77. Lumisateella.
Lumia lentää
ristin ja rastin,
leikkiä lyöden ja
taistellen;
vaan väsyneinä
vaipuvat viimein
etsien rauhaa
povehen maan.
Mutta kun päivä
keväinen kutsuu,
pilviks ilmahan
haihtuvat taas.
Ihmiset myöskin,
maailman lapset,
raatavat, lempivät,
taistelevat;
vaan väsyneinä
horjuvat hautaan
töistähän, teistään
lepäjämään.
Kerran kun kutsuvi
Jumalan ääni,
henkinä nousevat
taivahasen.
78. Unen tullessa.
Hiljaa, hiljaa! Ilta on.
Taivas tummeneepi.
Luonto tyyntyy lepohon,
maa jo himmeneepi.
Haukottava hämäryys
pirtin pienen täyttää.
Pärekin jo pihdissään
pienemmästi näyttää.
Tuutusessa tummemmin
keinuu leino lapsi —
alkaa armas äitikin
tulla tummemmaksi.
Sitte saapuu unonen,
päreen sammuttaapi,
pitkin pirtin penkkejä
hiljaa hamuaapi —
Istuvaiset nujertaa
vitkon [vähitellen] vuotehelle,
pitkälleen jo äidinkin
kaataa kätkyelle.
Yö jo on ja hämynen
pirtti unelmoipi.
Sirkka uunin korvassa
tyytyväisnä soipi — —