I. Nykyajan kulkuneuvoista.
Arvaamattoman nopeasti voi nykyaikaan matkustella. Kun ennen kului viikkokausia tai enemmänkin matkustaessa esimerkiksi Oulusta Helsinkiin, suoritetaan tuo matka nykyään likimiten yhdessä vuorokaudessa. Ja mikä ero matkustamisen välillä! Ennen kuljettiin hevosvoimalla, reellä tai rattailla, ja matkustavainen oli kaikkien niiden hankaluuksien alainen, joita pahat ilmat, huono keli ja huonot ajoneuvot mukanansa tuovat. Nyt sitävastoin kuljetaan höyryn voimalla, mukavissa vaunuissa, pitkin tasaista rautatietä. Olkoon ulkona millainen sää tahansa, lämpimässä rautatievaunussa istut aivan turvallisena mukavalla istuimellasi. Ja kesäiseen aikaan pääsee nopeakulkuisilla ja mukavilla höyrylaivoilla vesiä myöten matkustelemaan. Totta on, että tällaista vauhtia kulkiessa ei juuri ennätä tutustua teiden ja kulkuväyläin varsilla oleviin maisemiin ja niiden asukkaisiin, mutta aikaa voitetaan paljo ja kaikki asiat tulevat nopeammin suoritetuiksi.
Ja niinkuin nykyään liike omassa maassamme hyvien kulkuneuvojen kautta on lisääntynyt, niinpä on se tehnyt ulkomaillakin ja vielä suuremmassa määrässä. Eikä nykyään tarvita suuria valmistuksia ja puuhia ulkomaamatkaa varten. Pieni matkalaukku, jossa on kaikkein tärkeimmät ja välttämättömimmät matkatarpeet, on pian varustettu. Kaikkia tarpeita et ota mukaasi, koska ne voit matkallasi huokeasta hinnasta hankkia ja pääset siten kuljettamasta mukanasi suuria tavarajoukkoja. Jos sinulla on aikaa liikenemään ja varallisuutta joku määrä, voit hyvinkin pian tehdä matkan minne tahansa Europassa, ja vieläkin edemmäksi, jos asiasi niin vaativat.
Tahdotko, nuori lukijani, joka äskettäin olet tutustunut oman maasi ja Europan maantietoon, lähteä kanssani lyhyelle huvimatkalle oman maan halki lähimpiin naapurimaihimme Europassa? Jos olet läksysi hyvin lukenut ja muutenkin itsesi hyvin käyttänyt, luulisin tuon matkan sinulle tuottavan virkistystä. Paljoja en sinulle tuosta matkasta lupaa, koska meillä on kiire. Emme siis joudu missään kauvoja aikoja viipymään. Matkustamme, minkä ennätämme, ja koetamme samalla kiinnittää huomiotamme ympäristöömme. Voipihan siitäkin olla sekä huvia että hyötyä.
