Laaksot ja alankoseudut ovat tavallisesti viljeltyjä. Laakson syvimmässä osassa juoksee joki tai välkkyelee sievä sisäjärvi, jonka rannalla usein on kirkko sekä kyliä siellä täällä. Kyläin välillä on peltoja ja niittyjä, ja etäämpänä rajoittaa tätä viljeltyä maata tumma metsä joka taholla.
Enin osa maamme pinta-alasta onkin vielä metsien peittämänä. Ne täyttävät laaksojen välillä olevat ylänköseudut ja erottavat siten viljellyt tienoot toisistaan. Varsin usein on tuollainen metsien rajoittama laaksoseutu erityisenä pitäjänä, jossa asukkaatkin kielensä ja tapainsa puolesta eroavat naapuripitäjäin asukkaista.
2. Vaikka kaikilla Suomen maakunnilla onkin nuo edellä mainitut päätuntomerkit, on niillä jokaisella kuitenkin luonnossa jotakin omituista, mikä erottaa ne toisistaan. Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Utsjoen tienoilla, on maa kuivaa ja hedelmätöntä. Vuoret ovat alastomia, pyöreitä tunturikumpuja; niiden välisissä vesiperäisissä laaksoissa kasvaa vaan kitukasvuisia koivuja. Ainoastaan Tenojoen laaksossa, jota jyrkät vuoret suojelevat kylmiltä tuulilta, kasvaa koivu- ja mäntymetsää, mutta puut ovat matalia ja pieniä. Vähän etelämpänä, Inari-järven tienoilla, kasvaa jo vuorilla metsää; ja Ivalo-joen suupuolella saapi nähdä Suomen pohjoisimmat peltomaat.
Suolaselän eteläpuolella, Kemi-joen laaksossa, on tuntureita jo harvemmassa, kummuilla kasvaa metsää, ja niiden väliset maat ovat enimmäkseen kankaita ja upottavia nevoja. Näissä äärettömän laajoissa salomaissa ovat virrat melkein yksinomaisina kulkuteinä. Koskipaikoissa, joita on lukuisasti, sauvotaan veneet ylös tai alaspäin, aina matkan päämäärän mukaan. Virtain ja järvien rannoille on näiden seutujen harvalukuinen väestökin asettunut, raivaten sinne niittyjä ja pieniä peltotilkkuja. Maanselän itäpuolella olevat seudut ovat varsinaista vuorimaata. Kuusamoa kutsutaan pohjolan Sveitsiksi. Sen korkeilla vuorenhuipuilla pysyy lumi melkein koko kesän sulamatta.
3. Etelä-Pohjanmaa on rinnemaata, joka hiljalleen viettää mereen päin. Siinä on rinnatusten monta samansuuntaista jokilaaksoa. Näitä erottaa toisistaan matalat vuorenselänteet, jotka ikäänkuin kylkiluut ruumiissa kulkevat maanselästä mereen päin. Toisinaan ei näitä selänteitä saata ollenkaan huomatakaan, ne kun useinkin ovat maanpinnan tasalla. Kukin laakso on vanhoista ajoista asti muodostanut jonkinmoisen yhteiskunnallisen kokonaisuuden. Maa on nimittäin tullut viljellyksi pitkin jokivarsia. Jokien suupuolille rakennettiin ensimmäiset kirkot, ja sieltä kulki sitten viljelys rantoja myöten jokien lähteille asti. Tästäpä syystä ovatkin Pohjanmaan pitäjät aina näihin asti ulottuneet ikäänkuin pitkät vyöt meren rannalta Suomenselkään. Melkein kaikki vanhimmat emäkirkot ovat lähellä meren rantaa parin kolmen penikuorman päässä toisistaan, mutta niiden entiset kappelit ovat sisämaassa, joskus kymmenen ja vielä useammankin penikuorman päässä emäkirkosta. Kappelit tosin ovat nykyään jo itsenäisinä pitäjinä, mutta maakunnan muoto vielä ilmaisee, miten viljelys niillä tienoilla on kulkenut. Jokien rannat ovat tavallisesti parin virstan leveydeltä viljeltyjä.
