsa kaupan yhä lisääntymään; laivojen lukumäärä karttui vuosi vuodelta; v. 1722 oli esim. Pietariin tulleiden laivain lukumäärä 116, mutta jo kahta vuotta myöhemmin kävi 240 laivaa sen satamassa.
Sisämaan kaupassa lakkautti Pietari tuon entisen järjestelmän, jonka mukaan tsaarin rahaston eduksi melkein koko valtakunnan kauppa kulki. Mutta hänen monet määräyksensä olivat sille sittenkin suureksi haitaksi. Useiden tavaroiden kaupitteleminen annettiin joillekuille henkilöille etuoikeudeksi; ne taas maksoivat siitä valtiolle jonkun summan; niinpä traanin, kala-öljyn, pihkan ja hartsin kaupitteleminen oli annettu eri yhtiöille vuokralle. Viinan valmistaminen ja myyminen, samoin kuin suolankin oli valtion yksityisoikeutena eli monopoolina. Siitä oli valtiolle hyvä tulo, mutta kansa valittaa miten esim. suolan hinta kohoaa kohoamistaan ja sen hankkiminen tule tukalaksi. Hintaa kohotettiin näet usein, kun valtio oli rahan tarpeessa.
Pietari koetti myöskin kasvattaa kauppamiehiä sellaisiksi, että niihin voisi luottaa. Oli näet hyvin tavallista, että kaikellaista petosta kaupassa harjotettiin; hän määräsi sangen ankaria rangaistuksia sen estämiseksi, sillä siitä oli haittaa varsinkin ulkomaan kaupassa. Niinpä olivat Englantilaiset valittaneet, että petosta liinakaupassa oli harjoitettu ja sen vuoksi hän v. 1710 antoi ukaasin, jossa kuoleman rangaistuksen uhalla kielletään huonoa hamppua tai liinaa sekottamasta hyvään tai, joka joskus oli tapahtunut, panemasta kiviä joukkoon. Vaikeata oli tällaisia epäkohtia poistaa, sillä valvontamiehet eivät itse tarpeeksi tunnollisesti siitä huolta pitäneet.