Poispäin, pois vaan siirtyvi päivä, ja yö yhä karttuu,
lehto jo kellastuu, syys hopeoitsevi maan;
talvea ennustaa tavienki ja telkkien lähtö,
— miekkoset pääsevät pois pakkasen alta ja yön!
Enpä mä kuitenkaan voi surra, jos talviki tullee,
kun suven-aikainen työn' turha se ollut tok' ei;
aumoja on ahoviereni täynnä, ja purnuni [jyvähinkaloni] paisuu,
karjani karttunehen täyttävi rieska ja kuu [rasva].
Jonka ma maan povehen elon uuden siemenen kylvin,
ei huku siellä se, ei, vaikka se nyt mätänee,
[Elon uuden siemen, jonka kylvin maan poveen, ei huku siellä.]
mut suvi uus' kuni [kun] kirkastaa taas maita, se nousee
uutena viljana vaan tuhvasta taivaasen päin.
Ihminen, näinpä se sunkin suhtasi on elämässäs,
surras syyt' ole ei, vaikkapa vanhaksi käyt,
vaikkapa vanhuuden lumi pääsi ja partasi niettää,
[kinostaa, tekee lumen näköiseksi],
hiljemmin suonesi lyö, jalkasi horjuen käy.
Nuorra [nuorena] ja voimasi päivinä teit sinä miehenä työtä,
kasvopa karttunut sen nyt isänmaallesi jää,
tuo isänmaallesi jää, sekä jääpipä lapsesi hurskaat,
joidenka mielihin myös kelvon ja kunnian loit.
Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan,
henkesi kuolematoin kuoloa tunne tok' ei,
vaan valo uus' kun kirkastaapi jo uusia maita,
uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin.
76. Talven aika.
Usein kuulee valitettavan talvien pituutta ja kolkkoutta täällä pohjoismaissa. Väitetäänpä vielä, että meillä muka olisi yhdeksän kuukautta talvea eikä kolmeen kuukauteen mitään kesää. Sietääpä lähemmin tarkastaa, ovatko nuo valitukset ja puheet oikeutettuja, vai liioiteltuja.
Varsinaisia kesäkuukausia ovat tosin ainoastaan kesä-, heinä- ja elokuu. Mutta useimmiten on jo toukokuukin niin lämmin ja ihana, että sen saapi kesäajaksi lukea. Jos sitten, kuten usein on laita, vielä syyskuussa kestää kauniita ja lämpimiä ilmoja, niin pelastamme Pohjolalle kesää noin viisi kuukautta. Ja jäljellä olevat seitsemän kuukautta eivät nekään ole pelkkää talvea. Maalis- ja huhtikuu ovat näet kevätkuukausia, jolloin talven valta heltii, lumet ja jäät sulavat. Kun kirkkaalla kevät-ilmalla päivä paistaa heleästi ja leivonen livertelee ylhäällä ilmassa, tuntuu sydämessä niin suloiselta, kuin olisi jo kesä käsissä. Ikävin vuoden-aika on epäilemättä pimeä-öinen ja kolkko syksy, jota tavallisesti kestää loka- ja marraskuun ajan. Ja sitten alkaa tuo monen niin kammoksuma talvi. Mitäpä siinä oikeastaan on vikaa ja moittimista?
Ei se ole niin pitkän pitkä, ett'ei sitä kestää voisi. Joulu-, tammi- ja helmikuuhan vaan ovat varsinaisia talvikuukausia. Monesti toivoisi maamies sen pitemmäksikin, päästäksensä syksyn ja kevään epätasaisista ilmoista ja huonosta kelistä. — Eikä talvi ole niin kylmäkään, ett'ei sitä kärsiä voisi. Hyvät ja lämpimät vaatteet tosin tarvitaan, jos ulkoilmassa on liikuttava, mutta näin varustettuna eipä mitään hätää olekaan. Ja kun pakkaseen kerran tottuu, ei se niin ankaralta tunnukaan. Jos olisi valittavanamme Afrikan kuumuus tai Pohjolan talvi, ennen toki pitäisimme raikkaan, pirteätä mieltä herättävän talvemme. — Mutta hirmuiset ovat talven tuiskut ja pyryt, sanotaan. Totta on, että näiden aikana ei ulkoilmassa ole hauska liikkua, mutta muistettava on, että tuiskuja on verraten paljon vähemmän, kuin kirkkaita ja tyyniä ilmoja. Pysymme siis tuisku-ilmoilla lämpimässä huoneessamme, istuen hauskan uunivalkean ääressä ja toimitellen kotiaskareitamme. — Väärin on myös sanoa talvea kolkoksi. Puhdas, valkea lumi silloin kattaa maat ja vedet; ja kirkkaina päivinä hohtavat lumikiteet kuin timantit hangen pinnalla. Eikä kaikki ole silloin kuollutta luonnossa. Havumetsät pysyvät talvellakin vehreinä; kun silmä väsyy valkeiden lumikenttien katselemiseen, tarjoavat nuo metsät silloin miellyttävän vaihdoksen näköalassa. Entäs talven ihanat tähti- ja kuutamoyöt! Olet varmaankin ollut joskus matkalla tuollaisena yönä. Hiljaisuus vallitsee luonnossa, et kuule muuta kuin aisakellon yksitoikkoista kilahtelemista ja reenjalaksen narinaa. Tähän pian väsyisit, mutta kun nostat silmäsi tähtikirkkaaseen, kuun valaisemaan avaruuteen, on siellä näky niin mahtavan kaunis, että väsymys kylläkin pakenee. Ja pian kiitävät ajatuksesi kauas avaruuden maailmoihin, taakse loistavien tähtitarhain. Kaunis ja juhlallinen on silloin Pohjolan talvi. — Ei ole tarvis puhuakaan talven huvituksista, ne me nuoret kyllä tunnemme. Tiedämme myös, minkä edun talvi tarjoaa kaikelle liikkeelle, kun pääsee jäitä ja muita oikoteitä myöten kulkemaan keveämmin ja nopeammin, kuin kesällä, sekä liikkumaan kuormilla metsissä ja muilla paikoilla, minne kesällä ei ole yrittämistäkään. — Pian kuluvat nuo varsinaiset kylmät talvikuukaudet. Joululta alkavat päivät pian pidetä, pian tulee "Kyntteli", josta muutamat jo kevättä lukevat, ja kun maaliskuun loppupuolille päästään, ollaan jo armaisen kevään kynnyksellä.
Mikäpä siis vikana meidän talvallamme! Ilman sitä piankin kesään kyllästyisimme. Kun hyvä Luoja on suonut meille näinkin paljon hyvää talven mukana, olkaamme tyytyväiset ja kiitolliset, vaikka talvi joskus ankaraltakin tuntuu. Onhan lämpimillä kesämailla taas omat haittansa, joista me raittiin Pohjolan asukkaat emme mitään tiedä.
"Ei mene kesä vesittä, eikä talvi pakkasitta."