Maantiet, jotka jokivarsia myöten johtavat rannikolta sisämaahan, kulkevat enimmäkseen hyvin asuttujen kylien ja viljelymaiden läpi. Matkustaessa esim. Kyrö-joen vartta saapi kulkea penikuormamäärin aaltoilevien viljavainioiden sivutse. Näiden viljeltyjen jokilaaksojen väliset paikat ovat metsiä, matalia vuoria ja laajoja, viljelykseen kelpaavia suomaita. Ylimalkaan on maa siellä tasaista. Suomen suurimmat tasangot löytyvät etelä-Pohjanmaalla. Siitäpä syystä kaiketi nuo tienoot ovatkin kaksi kertaa olleet sotatanterina, joilla maamme kohtalo on ratkaistu.
4. Aivan toisenlainen on Savon ja Karjalan luonne. Tämä osa maatamme on ehkä maailman järvirikkaimpia tienoita. Samalla on siinä tiheässä vaaroja ja kumpuja. Korkeita ja jyrkkiä hiekkaharjanteita kulkee siellä pohjoisesta etelään päin, ja näiden välillä on pitkät sarjat yksityisiä kukkuloita. Niiden väliset laaksot ovat, varsinkin pohjois-Savossa, pieniä ja ahtaita. Soita löytyy viljalti. Maa on hyvin kivikkoa, mutta heinä ja vilja kasvaa siinä hyvästi. Omituista Savon maisemille on, että, järvien rantoja lukuun ottamatta, tavallisesti vaan harjannepaikat ovat viljeltyjä. Niillä näkee kyliä ja peltoja, kun sitävastoin alavilla paikoilla on tiheitä lehtimetsiä, jotka hyvin menestyvät vanhoilla kaskimailla.
Kun kauniina kesä-aamuna joltakin korkealta mäeltä katselee savolaista maisemaa, on silmäin edessä mitä viehättävin näköala. Katselijan jalkain juurella leviävät vihannat lehtimetsät, joiden välissä ja ympärillä siellä täällä kimaltelee jonkun sisäjärven salmet ja lahdekkeet. Edempänä kohoaa ylänkö, jonka harjalla on harmaita kyliä, viljavainioita ja viheriäisiä lehtoja. Tämän harjanteen takaa näkyy toinen samanlainen ja samansuuntainen harjanne, vähän tummempana ja epäselvempänä vaan; ja äärimmäisenä, näköpiirin rajalla, voi ehkä vielä hämärästi nähdä kolmannen harjanteen, jonka metsiä, vainioita ja kyliä paljaalla silmällä ei enää voi erottaa. Siellä täällä kohoaa harjanteiden välillä vielä yksityisiä kukkuloita tummine havumetsineen.
Joka paikassa on erilaisia näköaloja. Jos jonkun suuremman sisäjärven rannalla nouset ylävämmälle paikalle, saat tuolla järvellä nähdä lukemattomia kauniita saaria. Toisinaan on järvenselkien välillä saari, jonka muodostaa pitkä hiekkaharjanne, mikä on ikäänkuin luonnollisena siltana rantojen välillä. Tällaisista saarista on tullut mainioksi varsinkin Punkaharju, joka kohoaa Puruveden kirkkaasta helmasta. Se on seitsemän kilometriä pitkä, mutta ainoastaan 3, paikoin 12 metrin levyinen ja noin 25 metriä korkea. Sen rinteillä kasvaa runsaasti kaunista havu- ja lehtimetsää. Sekä saaren oman kauneuden että niiden kauniiden näköalain vuoksi, joita se tarjoaa, käy siellä vuosittain paljo huvimatkailijoita.
Karjalan pohjois-osassa on luonto melkein samanlaista kuin Savossa. Harjanteet ovat siellä korkeammat, mutta loivemmat. Etelä-Karjalassa, Laatokan pohjois- ja luoteisrannalla, näkee sitävastoin graniitti-vuoria ja niiden välillä hymyileviä laaksoja. Maisemat ovat siellä samoin kuin myöskin etelämpänä, Vuoksen ympäristöillä, hyvin kauniita. Suomenlahden rannikolla on matalia vuoria, joiden välissä on tasangoita. Salpausselän ja Suomenlahden välisellä maalla tapaa paljo rapakiveä.