II. Suomessa.
Mistä lähtisimmekään liikkeelle? Ehkä Suomen rautatien nykyjään pohjoisimmasta kohdasta, Oulun kaupungista. On aamupäivä kun sanomme jäähyväiset ystävällisille ja vilkkaille Oululaisille. Me istumme jo vaunussa muiden matkustavaisten kanssa, ja juna lähtee liikkeelle. Ensin se kulkee hitaasti, mutta vähitellen sen vauhti kiihtyy, jopa kulkenee se ainakin kahden ja puolen penikuorman vauhdilla tunnissa. Katselemme ympärillemme tutustuaksemme matkatovereihimme. Talonpoikia, maakauppiaita ja muutamia herrasmiehiä istuu samassa vaunussa. Matkustajat istuvat toistaiseksi itsekseen, ei kukaan puhele naapurinsa kanssa, kaikki ovat hyvin juhlallisen ja vakavan näköisiä. Sellainen on meidän suomalaisten luonto. Ellei tuossa harvapuheisuudessa mitään pahaa olekaan, niin eipä haittaisi kuitenkaan vähän suurempi vilkkauskaan. Mutta tämä sikseen. Kempeleen aseman ohi olemme jo menneet, ja nyt aukenevat Limingan laajat niittymaat eteemme. Onpas siinä viheriöivää alankoa niin pitkälti kuin silmä kantaa! Mutta pian jättää kiitävä juna nekin jälkeensä. Yhä etelämmäksi tullaan. Oulun läänin eteläosassa alkaa jo kaikenmoinen viljelys tulla näkyviin. Peltoja, niittyjä ja hyvin rakennettuja kyliä näkee siellä täällä tuon tuostakin. Iltapuolella päivää saavutaan Pohjanmaan rannikolle ruotsinkielisen väestön asuma-aloille. Kuuluisan Kokkolan kaupunginkin saamme sivumennen nähdä. Sitten kääntyy matka taas rannikkomaalta sisämaahan päin suomalaisten keskuuteen. Nytpä tullaankin etelä-Pohjanmaan hyvin viljellyille tasangoille. Toisin paikoin saapi nähdä silmäkannot viljeltyä maata. Talonpoikaistalot ovat upeita ja siistejä ulkonäöltään. Seinäjoen asemalla yömme vietettyämme kiidämme seuraavana päivänä taas sisämaahan päin. Nyt tullaan vähitellen varsinaiselle Hämäläisten alueelle. Sen voipi kuulla vastasaapuneiden matkustavaisten kielimurteestakin. Seudut, joiden läpi kuljemme, ovat hyvin vaihtelevia. Suomen luonnon moninaisuus tulee näkyviin. Milloin metsiä ja kankaita, milloin kauniita järvimaisemia, milloin erämaata, milloin taas hyvin asuttuja kyliä on tien varsilla. — Iltapuolella päivää olemme jo saapuneet Kangasalan luonnon-ihanille seuduille. Hupaista olisi poiketa niitä lähemmin katsomaan, nousta esimerkiksi Harjulan harjulle, jonka hurmaavan kauniista näkö-aloista Topeliuksen Sylvia-lintu laulaa. Mutta tällaiseen poikkeamiseen ei meillä ole aikaa. Pian jo saavumme kuuluisaan Tampereen kaupunkiin. Juna viipyy tässä ainoastaan jonkun minuutin. Emme siis ennätä käydä kaupunkia lähemmin katsomassa, mutta kehoitan sinua joskus toiste siellä käymään. Kannattaa katsoa sen uljaita, monikerroksisia tehdasrakennuksia, uljasta Tammerkoskea sekä kauniita ympäristöjä, esimerkiksi ihanista näköaloistaan kuuluisata Pyynikin harjua.
Tunnin päästä jo saavamme Toijalaan, jossa Turusta päin tulevat matkustajat yhtyvät seuraamme. Yhä vilkkaammaksi näyttää matkustaja-liike käyvän. Kansaa monenmoista kulkee nyt jo mukanamme, näkeepä muutamia ulkomaalaisiakin. Enemmistönä kuitenkin on vielä hämäläinen maalaiskansa. Hyvin viljellyt seudut sekä talonpoikain siisti vaatteus ja arvokas ulkonäkö osoittavat, että kuljemme seuduilla, joissa kansa ylimalkaan on varakasta ja hyvästi toimeentulevaa. Mutta Hämäläisestähän onkin se maine, että hän on uuttera ja voimakas peltomies. Onpa matkailijani joukossa kuitenkin myös vähemmän miellyttäviä ilmiöitä. Tuolla istuu näet joukko räyhääviä miehiä. Kaupungista tullessaan ovat he "tuliaisiksi" ostaneet itselleen