Vartija vastasi: "Näen kukkasten kallistavan päänsä uneen, sillä yö on tulossa. Mutta ketään en näe tiellä tulevan."
Taasen kysyi prinssi: "Ilta kuluu; vartija, näetkö ketään tiellä?"
Vartija sanoi: "Pilvi peittää laskevan auringon, ja lintu metsässä kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, mutta en ketään näe tiellä tulevan."
Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartija, etkö näe ketään tiellä tulevan?"
Vartija sanoi: "Näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla. Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön, joka ajaa vuohiansa maantiellä."
"Koettakaamme kruunua paimentytön päähän", sanoi prinssi. Toiset tytöt, jotka pitivät itseänsä paljoa parempina, huusivat: "ei, ei!" Mutta kuningas tuotti paimentytön luokseen, ja katso, kun kruunua koetettiin hänen päähänsä, niin sopi se täydellisesti.
Samassa meni päivä maillensa ja tuli pimeä, niin ettei voinut selvästi erottaa paimentytön muotoa. Mutta Sigismund prinssi ajatteli mielessänsä: "Kas, hyvä Jumala tahtoo että ottaisin köyhän tytön vaimokseni, ja sen teenkin, sillä hänet olen ennen nähnyt eukon luona metsässä ja tiedän, että hänen ympärillänsä päivä paistaa, minne hyvänsä hän käy."
Kaikki kansa huusi: "Kauan eläkööt Sigismund prinssi ja Adalmina prinsessa!" Mutta moni ajatteli itseksensä: "tuohan on vaan köyhä paimentyttö!"
7. Sitten paimentyttö vietiin kruunu päässä kuninkaan saliin, jossa loisti tuhansittain vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien kynttilöiden loiston voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kun hän kultaiseen pukuunsa puettuna seisoi äkkiä kaikkien keskellä. Sillä saadessaan takaisin helmensä, sai hän myös samalla jälleen punaisen haltiattaren lahjat. Mutta paras puoli asiassa oli se, että hän samalla sai pitää sinisen haltiattaren lahjan: hyvän nöyrän sydämen. Ja koska hän sai takaisin myös hyvän muistinsa, niin hän muisti vallan hyvin, kuinka ilkeä hänen sydämensä ennen oli ollut ja kuinka hän toiseksi muutettiin, ja kuinka köyhä ja ruma ihminen, jolla on rauhallinen omatunto, on paljoa onnellisempi kuin rikas ja kaunis kaikessa ylpeydessänsä. Senvuoksi lankesi hän nyt polvilleen isänsä ja äitinsä eteen ja pyysi heiltä ja kaikilta anteeksi entistä ylpeyttänsä, — ja osoitteeksi muuttuneesta sydämestään talutti hän esille metsätorpan köyhän eukon, syleili häntä ja sanoi: "Armelias on rikas köyhyydessään, mutta rikas, jonka sydän on kova, kärsii puutetta kaikkien aarteittensa keskellä".
Ja kaikki, jotka tämän näkivät, eivät olleet uskoa silmiänsä. Mutta Sigismund prinssi sanoi: "Minä tiesin näin käyvän. Adalminan helmi on kaunis, mutta paljoa kauniimpi on nöyrä sydän."