Eisleben'in kaupunki on Harz-vuoriston kaakkoisella liepeellä. Se on yksi Saksan n.s. pieniä kaupunkeja, vaikka se meidän käsityksemme mukaan kuitenkin on koko suuri, koska siinä on noin 20 tuhatta asukasta. Tässä, niinkuin useissa muissakin Saksan kaupungeissa, herättää huomiota asuntojen vanhan-aikuisuus. Suuri joukko taloja on monen sadan vuoden vanhoja, jo keskiajalla rakennettuja. Kun kävelee noita kapeita katuja pitkin ja näkee nuo keskiajan malliin rakennetut talot katujen varsilla, luulisi monasti siirtyneensä neljä tai viisi vuosisataa ajassa takaperin, jos eivät asukkaat vaatepartensa kautta ilmaisisi, että elämme nykyajassa.
Yksi tuollaisista vanhoista taloista Eisleben'issä on Martti Lutherein syntymätalo. Siinä talossa syntyi Luther 10 p. Marraskuuta 1483. Sillä on jo siis ainakin viidettä sataa vuotta ikää. Se on pieni, kaksikerroksinen rakennus. Yläkerros on saanut kestää tulipalon hävitystä, joten se on täytynyt osaksi uudesta rakentaa. Omituinen tunne valtaa mielesi astuessasi tähän halpaan asuntoon, jossa yksi historian suurimpia miehiä on nähnyt päivän valon, yksi niitä miehiä, joiden hengen voimaa, lujuutta ja jaloa taistelua totuuden puolesta jo lapsuudestasi saakka olet tottunut ihmettelemään ja kunnioittamaan. — Tässä Lutherin syntymätalossa löytyy vielä moniaita muistoja hänestä, esim. yksi hänen käyttämänsä pöytä, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, jotka ovat vielä siinä kunnossa, että niitä voipi lukea, muutamia Lutherin aikuisia maalauksia y.m. — Jäljellä on Eisleben'issä vielä sekin talo, missä Luther 18 p. Helmikuuta 1546 kuoli. Ja vanhassa n.s. Andrean-kirkossa on vielä käytännössä sama saarnastuoli, josta hän aikanaan julisti Eislebeniläisille evankeliumia. — Juhlallisilla tunteilla eroamme näistä muistoista.
Monilukuisia merkillisiä paikkoja olisi meillä vielä Saksassa nähtävänä, mutta ohjelmamme vaatii meitä rajoittamaan matkojamme. Emme kuitenkaan lähde Saksasta, ennenkuin olemme nähneet edes vilahdukselta kuuluisan Rhein-virran, Saksalaisten ihailun ja ylpeyden esineen. Kiirehdimme siis lyhintä tietä Rheinin rannalle. Koblenz'in kaupungin luona astumme yhteen noista suurista höyrylaivoista, jotka kuljettavat huvimatkailijoita Rhein-virralla.
Rhein-virta lienee näillä tienoilla päälle 1,000 jalan levyinen. Onhan siinäkin jo leveyttä virraksi. Sen vesi, joka Sveitsistä lähtiessään on kirkasta, on täällä jo jotenkin sameata. Mutta tämän seikan korvaa Rheinin rantojen arvaamattoman suuri ihanuus. Kun Koblenz'ista matkustaa etelään päin, näkee rannoilla milloin jyrkkiä vuoria ja kukkuloita, joilla useinkin on keskiaikuisten ritarilinnojen jäännöksiä, milloin viheriäisten viinitarhain peittämiä mäenrinteitä, milloin taas hymyileviä kaupungeita ja kyliä. Linnoista on tavallisesti olemassa taruja ja kertomuksia niiltä ajoilta, jolloin ne vielä ovat olleet rautaan puettujen ritarien asuntoina. — Kaunis ilma, ihanat rannat, synkät muinais-ajan linnat ja koko seudun viehkeys synnyttävät matkailijassa unelman-tapaisen mielen-tilan, jossa hämärän ritari-ajan haamut ja kauniit maisemat sulautuvat suloiseksi utukuvaksi, jota ei tahtoisi häirittävän. Ja hiljalleen mentäissä taruperäisen Lurlei-kallion ohitse hyräilemme saksalaisen runoilijan Heinen tunnettua laulua: "En tiedä, mistähän lienee näin mielein murheinen —"
Bingen'in kaupungin kohdalla tekee Rhein-virta mutkan itäänpäin. Tämä kohta on Rhein-virran kauniimpia. Sen vaikuttavaisuutta lisää vielä virran pohjoispuolella, Niederwald-vuoriston korkealla rinteellä kohoava naisolento, joka kuvaa Saksaa ja sen parikymmentä vuotta takaperin saavutettua valtiollista ja kansallista yhteyttä. Isänmaallisin tuntein katselee Saksalainen tätä kansallis-muistopatsasta.