paloviinaa. Sitä he maistelevat jo matkallakin. Oudoksuen katselet tätä, kammoksuen kuuntelet rumia kiroussanoja, joita heidän suustaan tiheään tulvaa. — On jo ilta tulemassa. Kauan ei viivytä Hämeenlinnan asemalla. Vilaukselta vaan voimme katsella noin virstan päässä olevaa Hämeenlinnaa. Kun vielä tunnin aikaa matkustetaan, saavutaan Riihimäen asemalle, josta toinen tie erkanee Helsinkiin, toinen Pietariin päin. Tällä asemalla on suuri matkustaja-tulva. Kaikennäköistä kansaa saat tässä katsella ja monta eri kieltäkin kuulla. Matkustavaisten joukossa löytyy näet paljo ulkomaalaisiakin, jotka ovat matkalla, mitkä Pietariin, mitkä Helsinkiin, mitkä taas Suomen ihania maisemia katselemaan. Maamme luonnon ihanuus on näet jo tullut ulkomaillakin tunnetuksi. — Muutaman tunnin odotettuamme saapuu Riihimäelle Helsingistä Pietariin päin menevä juna. Siihen astumme. Koska on yön aika, ovat useimmat matkustajat etsineet itselleen leposijaa vaunuissa. Niinpä on paras meidänkin tehdä, koska näkyy siksi tilaa löytyvän. Juna viepi meitä nyt yötä myöten itään päin. Meillä ei siis ole tilaisuutta katsella tien varsilla olevia maisemia. Ne ovatkin jotenkin yksitoikkoisia, koska rautatie kulkee Salpausselän tasaisia rinteitä pitkin. Yön hiljaisuutta ei häiritse muu kuin höyryveturin silloin tällöin kuuluva vihellys, tai joku matkustaja, joka jollakin asemalla astuu vaunuun tai menee siitä pois.
Aamulla olemme jo Viipurissa, Karjalan pääkaupungissa. Hauska olisi käydä katsomassa tuota vanhaa, muistorikasta kaupunkia ja sen vanhaa, Torkel Knuutinpojan rakentamaa linnaa, mutta juna viipyy Viipurin asemalla ainoastaan 15 minuuttia. Ennätämme vain juoda lasin teetä (joka juoma näkyy täälläpäin, samoin kuin Venäjällä, olevan hyvin käytännössä) maukkaan "Viipurin-rinkelin" kanssa. Pian jo kuljettaa juna meitä eteenpäin. Matkustettuamme vielä jonkun tunnin kiidämme pienoisen Rajajoen yli, ja lähin eli Valkeasaaren asema on jo Venäjän puolella. Suomen suuriruhtinaanmaan, rakkaan kotimaamme, olemme nyt jättäneet. Joku viikko voipi mennä, ennenkuin sitä jälleen saamme tervehtiä. Mutta vielä tuntuu olo kuitenkin kodikkaalta. Suuri osa matkustajista on suomalaisia, varsinkin kauppiaita, jotka matkustavat Pietariin kauppoja tekemään.
III. Venäjällä.
Jo ennenkuin Pietariin saavumme, huomaamme, että tuo Venäjän keisarikunnan suuri pääkaupunki ei ole enää etäällä. Pitkin matkaa Valkeasaaresta alkaen näkyy rautatien varrella tiheässä sieviä kesähuviloita, joissa varakkaat Pietarilaiset kesäänsä viettävät. Seutu ei itsestään muuten ole erittäin ihanaa; yksitoikkoista, havupuuta kasvavaa alankoa on kaiken matkaa. Mutta Pietarilaiset pitävät kuitenkin suurena onnena, että saavat täällä havupuiden siimeksessä nauttia maaelämän raittiutta. Siksipä ovatkin Pietarin lähimmät ympäristöt täynnä heidän huviloitansa. Ja maa, joka on luonnostaan perin laihaa, on hedelmä- ynnä lehtipuita istuttamalla muutamin paikoin muutettu oikein yrttitarhan muotoiseksi. Ja siellä täällä näkee laajoja peltoja, jotka ovat viljellyt kuin ryytimaat. Kaalit, lantut, kurkut ja muut kyökkikasvit rehoittavat niillä uuraan Venäläisen hoidolla. Tämä on suomalaiselle silmiin pistävää. Suomalainen ei näet vielä suuresti harrasta ryytimaan hoitoa, mutta Venäläinen sitä vastoin, joka paljon enemmän käyttää kasviaineita ravinnokseen, hoitaa ryytimaitaan hyvin innokkaasti ja huolellisesti. Eipä olisi vahingoksi, jos mekin enemmän perehtyisimme tähän hupaiseen ja hyödylliseen viljelyshaaraan.