Matka Bingen'istä Mainz'in kaupunkiin ei enää ole niin viehättävätä, koska Rheinin rannoilla sillä välillä on lakeita niittymaita.
Nähtyämme täten palasen Rheinin vartta suuntaamme matkamme vielä maitse etelään päin. Haluamme näet pikimiten pistäytyä Sveitsissäkin. Kuljemme Neckar-virran ihanien laaksojen läpi. Meillä on siten tilaisuus tutustua Würtenberg'in ystävällisiin asukkaisiin sekä Neckarvirran seutuihin, joilla rinteet ovat viinitarhoina ja laaksot peltoina, kaupunkeina ja hedelmätarhoina. Ulm'in kaupungin tienoilla satumme vaunusta katsahtamaan etelään päin. Etäällä taivaanrannalla näkyy jylhä, valkeaharjainen pilviröykkiö. Vai ovatko ne todella pilviä? Eivät oikein siltäkään näytä. Eräs toinen matkustajista huomaa saman ilmiön. Hänen ihastunut huutonsa: "Alpit, Alpit!" selittää meille asian laidan. Alppien lumiharjat näkyvät meille nyt ensi kerran. Ja kuitenkin olemme Alpeilta vielä ehkä noin 18 penikuorman päässä! Mutta juna kiitää yhä etelään päin. Malttamattomina odotamme matkamme päämäärää.
V. Sveitsi.
Yht'äkkiä tuopi juna meidät Boden-järven rannalle. Pitkistä ajoista saamme taas nähdä järven! Miten suloiselta se tuntuu, sen voipi aavistaa ainoastaan se, joka on kauan matkustanut järvettömiä tasangotta myöten ja hengittänyt rautatie-pölyä keuhkoihinsa. Ja mahtava on kerrassaan se näkymö, joka tämän järven rannalla aukenee matkustajan silmäin eteen. Järvi on noin penikuorman levyinen, vaikka se silmään näyttää vaan virstan tai parin levyiseltä. Sen vesi on, samoin kuin muidenkin Sveitsin järvien, viheriäistä, mutta kirkasta ja läpinäkyvää. Ja sen toisella rannalla on mahtavan kaunis Sveitsin vuorimaa. Tähän järven pohjois-puolelle jo näemme koko majesteetillisen Alppi-maailman. Laskeutuvan auringon säteet heittävät lumoavaa valoa sen korkeimmille lumi- ja jäähuipuille. — Kuljemme nyt höyrylaivalla Boden-järven yli, milloin ihaillen Alppien mahtavuutta, milloin järven rantoja sievine kylineen ja kaupunkeineen.
Niinkuin tiedämme, on Sveitsi pienoinen maa, pinta-alalleen noin yhdeksäs osa Suomen pinta-alasta. Ja tästäkin alasta anastavat suuren osan asumattomat vuoriseudut. Asukkaita on Sveitsissä kuitenkin enemmän kuin Suomessa. Siitä voimme päättää, että Sveitsi, omaan maahamme verrattuna, on monta kertaa tiheämmin asuttua. Tapaammekin matkallamme myötäänsä sieviä kaupunkeja ja kyliä. Sveitsin pohjois-osalla, missä nyt kuljemme, ei ole vielä varsinaisen vuorimaan luonnetta, jonka vuoksi siellä näkee maanviljelystäkin harjoitettavan. Etelämpänä, varsinaisten Alppien alueilla, on karjanhoito etevimpänä elatuskeinona.